Humanismi voittaa, uskovat 60-luvun aktivistit

Kun Donald Trump valittiin kaksi vuotta sitten Yhdysvaltain presidentiksi, alkoi maailmaa ja politiikkaa seuraavan yleisön syke kiihtyä ja hengitys tihyentyä.

Julmentunut terrorismi, pitkä terrorismin vastainen sota, arabikevät, ilmastonmuutos ja lukuisat muut syyt olivat juuri saaneet valtavan joukon ihmisiä hakemaan apua länsimailta. Nopeasti etenevä tilanne loi epävarmuutta ja kaaoksen tuntua, jota äärioikeisto ympäri maailman käytti siekailematta hyväkseen. Puhuttiin 1930 -luvun paluusta ja fasismin noususta. Muutamassa kuukaudessa suomalainen katupartiojärjestö kasvoi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Monien mielessä kolmas maailmansota teki tuloaan.

Samaan aikaan Suomen hallitus halusi mullistaa kaiken. Uusiksi oltiin laittamassa työmarkkinoita, peruspalveluja ja monelta osin jopa perusoikeuksia. Juha Sipilän hallitus aikoi yksien vaalien tuomalla mandaatilla nikkaroida yhteiskunnastamme omannäköisensä koneiston, jossa julkista rahaa ja valtaa pyrittiin ohjaamaan yksityisten tahojen hallintaan. Samalla myös maamme hallitus käytti maailmalta tulvivia uhkakuvia politiikkansa välineenä.

Kaikkien edellä mainittujen tapahtumien ohella media ja viestintä olivat murroksen keskellä. Puhuttiin valeuutisista, lokakampanjoista ja trollitehtaista. Perinteisen journalismin uskottavuus kyseenalaistettiin. Sosiaalinen media muuttui kissavideoiden ja naiivin hömpän sijasta propagandan, ilmiantojen ja päänleikkausvideoiden jakopaikaksi. Maailma oli ajautumassa kaaokseen, eikä mihinkään voinut luottaa.

Paitsi 60-luvun aktivisteihin.

Vanha vallataan nykyään tilaamalla.

– Mä arvasin, että tämä menee väittelyksi, huudahtaa Ilkka Taipale.

Vieressä istuva nainen naurahtaa. Hän on Kati Peltola, kansalaisaktivisti ja entinen kansanedustaja sekä vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu. Peltola on ajautunut juttukumppaninsa kanssa kiihkeisiin keskusteluihin jo kuudella vuosikymmenellä ja tottunut tämän kiivaisiin purkauksiin.

– Ilkka voisi ottaa välillä vähän rauhallisemmin. Mutta toisaalta, kun hän ottaa jonkin asian ajaakseen, hän saa sen yleensä läpi, kuvailee Peltola Taipaletta.

Istumme Rauhanaseman kirjastossa, Helsingin Pasilassa. Alunperin tarkoituksemme oli tavata tasan 50 vuotta sitten vallatulla Vanhalla ylioppilastalolla, mutta ajan henki vinkkasi virnistellen silmää suunnitelmillemme; nykyään Vanha ylioppilastalo toimii vain tilausravintolana, joten sinne ei ole mahdollista istahtaa pienellä porukalla muistelemaan vanhoja.

Ilkka Taipale on päässyt vauhtiin. Hän on kaupunginvaltuutettu, psykiatri, entinen SDP:n kansanedustaja sekä kansalaisaktivisti. 60 -luvun lopussa Taipale tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen aseista kieltäytymiseen yllyttämisestä. Yli 50 vuotta aktivismia ei ole hidastanut Taipaleen tahtia.

– Iso sosiaalipoliittinen asia, jota olen lähtenyt ajamaan, on aktivointimallin uudistaminen. Nyt vaaditaan työttömiä, usein sellaisia, joilla on kirjoitus- ja lukihäiriö, etsimään tietokoneen kautta duunia, jota ei ole. Meidän täytyy aktivoida koko kansa, eli myös työnantajat. Kaikki ne järjestöt jotka saavat valtionapua, kaikki yritykset jotka saavat jotain valtiontukea. Niiltä kysytään voisitteko ottaa jotain vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä hommiin, tossa on rahat ja ruvetaan velvoittamaan, paukuttaa Taipale.

– Olen ehdoilla tulevissa vaaleissa ja pyrin vaikka työministeriksi, että saadaan tämä homma kuntoon, Taipale vakuuttaa.

Peltola taas ehdottaa, että puoli vuotta työttömänä olleille säädetään oikeus saada hänelle soveltuva kunnan järjestämä ja valtion rahoittama takuutyöpaikka. Takuutyötä koskisivat yleiset työehdot.

”Maailmaa täytyy korjata”

Kati Peltolan ja Ilkka Taipaleen nimet tulevat esiin Pontus Purokurun ja Anton Montin kirjassa 1968: vallankumouksen vuosi. Kirjassa käydään läpi kulttuurivallankumoukseksi kutsuttuja tapahtumia, jotka johtivat sosiaalipolitiikan nousuun ja hyvinvointivaltion syntyyn. Peltolan ja Taipaleen lisäksi 60-luvun opiskelijaliikkeessä vaikuttivat heidän puolisoidensa Pekka Peltolan ja Vappu Taipaleen lisäksi Erkki Tuomioja, Paavo Lipponen, Ilkka-Christian Björklund ja monet muut tutut nimet.

