Helsingin Sanomat pohti pääkirjoituksessaan (17. 7.), että Trumpin ja Putinin tapaamisen aikana järjestettyjen mielenosoitusten osanottajajoukko jäi alhaiseksi lomakauden ja Helsingin väestömäärän vuoksi. Lisäksi lehdessä analysoidaan, että tapakulttuurin takia ”suomalaisilla on korkea kynnys lähteä valtaamaan katuja”. Lehti korostaa, että Helsinki on jatkossakin turvallinen kaupunki ja mitä mainioin paikka huippukokoukselle.
Pääkirjoitus osoittaa hätkähdyttävällä tavalla, mikä suomalaista demokratiakäsitystä niin usein vaivaa. Mielenosoitukset nähdään ensisijassa rauhallista kaupunkia ja sen elämää häiritsevänä tekijänä, ei terveen demokratian merkkinä.
Lisäksi pääkirjoituksessa toistuu outo ajatus siitä, että mielenosoitukset valtaisivat kadut. Ei, kadut kuuluvat lähtökohtaisesti kaupunkilaisille itselleen. Trumpin ja Putinin tapaamiseen liittyneet massiiviset turvajärjestelyt pikemminkin varastivat katutilan kaupunkilaisilta.
Mielenosoitukset ovat okei, jos ne ovat värikkäitä, karnevalistisia eivätkä aiheuta häiriötä ja ikävää tunnelmaa.
Poliittinen aktiivisuus on paljon muutakin kuin vaaleissa äänestämistä. Mielenosoituksiin osallistuminen ja niiden järjestäminen on yksi keskeinen kansalaisvaikuttamisen tapa. Mielenosoittaminen on myös osa parlamentaarista vaikuttamista.
Sellainen yhteiskunta, jossa tavalliset ihmiset osallistuvat mielenosoituksiin ja ei-tavallisiksi ihmisiksi itsensä mieltävät poliittiset päättäjät tekevät työtään vain vallan kabineteissa, on kahtiajakautunut.
Suomalaista demokratiakäsitystä vaivaa usein kuuliaisuuden ja pakkokonsensuksen vaatimus. Mielenosoitukset ovat okei, jos ne ovat värikkäitä, hauskoja, karnevalistisia eivätkä aiheuta häiriötä ja ikävää tunnelmaa. Sellaiset mielenosoitukset, jotka haastavat avoimesti vallitsevia valta-asemia ja haluavat yhteiskunnallista muutosta, koetaan helposti häiritsevinä ja ei-tervetulleina.
Mielenosoituksiin osallistumista, niiden järjestämistä ja yhteiskunnallisen merkityksen analysointia tulisi kuitenkin tarkastella keskeisinä kansalaistaitoina. Tällä hetkellä esimerkiksi nuorten kunnallisissa vaikuttajajärjestelmissä vaikuttavat lähinnä jo muutenkin aktiiviset nuoret.
Eriarvoisuus ilmenee myös osallisuuden ja vaikuttamisen kokemuksissa – niillä, joilla on vähiten resursseja kokevat voivansa vaikuttaa yhteiskuntaan kaikkein vähiten. Siksi peruskoulussa pitäisi paljon nykyistä aktiivisemmin käsitellä kansalaistaitoja ja rohkaista lapsia ja nuoria jo pienestä pitäen yhteiskunnalliseen väittelemiseen ja vaikuttamiseen.