Kiltinnäköinen keski-ikäinen mielenosoittaja nyökkäili hyväksyvästi mustiin huppareihin pukeutuneelle nuorten miesten joukolle, joka töni ja koetteli mellakkapoliisien muuria Katalonian itsenäisyyttä – taas kerran – vaativassa mielenosoituksessa. Hänellä oli Katalonian separatistiliikkeen tunnuksia, kuten muillakin.
Nyt oli erityinen syy osoittaa mieltä. 6.12.2018 oli Espanjan perustuslain 40. vuosipäivä. Ison aukion toisella laidalla, usean poliisiketjun ja mellakka-aitojen takana juhlittiin vuosipäivää Espanjan lippujen liehuessa. Gironassa, jossa nyt maanpaossa oleva Carles Puigdemont oli taannoin toiminut pormestarina, katalaani-aktivistit olivat raivoissaan. Lähes tuhatpäinen joukko, johon olin tarkkailijaksi ujuttautunut, huusi Espanjan keskusvaltaa rienaavia iskulauseita. Katalonian lippujen joukossa liehui myös anarkistien mustia ja kommunistien punaisia sirppi- ja vasara -lippuja.
Huuto ja raivo yltyi, kun perustuslakijuhlallisuuksissa, poliisimuurin takana, alettiin soittaa Espanjan kansallishymniä. Niin poliiseille kuin kaukana juhlijoillekin huudettiin ”fasistit, fasistit!” Poliiseja tönittiin.
Kysyin kiltin näköiseltä mielenosoittajalta, tältä keski-ikäiseltä, miksi poliisiakin niin vihataan. Poliisihan vain vartioi, että vastapuolet – separatistit ja keskusvallan kannattajat – eivät pääse toistensa kimppuun. Nainen oli fiksun oloinen ja puhui englantia. Hän vastasi: ”Tuolla toisella puolella on fasisteja, ja poliisi suojelee niitä. Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta! Poliisi on fasistien puolella!”
Kerroin lukeneeni, että Katalonian alueen poliisi taannoin kieltäytyi estämästä Katalonian itsenäistymistä koskevan kansanäänestyksen toteuttamista; että poliisit tätä ”likaista työtä” tekemään rahdattiin Espanjan keskusvallan toimesta muualta. Eivätkö nämä poliisit tässä ole Katalonian poliisista? Jos ovat, eivätkö he ole olleet reiluja tähän asti?
”No silloin olivat, sentään; eivät halunneet käyttää väkivaltaa omaa kansaansa vastaan. Mutta nyt ne ovat fasistien puolella!”
Yritin vielä varovaisesti esittää kriittisiä kysymyksiä. Näytti pahalta, kun poliisit yrittivät pysyä rauhallisina vaikka heitä tuupittiin, tönittiin, heille huudeltiin ja irvisteltiin. Poliisit purivat hammasta, mutta yrittivät säilyttää tyyneytensä. Näin sen aivan vierestä.
Sitten alkoi rytistä. Nuoret mustahuppuiset hahmot, joita oli mielenosoittajien joukossa, saivat kaadettua yhden mellakka-aidoista, joita oli pystytetty vastapuolten väliin. Aita lensi ilmassa, ihmisiä kaatui, poliisi löi aidan kaatajia pampulla, aidan kaatajat juoksivat pakoon ja kahmaisivat kaikkea käsillä olevaa, kahvikuppeja terassien pöydistä ja kiviä, heittivät poliisia niillä, poliisi kaatoi muutaman maahan, pamppukin viuhui tovin. Yksi loukkaantui, tarvittiin ambulanssia, tilanne rauhoittui. Loukkaantunut oli vanha mies, joka oli jäänyt rintamien väliin. Yksi huppupää pidätettiin. Kivien ja kuppien heittelijöitä oli ollut muutama kymmenen.
Katalonialaiset poliisit eivät laittaneet nippusiteisiin ketään. Pidätettykin vapautettiin myöhemmin. Poliisi ei vaikuttanut kovin puolueelliselta tai pahalta, vaikka pampulla lyöminen on toki karmean näköistä; sitä oli kyllä kivien ja kahvikuppienkin heittely päin poliiseja.
Mutta kun poliisia halutaan vihata ja inhota väkijoukossa, syy löydetään. Näemmä. Jos ilmassa on paljon jäsentymätöntä pettymystä ja vihaa, ja vastapuoli on suhteellisen abstrakti asia kuten ”systeemi” tai ”eliitti”– niin kuin Ranskassa viime päivinä – tai ”keskusvallan fasistit”, kuten Kataloniassa, viha ja väkivalta poliisia kohtaan leimahtaa helposti. Poliisin kimppuun voi käydä konkreettisesti. Mellakka-aitoja kaadetaan; poliisi saadaan hyökkäämään takaisin. Sitten on lisää syitä vihata poliisia ja heitellä kiviä sekä huutaa punkkareiden ja anarkistien Suomessakin joskus viljelemää ”poliisi on natsisika”- iskulausetta.
Jos poliisi eristää toisistaan vastakkaisia yhteiskunnallisia kantoja edustavat mielenosoitukset tai kulkueet – kuten se on Helsingissä jo useana itsenäisyyspäivänä tehnyt – toisistaan, onko se ”natsisian” toimintaa? Eikö se ole pikemminkin demokratiaan kuuluvan mielipiteen ilmaisun vapauden takaamista: niin oikeistolaisille kuin vasemmistolaisille; niin isänmaalaisuutta hehkuttaville kuin ”rajat auki”- väellekin?
”Systeemin vartija se poliisin on työ”, lauloi Eppu Normaali 1970-luvulla. ”Poliisi hippejä pampulla lyö…” jatkui laulu.
Ajat muuttuvat: nyt se lyö nuoria mustahuppuja. Parlamentaarisessa demokratiassa on toki ongelmia, mutta se lienee sentään paras järjestelmä huonoista vaihtoehdoista. Kyynelkaasun suihkuttaminen ja pampulla lyöminen ovat väkivallan tekoja, mutta poliisi ei aina ole se, joka väkivallan harjoittamisen mielenosoituksissa aloittaa. Nyt näin sen omin silmin, kun kahvikuppini napattiin ja se lensi päin poliisia.
Suomessa, 6.12.2018 itsenäisyyspäivänä poliisi otti väkisin haltuunsa hakaristiliput, joita uusnatsit kantoivat. Samaan aikaan kun poliisia parjaavat ”fasistit, fasistit” – huudot kaikuivat Katalonian henkisessä pääkaupungissa Gironassa. Nyt Helsingin poliisia vastaan on tehty kanteita uusnatsien mielipiteen ilmaisun vapauden rajoittamisesta. Kävipä kanteiden läpimenon kanssa miten tahansa, Suomessa on jonkin aikaa tavallista vaikeampaa väittää poliisia ”natsisiaksi”, mustahuppujenkaan.
Kirjoittaja on nuorisotutkimuksen dosentti (TAY), tutkija ja tietokirjailija.