Filosofi Giorgio Agamben esittää kirjassaan Homo sacer, että modernin länsimaailman perusmalli on leiri. Virallisesti puhutaan laeista, mutta käytännössä yhteiskuntia hallitaan usein erilaisten poikkeustilojen avulla. Vankileirit ja vastaanottokeskukset ovat Agambenille esimerkkejä paikoista, joissa poikkeustila alkaa muuttua pysyväksi säännöksi.
Antropologi Marc Augé puolestaan loi ei-paikan käsitteen. Ei-paikat ovat väliaikaisilta ja yhdentekeviltä tuntuvia tiloja, joissa ihmiset ovat anonyymeja ja vain läpikulkumatkalla. Tunnetuin esimerkki tällaisesta paikasta on lentokenttä.
Brasilialainen elokuvantekijä Karim Aïnouz kuvaa dokumentissaan Central Airport THF Tempelhofin entistä lentokenttää, jonne perustettiin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus vuonna 2015. Kentällä oli tarkoitus majoittaa ihmisiä korkeintaan kolmen kuukauden ajan. Vastaanottokeskus on kuitenkin edelleen pystyssä.
Lentokentästä tuli pysyvä leiri, jossa yhdistyvät poikkeustila ja ei-paikka. Vanhaan lentokonehangaariin kasvoi katottomien ja ovettomien asuinhuoneiden kylä, Euroopan suurin turvapaikanhakijoiden leiri.
Vastapainoa mediapaniikille
Helsingissä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla vieraillut Aïnouz kertoo tehneensä aluksi lentokenttää ja sen jatkokäyttöä käsittelevää taideprojektia. Berliinissä asuvaa ohjaajaa kiinnosti kiitoratojen muuttaminen julkiseksi puistoksi. Sitten Saksaan alkoi saapui turvapaikanhakijoita, ja tilanne nimettiin pakolaiskriisiksi.
– Ärsyynnyin tavasta, jolla media kuvasi turvapaikanhakijoita. Tuntui kuin olisin katsellut huonoa scifi-elokuvaa tyyliin Mars hyökkää, Aïnouz kertoo.
– Tuli tarve tehdä jotakin vastapainoksi niille tarinoille, joita kerrottiin lehdissä, TV:ssä ja internetissä. Halusin päästä eroon siitä numerokeskeisestä puhetavasta, että ”miljoona ihmistä vyöryy Saksaan”, ja nähdä, keitä nämä ihmiset oikeasti ovat.
Suurin osa lentokonehalleissa asuvien pakolaisten ajasta kuluu odottaessa, seisoskellessa ja puhelinten parissa, niin kuin lentokentillä yleensä. Elokuva seuraa turvapaikanhakijan elämää 18-vuotiaan syyrialaisen Ibrahimin ja Irakista kotoisin olevan keski-ikäisen Qutaiban kautta.
Aïnouz sanoo, että erityisen tärkeää oli tehdä muotokuva nuoresta arabimiehestä. Hän on puoliksi arabi itsekin. Isä on kotoisin Algeriasta, ja perhe asui Pariisissa, kun Aïnouz oli teini-ikäinen.
– Kun ihmiset näkevät arabimiehiä, he ajattelevat nyt pommeja. Arabina sitä tulee surulliseksi ja suuttuu, kun joutuu syytetyksi asioista, joita ei ole tehnyt. Uskon, että sillä on hirveä vaikutus nuoriin arabimiehiin.
Ironia tai pommi
Central Airport THF:n alussa kuullaan turistioppaan esittelyssä, kuinka Tempelhofin lentokenttä valmistui 1923. Sen jälkeen natsit ryhtyivät laajentamaan kenttää. Hitler halusi tehdä Tempelhofista tulevan Germania-kaupunkinsa liikenteen keskipisteen.
Natseilta kenttä päätyi lopulta turvapaikanhakijoille. Ironia on jo maailmassa eikä sitä tarvitse luoda, ainoastaan löytää, Aïnouz huomauttaa ja viittaa Jacques Tatin ja Charlie Chaplinin tapaan arvostella modernia yhteiskuntaa.
Toisen ironian tason voi nähdä siinä, että lentokentällä turvapaikanhakijat ovat jumissa valtavissa avoimissa tiloissa. He odottavat hakemuksiensa käsittelyä pysäytettynä ei-paikkaan, joka oli aikaisemmin pelkkä nopean lähtemisen ja saapumisen piste.
– Kun katsoo mitä maailmassa tapahtuu, eli uusliberalismin nousua ja toivottavasti myös sen tuhoa, sitä voi katsoa joko ironian tai sitten pommin lävitse. Ei ole mitään keskitien katsetta, koska tämä on niin hirveä hetki, Aïnouz sanoo.
Tarvitaan tarinoita myös jäämisestä
Elokuva ei esitä minkäänlaista manifestia eikä siinä ole puhuvia päitä tulkitsemassa tapahtumia. Kamera kuvaa entisen lentokentän rauhallista, jopa tylsää arkea: terveystarkastuksia, saksan opiskelua, vesipiipun polttelua, kävelyjä kiitoradalla. Aïnouzille elokuva on poliittinen media, mutta sen tavoitteena on luoda suhteita ihmisiin, ei väittää, kauhistella tai ylistää.
Karm Aïnouz: Erityisen tärkeää oli tehdä muotokuva nuoresta arabimiehestä.
Vuonna 1966 syntynyt Aïnouz on tehnyt yli 25-vuotisen uran fiktio- ja lyhytelokuvien parissa. Parhaillaan hän työstää 1950-luvulle sijoittuvaa draamaelokuvaa sekä dokumenttia Algerian vallankumouksesta. Aïnouz haluaa jatkaa myös Ibrahimin ja Qutaiban elämän kuvaamista.
– Meillä on valtavasti tarinoita Eurooppaan saapumisesta. On tärkeä näyttää myös, millaista on jäädä tänne ja elää täällä.
Tempelhofin hangaarikylä on nyt purettu. Berliini suunnittelee alueen muuttamista taiteen, kulttuurin ja talouden luovaksi keskukseksi. Turvapaikanhakijat asuvat lentokentän pihalla konteissa.
Central Airport THF Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla 26.9. klo 16 Kino Engel.
lehti 