Kirjassa Kati Peltola kertoo muuttaneensa miehensä kanssa Helsinkiin vuonna 1961. Tuolloin molemmat alkoivat opiskella valtio-oppia Helsingin yliopistossa.

– Hyvin pian sitten löydettiin yliopiston kuppilasta se porukka, joka perusti lukemattomia liikkeitä, kertoi Peltola.

Ja liikkeitä todella syntyi. Rauhanjärjestö Sadankomitean lisäksi Kati Peltola oli mukana muun muassa sukupuolten tasa-arvoa edistäneen Yhdistys 9 toiminnassa. Järjestön työn jatkajaksi perustettiin myöhemmin seksuaalipoliittinen yhdistys Sexpo. Ilkka Taipale taas edisti näkyvästi Marraskuun liikettä, joka ajoi kodittomien alkoholistien asiaa.

– 60-luvulla oli voimakas tunne siitä, että maailmaa täytyy korjata, tai muuten asiat menevät entisille hulluille malleilleen maailmansotineen. Pelkäsimme kovasti uutta sotaa ja varsinkin ydinsota näyttäytyi meille erityisenä huolenaiheena, kuvaa Peltola tuntojaan Rauhanasemalla yli 50 vuotta myöhemmin.

Onko aihetta positiivisuuteen?

Maailma on 60-luvun korjausliikkeiden jälkeen jälleen muutoksen kourissa. Millä mielin hyvinvointivaltion synnyttämisessä vahvasti mukana olleet aktiivit katsovat maailman menoa nyt? Onko maailmanlaajuinen nationalismin aalto ja markkinaehtoisuus tuhoamassa vuosikymmeniä kestäneen työn sosiaalipolitiikan hyväksi?

– En katso sitä, ketkä nyt ovat tilapäisesti vallassa, vaan pitkällä tähtäimellä. On neljä suurta aikakautta: Renessanssi, valistus ja 60-luku. Ja neljäs on se, joka on tuleva. Uskon itse kovan luokan sosiaalipoliittiseen linjaukseen ja maailmalla tämä social floor, sosiaalipohja, jonka alle ei saa pudota, alkaa nostaa päätään kaikkialla. Meillä on paljon mahdollisuuksia ja seuraava hallitus kykenee todennäköisesti Suomessakin tekemään muuta kuin sote-sotkua, linjaa Taipale.

”Ihmiset katselevat maailmaa sen sijaan, että rakentaisivat sitä itse.”

– Sosiaalipoliittinen trendi nousee kaikkialla ja se liittyy myös koulutukseen. Ei Suomen koulutusjärjestelmää käydä turhaan katsomassa ulkomailta. Isoja sosiaalipoliittisia uudistuksia on tekeillä kaikkialla: Iranissa tuli universaali sosiaaliturva ja Uruguayssa tehtiin vankilareformi. Kouluruokailu alkaa yleistyä eri puolilla, Chilessä perustettiin 4000 lasten päiväkotia ja niin edelleen. Tämä on yleinen trendi, Taipale vakuuttaa.

Myös Kati Peltola katsoo melko luottavaisesti tulevaan. Vaikka Euroopan yhtenäisyys on ollut vaakalaudalla ja EU natisee äärioikeistolaisten hallitusten vuoksi liitoksistaan, tapa jolla vaikeuksia on selvitetty, on Peltolan mukaan rohkaiseva.

– Brexit on esimerkki siitä, että valtiot, jotka ovat tottuneet vuosisatojen aikana tappelemaan keskenään, pystyvät nyt kuitenkin neuvottelemaan ja tekemään sopimuksia. Vaikka kuinka tyhmiä sopimuksia tekevätkin, niin tekevät kuitenkin, näkee Peltola.

– On kolme vaihtoehtoista yhteiskuntamallia: sorto, sekasorto ja sosiaalipolitiikka. Sorrolla saadaan sekasorto kuriin, mutta sosiaalipolitiikalla sekä sorto että sekasorto. Tämä on trendi joka on kuitenkin olemassa siellä alla ja pysyvänä. Itse koen että ei tässä ole täyttä alasajoa meneillään ja että vastarintaakin syntyy. Mutta Suomessa sote on katastrofaalinen homma, etenkin kun sitä ajetaan näin voimakkaasti yhden tai kahden äänen enemmistöllä läpi, sanoo Taipale.

– Repaleinen sosiaaliturva ja sosiaali- ja terveyspalvelut pitää uudistaa, mutta nykyinen sote-suunnitelma pitää saada takaisin lähtöruutuun, toteaa Peltola.

