Kuusi vuotta sitten Miguel Morantes melkein murhattiin. Tuntemattomat miehet tulittivat hänen autoaan, mutta kuin ihmeen kaupalla Morantes selvisi. Siitä lähtien hänen arkensa pysyvänä osana on ollut kolme turvamiestä.
Kolumbialaisena ammattiyhdistysjohtajana hän voi pitää itseään onnekkaana. Kolumbia on ay-aktiiveille maailman vaarallisimpia maita. Sitä se on ollut ay-toiminnan alusta saakka.
Kun 10 000 banaaniplantaasien työntekijää osoitti mieltään parempien työolojen puolesta vuonna 1928, armeija ampui heistä 300. Nykyään Kolumbia on kansainvälisen ay-liikkeiden yhteistyöjärjestön Itucin mustalla listalla yhtenä maailman surkeimmista maista mitä tulee työläisten oikeuksiin.
Työnantajat onnistuvat säikyttämään jokaisen, joka osoittaa kiinnostusta ay-toimintaa kohtaan.
Aktivisteja vastassa oli 90 vuotta sitten armeija. Nyt ahdistelijoita on useampia: työnantajat, toiset työläiset, sissit ja puolisotilaalliset joukot. Vuoden 1973 jälkeen yli 3 000 ay-aktiivia on murhattu, laskee Escuela National Sindical. Pelkästään viime vuonna surmattuja oli ainakin 34.
Kun hallitus onnistui solmimaan historiallisen rauhansopimuksen sissiliike Farcin kanssa vuonna 2016, monet toivoivat sopimuksen vähentävän kaikkea väkivaltaa. Mutta ihmisoikeuksien puolustajien murhat ovat päinvastoin lisääntyneet.
Ay-vastainen kulttuuri
Siihen nähden miten vähäinen on ay-liikkeen suosio, sen kohtaama vastustus on käsittämättömän kovaa. Alle 4 prosenttia maan työvoimasta on järjestäytynyt. Niin työnantajat kuin työntekijätkin karsastavat sitä yleisesti, sillä ammattiyhdistyksiä pidetään sekä liian vasemmistolaisina että yhtä korruptoituneina kuin poliitikkojakin.
– Kolumbiassa on ay-liikkeen vastainen kulttuuri, eivätkä ihmiset vaivaudu hankkimaan oikeita tietoja liikkeistä, siitä mitä ne ajavat ja mitä ne ovat saavuttaneet, Morantes toteaa.
– Esimerkkejä korruptiosta toki löytyy niin kuin kaikkialta muualtakin Kolumbiassa. Vielä pahempaa on kuitenkin se, että hallitukset kautta vuosien ovat enemmän tai vähemmän avoimesti tukeneet ay-liikkeen vastaisuutta.
– Järjestäytymisaste laskee tasaisesti, ja työnantajat onnistuvat säikyttämään jokaisen työntekijän, joka osoittaa vähintäkään kiinnostusta ay-toimintaa kohtaan, Morantes murahtaa.
Nykyinen, presidentti Ivan Duquen johtama hallitus on tosin luvannut tukea ammattiliittoja. Käytännössä siitä on toistaiseksi vain vähän jos lainkaan merkkejä.
Viranomaisille on viimeisen viiden vuoden aikana tehty yli 2 000 valitusta työnantajista, jotka ovat rajoittaneet järjestäytymisoikeutta, mutta yksikään tapauksista ei ole vielä päätynyt oikeuteen.
Merkitty mies
Valtio kyllä tarjoaa henkilökohtaista suojelua niille, jotka ovat suurimmassa vaarassa. Suojeluun pääseminen kuitenkin kestää kauan. Esimerkiksi Diógenes Orjuela anoi suojelua tultuaan valituksi ammattiliitto CUT:n johtajaksi, mutta vielä seitsemänkään kuukauden kuluttua anomuksen tekemisestä vastausta ei ole kuulunut.
– En ole pitänyt asiasta meteliä, sillä mitä harvemmat ihmiset tietävät, ettei minulla ole henkivartijaa, sitä turvallisempaa minulla on, jo aiemmin tappouhkauksia saanut Orjuela sanoo.
Vaikka henkivartijan saisikin, siitä ei välttämättä saa pysyvää turvallisuudentunnetta. Jorge González esimerkiksi kertoo, että hän jakaa turvamiehen toisen suojeltavan kanssa.
– Yhtenä kuukautena minulla on suojaa, toisena ei. Elämälläni on siis arvoa vain joka toinen kuukausi, González hymyilee.
– Olen merkitty lopun elämääni. Jos nyt jättäisin ammattiliittoni, tilanteeni vain huonontuisi. Silloin en saisi minkäänlaista suojaa ja ihmiset silti pitäisivät minua aktivistina, González sanoo.
lehti 