Leimaaminen mitätöi naispoliitikon yhteiskunnallisen kritiikin: ”Minua pidetään ärhäkkänä mielensäpahoittajana ja loukkaantujana”

Nainen on semmoinen tunteiden vallassa politikoiva tiukkapipo.

– Politiikassa naispoliitikkoja tunteellistetaan, vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo sanoo.

Sosiaalisessa mediassa aktiivinen Honkasalo on saanut kokea tämän jopa hyökkäävyyteen asti useita kertoja.

– Omalla kohdallani se on tarkoittaa, että minua pidetään ärhäkkänä, helposti provosoituvana mielensäpahoittajana ja loukkaantujana. Yhteiskunnallinen kritiikkini ikään kuin käännetään henkilökohtaiseksi ominaisuudeksi, hän sanoo.

Mielensäpahoittajaksi leimaamalla mitätöidään naispoliitikon esittämät kannat.

– Tällaisella on pitkät juuret. Miehet nähdään rationaalisina ja naiset taas tunteiden kautta toimivina.

Pitää olla tunteita

Honkasalo kirjoittaa muun muassa tunteista tammikuussa ilmestyvässä kirjassaan Toivon politiikka, jonka Into kustantaa.

Hän toteaa, että tunteet ovat ja niiden pitääkin olla läsnä politiikassa.

– Kun oikeistovetoisesti tehdään hirveitä poliittisia päätöksiä, ihmiset ovat syystä vihaisia ja kauhuissaan.

Tämä on korostunut istuvan hallituksen aikana: se on kurittanut pienituloisia ja tuonut aktiivimallit.

– Pitäisi olla aika tunteeton ja kylmä ihminen, jolleivät tuollaiset asiat koskettaisi.

Tunteet ovat läsnä myös silloin, kun poliitikko kohtaa muita ihmisiä.

– Politiikassa on se ristiriita, että pitää pystyä samastumaan ja tuntemaan, mutta jotta jaksat toimia, sinun on pakko pystyä myös ottamaan etäisyyttä ja kasvattaa kilpeä, Honkasalo sanoo.

– Sitäkin näkee, että poliitikot kyynistyvät ja katkeroituvat. Sitä vastaan pitäisi yrittää tehdä töitä vakavasti. Ei saisi menettää toivoaan. Ilman toivoa paremmasta tulevaisuudesta politiikan tekeminen menettää merkityksensä

Taistelua ja rökittämistä

Tunteita on myös politiikan kabineteissa ja areenoilla.

– Joskus poliittinen päätöksenteko – budjettiväännöt ja muut – ovat kovaa taistelua kabineteissa. Usein olen ollut siellä ainoana vasemmistolaisena puolustamassa omia tavoitteita ja muut käyttävät tietenkin hyödyksi myös rökittämistä ja omaa valta-asemaansa.

Helsinkiläinen Honkasalo kertoo, että yksi hänen poliittisen uransa järkyttävimmistä episodeista oli valtuustokäsittely, joka koski hänen, vihreiden Leo Straniuksen ja SDP:n Thomas Wallgrenin yhteistä aloitetta paperittomien ihmisten välttämättömistä palveluista. Kokous pidettiin vuosi sitten syksyllä.

”Minua pidetään mielensäpahoittajana ja loukkaantujana.”

Jo aiemmin turvapaikanhakijoiden delegaatio oli käynyt tapaamassa muun muassa valtuustoryhmien puheenjohtajia. Honkasalo oli tuolloin vasemmistoliiton ryhmän puheenjohtaja.

Delegaatio kertoi, mitä todellisuus on, kun ei enää ole oikeutettu vastaanottokeskuksen palveluihin ja elää paperittomana eivätkä perusoikeudet toteudu.

– Delegaatiossa oli myös lapsia, omien lasteni ikäisiä. Se oli hetki, jossa räikeä eriarvoisuus oli läsnä siinä huoneessa. Epäoikeudenmukaisuus, joka johtui vain siitä, että sattuu syntymään eri olosuhteisiin, eri maihin, eri geopoliittisiin tilanteisiin, Honkasalo sanoo.

