Olin tarkalleen 30 vuotta sitten, tammikuussa 1989, vähän yli parikymppisenä nuorena toimittajana solidaarisuusmatkalla Nicaraguassa. Yhdessä nykyisen vaimoni kanssa osallistuimme suomalaiseen kahvinpoimintaprikaatiin. Oli kulunut kymmenen vuotta sandinistien vallankumouksesta, jossa maata vuodesta 1936 hallinnut Somozan sukudynastia syöstiin vallasta.
Kolmen viikon ajan poimimme kahvia Matagalpan kaupungin lähettyvillä olevilla vuorenrinteillä. Sen jälkeen oli vuorossa sandinistipuolueen järjestämää poliittista ohjelmaa sekä viikon verran lomaa, jonka vietimme tulevan kihlattuni kanssa kiertelemällä eri puolilla maata pääasiassa liftaamalla.
Kymmenen vallankumousvuoden aikana maahan oli rakennettu yli 5 000 koulua. Väestön lukutaitoisuus oli saatu nostettua 50 prosentista 88 prosenttiin. Sandinistihallitus oli järjestänyt maksuttoman terveydenhuollon, maksuttomat päiväkodit sekä minimipalkan kaikille työntekijöille.
Tarkka-ampujat surmasivat mielenosoittajia baseballstadionin katolta.
”Meitä on kohdeltu ihmisinä vain kymmenen vuotta. Meillä on ollut oikeus puhua vapaasti vasta kymmenen vuotta. Olemme olleet ihmisiä kymmenen vuotta”, arveli La Pintadan kahvitilan luottamusmies Kansan Uutisiin kirjoittamassani jutussa.
Samaan aikaan Yhdysvaltojen tukemat contrasissit kävivät sotaa Nicaraguan maaseudulla ja tekivät iskuja syrjäseutujen terveyskeskuksiin ja muihin siviilikohteisiin. Sodassa kuoli yli 40 000 ihmistä.
Palasin joulun alla näihin samoihin maisemiin. Elintaso oli noussut selvästi 30 vuodessa. Maan pääkaupungissa Managuassa oli nyt valtavia ostoskeskuksia, joiden pihaan ajettiin katumaastureilla. Matagalpassa kodinkoneliikkeet kilpailivat siitä, kuka lupasi isommat alennukset joulunviettoon valmistautuvalle keskiluokalle.
Samalla eriarvoisuus oli riistäytynyt käsistä. Pääkaupungin tienristeyksissä lapset jongleerasivat appelsiineilla toivoen, että autoilijat antaisivat heille kolikoita.
Nicaragualaisilla oli takanaan vaikea ja surullinen vuosi. Huhtikuussa opiskelijat lähtivät kaduille osoittamaan mieltään eläkemaksujen nostoa ja eläkkeiden leikkauksia vastaan. Poliisi ja sandinistien aseelliset iskujoukot vastasivat kovin ottein. Mielenosoittajia pahoinpideltiin ja ammuttiin kuoliaaksi.
Väkivallan seurauksena opiskelijat rakensivat barrikadeja kaupungeissa eri puolilla maata ja vaativat presidentti Daniel Ortegan eroamista. Äitienpäivänä toukokuussa sadattuhannet ihmiset kokoontuivat Managuassa järjestettyyn kulkueeseen surmattujen nuorten muistoksi.
Hallituksen iskujoukot reagoivat entistäkin väkivaltaisemmin. Baseballstadionin katolle piiloutuneet tarkka-ampujat surmasivat mielenosoittajia Managuassa. Heinäkuun loppuun mennessä mellakkapoliisit ja sandinistien iskujoukot onnistuivat tukahduttamaan kansannousun kaikkialla maassa.
Marraskuussa sandinistijoukot kampanjoivat Managuan kaduilla vaatien presidentti Ortegalle jatkokautta vuodesta 2021 eteenpäin.
Nicaragualaisen ihmisoikeusjärjestön mukaan hallituksen joukot surmasivat viime vuonna 561 ihmistä ja yli 4 500 haavoittui. Ainakin 1 300 ihmistä on kaapattu tai vangittu ja viety salaisiin pidätyskeskuksiin, joissa heitä on kidutettu sähkösokeilla tai vesikidutuksella tunnustuksien tai ilmiantojen saamiseksi.
Yli 600 ihmistä on syytettynä tai jo saanut tuomion uusien terroristilakien nojalla. Mielenosoituksiin osallistuneille on langetettu pahimmassa tapauksessa 30 vuoden vankeusrangaistukset.
Yli 20 000 nicaragualaista on paennut naapurimaahan Costa Ricaan.
Ortega ja hänen varapresidenttinä toimiva puolisonsa Rosario Murillo ovat kutsuneet mielenosoittajia rikollisjengeiksi, vallankaappaajiksi tai Yhdysvaltojen rahoittamaksi satanistilahkoksi.
Riippumattomat lehdet ja tv-kanavat on nyttemmin kielletty, kuten myös useimmat järjestöt, jotka työskentelevät ihmisoikeuksien tai demokratian edistämiseksi.
Daniel Ortega oli Nicaraguan presidenttinä ja maan johtajana myös 30 vuotta sitten sekä myös sitä edeltäneen vuosikymmenen aikana. Viiksiensä alta virnuileva Ortega tunnettiin maailmalla kylmän sodan loppuvaiheen yhtenä keskeisenä vallankumoussankarina.
16 vuotta kestäneen oppositiokauden jälkeen Ortega on ollut presidenttinä nyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 lähtien. Monien mielestä todellinen valta on kuitenkin hänen puolisollaan. Rosario Murillon uskotaan määränneen Ortegan politiikasta siitä asti, kun hänen aiemmasta avioliitosta syntynyt tyttärensä vuonna 1998 syytti isäpuoltaan vuosia jatkuneista raiskauksista ja hyväksikäytöstä.
67-vuotias Murillo toimii nykyään puheenjohtajana hallituksen istunnoissa. Hän on myös sandinistien nuorisoliiton johtaja. Hän omistaa suuren osan maan tv-kanavista, hallinnoi valtakunnallisia sosiaaliavustushankkeita ja esiintyy päivittäin televisiossa analysoimassa maailman tapahtumia ja kertomassa vallankumouksen saavutuksista. Monet pelkäävät jo, että hänestä tulee maan seuraava presidentti.
uutiskirje 
