Entä jos vaaka näyttäisi kesäherkuista huolimatta painoksi ”vähän vaille sinitiainen”? Runoilija Heli Laaksonen leikittelee painon ja ulkonäön ajatuksilla, tällä kertaa kuvataiteilijana. Hän pohtii, miksi iloon heittäytyminen sujuu toisilta vaikeammin ja toisilta helpommin.
Kesällä runoilijalla on hetki aikaa hengähtää – ennen syksyn porkkananväristä runokokoelmaa ja appelsiinikuarefäristä kiertuetta.
Heli Laaksonen myöntää, että hänen maalauksillaan ja runoillaan taitaa olla jonkinlainen sukulaisuussuhde. Hän yhdistää töissään akryylimaalausta ja kierrätysmateriaaleja.
Kesän perinteisessä Naivistit Iittalassa –näyttelyssä Laaksosella on mukana esimerkiksi vaaka, jossa paino kerrotaan numeron sijasta balettitossulla tai kuvalla perhosesta tai linnusta.
– Yks vaa’al käyny iso miäs kertos riamuissas kaikil, et hänen painos onki ’vähän vaille sinitiainen’.
Lisäksi Laaksonen on myös loihtinut halkaistuista heinäseipäistä purnukat ideoimalleen kosmetiikkasarjalle. Tuotteisiin kuuluvat esimerkiksi Pokerinaamarasva, Parisuhteen hoitoaine sekä Pärstäkerroin n:r 5.
Kaikki alkoi siitä, kun Laaksonen osui sattumalta kylätalolle, jossa oli juuri alkamassa akryylimaalauskurssi.
– Ryhmässä oli kuitenkin yksi henkilö liian vähän, joten osallistujat alkoivat kovasti houkutella minua mukaan. Ajattelin, että ei kai minulla tässä nyt mitään tärkeämpääkään ole.
Hän huomauttaa, että akryylimaalaus sopii hätäiselle ihmiselle.
– Väri kuivuu viidessä minuutissa ja sitten voi taas ryhtyä parantelemaan tekosiaan.
Synkkyys ei ole syvällisyyttä
Iittalan näyttelyn teema Uskalla iloita on kuin luotu Heli Laaksosta varten.
Se herättää myös miettimään, miksi meitä oikein pitää asiaan rohkaista.
– No, me olemme erilaisia. Kaikilta heittäytyminen ei ehkä tule luonnostaan. Lisäksi kyse on katseen suuntaamisesta. Jostain syystä uutisia ovat vain huonot uutiset. Ja ihmisten on usein helpompi huomata ympäristöstään ikäviä asioita ja epäkohtia, kuin kaikkea hyvää.
”Helppo se o ihmise miäl pahotta - mut koitas saara ihmine hyväl pääl. Siin vast o homma!”
Saattaapa joku myös ajatella, että vain synkkyys on syvällistä – ja huumori jotain muuta. Ajattelutapa ei taida olla aivan vieras taidemaailmassakaan.
– Yks vanh miäs sanos hianoste: Helppo se o ihmise miäl pahotta – mut koitas saara ihmine hyväl pääl. Siin vast o homma!
Ihminen ei paljoa tarvitse
Kahdeksan vuoden tauon jälkeen Heli Laaksonen on aktivoitunut taas myös runoilijana. Syksyllä ilmestyy kokoelma Aurinko. Porkkana. Vesi.
– Siin nimes on kaik, mitä ihmine loppuje lopuks tarvitte, Laaksonen kertoo.
Syksyllä on luvassa myös suuri appelsiinikuarefärine runokiertue nimeltä Aurinkokiarros, joka ulottuu niin Helsingin Savoy-teatteriin kuin muiden paikkakuntien erilaisiin konserttitaloihin.
Laaksonen toivoo, että vakiintuneiden fanien lisäksi paikalle tulisi myös uutta yleisöä.
– Mää usse ajattele, et yksnäiste miästenkin kannattais tulla mun keikoil. Yleisös istu pal fiksui, kivoi naisihmissi.
Metsään, ilman kännykkää
Ennen syksyn kiireitä runoilijalla on – periaatteessa – hetkinen aikaa hengähtää.
Laaksonen paljastaa, että ei ole kuitenkaan varsinainen kesäihminen.
– Pidän valtavasti syksystä. Kesällä kaikki on liian stabiilia. Jos saan heinäkuussa idean, niin en voi kertoa sitä kenellekään. Ketään ei saa kiinni, kun kaikki ovat lomilla.
Kun Laaksonen haluaa itse ottaa kesällä oikein rauhallisesti, hän menee metsään, eikä ota mukaan kännykkää – älykännykkää hän ei edes omista.
– Sitten tykkään kiertää sellaisissa älyllisissä kesätapahtumissa kuin vaikkapa Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä tai Kustavin Volter Kilpi -viikolla. Koluan myös läpi kaikki museot, mieluiten yksin, koska kukaan muu ei jaksa, kun luen läpi kaikki kyltit.
Heli Laaksosen look on kuitenkin varsin kesäinen. Hän esiintyy usein runokiertueillakin kukkia hiuksissaan.
– Se johtuu siitä, että minulla on suomalainen ohut tukkalaatu. Kaik mikä peittä, o ettippäi, Laaksonen naurahtaa.
uutiskirje 