– Myös oma valta-asema korostui siinä tilanteessa.

Sitten käytiin viisi tuntia kestänyt valtuustokeskustelu aloitteesta.

– Oli raskasta istua ja kuunnella, kun näiden ihmisten oikeus olla olemassa kiistettiin ja heitä leimattiin kaikin tavoin, eikä tilannetta voinut lähteä pakoon.

Ideologiaton aika

Honkasalo kirjoittaa myös ideologiattomuudesta. Sekin on leimallista tänä aikana.

Siihen liittyy vallalla oleva ajatus, että leikkauspäätöksiä nyt vain pitää tehdä, pragmaattisesti ja realistisesti. Että tämä nyt vain on välttämätöntä.

Honkasalossa se tuntui omakohtaisesti vuoden 2015 eduskuntavaalien alla. Silloin velkapelottelu leijui vaalien yllä. Vasemmistoliitto oli yksin toisella linjalla.

– Vaalipaneeleissa käskettiin tehdä oma leikkauslista. Siinä sitten olit ainoa, joka sanoi, että leikkauslista-ajattelu ei edusta sitä talouspoliittista ajattelua jota ajat.

Leikkaaminen liittyy yhteen Honkasalon mieliteemoista eli hyvinvointivaltioon.

– Minusta tuntuu, että oma sukupolveni ja meitä nuoremmat ovat unohtaneet, miksi se aikoinaan rakennettiin ja mikä sen idea on, Honkasalo sanoo.

– Nyt hyvinvointivaltiota ja sen oikeutusta puretaan ja kyseenalaistetaan aktiivisesti. Niinpä leikkaukset johtavat siihen, että hyvinvointivaltio on aliresursoitu, jolloin on helppo haukkua, ettei se toimi. Eihän se toimi, kun aliresursointi on jatkuvaa.

Hän puhuu hyvinvointipalvelujen universaalista periaatteesta.

– On tärkeää, että hyvinvointipalvelujen kuten varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon tai peruskoulun on syytä olla maksuttomia tai huokeita kaikille, myös hyvin toimeentuleville, hän sanoo.

– Me pystymme torjumaan eriarvoisuutta nimenomaan universaaleilla palveluilla. Senhän kertoo jo se, että esimerkiksi varhaiskasvatukseen sijoitettu euro tuo itsensä seitsenkertaisena takaisin.

Toivoa politiikkaan

Honkasalo on huolissaan luottamuksen rapistumisesta politiikassa. Viime valtuustokaudella tehdyn selvityksen mukaan helsinkiläiset arvioivat, että kaupungin päätöksentekoon on vaikea päästä vaikuttamaan.

– Samaa sanoivat valtuutetut. Valtuutettujen suuri huoli oli, että demokratia ei toteudu, hän sanoo.

Hän toteaa, ettei ole helppo kohdata vaalien alla ihmisten pettymystä ja toivottomuutta.

– Äänestysprosentti laskee. Miten ihmisten kiinnostus palautetaan? hän kysyy ja tarjoaa vastaukseksi toivon politiikkaa.

– Ilmastonmuutos on tämän hetken tärkein poliittinen kysymys. Se ahdistaa ja masentaa ihmisiä ja luo toivottomuutta. On tunne, että mitään ei enää voida tehdä. Silloin on tärkeää puhua toivosta ja valaa uskoa siihen, että yhdessä tekemällä, yhdessä ilmastonmuutosta torjumalla me rakennamme toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Vasemmistoliiton helmasynti on hänen mielestään se, että saatetaan olla loputtoman itsekriittisiä.

– On tärkeää pystyä valamaan uskoa siihen, että me voimme tehdä toisin. Erityisesti juuri nyt kaivataan vasemmistolaista toivoa luovaa liikettä.

Toivoa lisää myös se, että ihmisten työlle annetaan arvoa.

– Meidän työllämme on merkitystä, ja se on arvokasta.