Luottamus yhteiskuntaan tärkeintä

Ilkka Taipale kertoo luottavansa nykyisestä hallituksesta huolimatta Suomeen. Hänen mukaansa yhteiskunnassamme on viisi keskeistä asiaa, joihin kansan hyvinvointi nojautuu tällä hetkellä: Maksuton koulutus yliopistoon asti, sukupuolten tasa-arvo, kansalaisjärjestöyhteiskunta, jossa on 100 000 järjestöä, kunnan itsehallinto sekä konsensusyhteiskunta, jonka tukipilareina ovat kolmikanta, koalitiohallitukset ja luottamus.

– Luotamme poliisiin, lähimpään kouluun ja naapuriin. Yhdessäkään näistä ei ole murtuman merkkejä. Nykyhallitus yritti kaataa kolmikannan, eikä onnistunut siinä. Jos meillä ei olisi ollut vahvaa ay-liikettä me olisimme menneet Thatcherin tielle jo 90-luvun alussa, toteaa Taipale.

– Thatcher myi miljoona vuokra-asuntoa yksityisille, jonka seurauksena syntyi 100 000 asunnotonta, Taipale puuskahtaa.

Kati Peltolan mukaan haasteena on, että keskiluokkainen kansa on suurelta osin hyvässä asemassa eikä ota henkilökohtaisesti huonosti voivien ihmisten asioita yhteiskunnassa. Poliittinen osallistuminen on vähäistä.

– Me tarvitsemme järjestelmää, joka huomioi kaikki yhteiskunnan jäsenet ja ottaa vastuun kaikista, sanoo Peltola tulevaa sosiaaliturvauudistusta ennakoiden.

”Seuraava hallitus kykenee todennäköisesti tekemään muutakin kuin sote-sotkua.”

Hänen mukaansa Suomessa tulevaisuuden malliksi esitetty Britannian sosiaaliturvan nykyinen järjestelmä on karmea.

– Kaikki puolueet ovat sosiaalivakuutusjärjestelmän uudistamisen kannalta. Luotan päättäjien ja kansalaisten ymmärrykseen siitä, että tuleva järjestelmä ei voi olla nykyisellä tavalla eriarvoistava ja köyhiä riepotteleva, Peltola toteaa.

Tulevaisuudessa Kati Peltola ja Ilkka Taipale näkevät työn merkityksen muuttuvan. Molemmat ovat sitä mieltä, että yleistä työaikaa tullaan jossain vaiheessa vähentämään radikaalisti, jolloin jäljelle jäävä työ jakautuu myös tasaisemmin.

– Nykyinen hallitus on toiminut järjenvastaisesti lisäämällä työaikaa, toteaa Taipale.

Aktivismia tarvitaan edelleen

Kati Peltola kertoo kasvaneensa Lapualla ja Ylivieskassa konservatiivisessa ja oikeistolaisessa ympäristössä. 1960-luvulla tapahtunut kulttuurin muutos tuntui tuolloin yllättävältä ja rohkaisi aktivismiin.

– Nykyään ihmiset kysyvät, kuinka aina vain jaksan, vaikka olen jo 78-vuotias. Sanon 60-luvulla oppineeni, että asioihin voi vaikuttaa, kun vaan löytyy sellaisia porukoita, jotka alkavat määrätietoisesti tekemään, kertoo Peltola.

Nykyajan aktivismin Peltola näkee olevan moninaista ja hyvin paneutuvaa. Aktivistiryhmät omistautuvat Peltolan mukaan omille tehtävilleen ja ovat puoluekannasta riippumatta yleensä hyvin liberaaleja. Ihmisen ja luonnon arvot ovat tärkeitä.

– Ongelma on kuitenkin se, että kun ihmisillä on rahaa, he katselevat maailmaa sen sijaan että rakentaisivat sitä itse. Poliittinen passiivisuus on yleistä ja puolueissa hirveän vähän jäseniä, Peltola valittelee.

Ilkka Taipale näkee erilaiset osallistavat ja sosiaaliset projektit merkittävinä. Hänen mukaansa tämän hetken unohdettu kansa on yksinasuvat, joiden asuin- ja elinolojen kohentamisen on tulevaisuudessa oltava sosiaalipoliittisten toimenpiteiden kärkipäässä.

– Nostan esimerkiksi Jaakko Blombergin, jolla on ainakin 15-20 erilaista yhteisöllisyyttä lisäävää hanketta käynnissä, Taipale kehuu.

Blomberg on perustanut Yhteismaa -nimisen yleishyödyllisen yhdistyksen. Hänen aikaansaannoksiaan ovat mm. Siivouspäivä, Helsinki Sauna Day, sekä lukuisat kaupunginosa- ja katutaidetapahtumat.

Nuoren aktivistipolven noususta huolimatta 60-luvun opiskelijaradikaalit eivät ole luovuttamassa vielä aikoihin. Tästä ovat esimerkkeinä Taipaleen vaaliehdokkuus ja Peltolan viime keväänä ilmestynyt hyvinvointivaltion tulevaisuutta käsittelevä kirja.

– Aikanaan ajateltiin, että vaikka ei mitään pystyisi tekemään, niin silti täytyy yrittää. Sitä me tässä Ilkan kanssa vielä tehdään, päättää Peltola hymyillen.