Rinteen hallitusohjelman mukainen työvoimapolitiikan toimeenpanon siirtäminen kunnille ja kuntayhtymille on perusteltua, mutta pitäisi kertoa, miten ja milloin siirto toteutetaan ja miten hoidetaan yhteydenpito ministeriöön, sote-keskuksiin ja Kelaan. Sen kertominen olisi Rinteen hallituksen joululahja työvoimalle ja työvoimahallinnossa toimiville. Samalla tulisi kertoa, millaisia lisäpanostuksia ollaan suuntaamassa työvoimapolitiikan toimenpiteisiin ja henkilöstömääriin. Hallitusohjelman kirjaukset ovat epämääräisiä.
Työvoimapolitiikan toimeenpanoa oltiin aiemmin siirtämässä kuntien ja kuntayhtymien suuntaan Tanskan mallin mukaisesti. Tätä heijasteli Kataisen hallituksen aikana toteutettu kuntakokeilu. Kokeiluun osallistui yli kuusikymmentä kuntaa ja siinä työvoimapolitiikan hoidon päävastuuta siirrettiin kunnille ja kuntien yhteenliittymille.
Sitten Sipilän hallitus halusi siirtää työvoimapolitiikan hoidon maakuntiin. Keskeistä oli työvoimapolitiikan toimeenpanon siirto Australian ja Britannian mallin mukaisesti yritysten toimeenpantavaksi. Se olisi vienyt pohjaa työvoimapolitiikan toimeenpanon siirtämisestä kuntiin.
Rinteen hallitus haluaa nyt vahvistaa kuntien ja kuntayhtymien asemaa työvoimapolitiikassa. Tilannetta kuitenkin mutkistaa työvoimapolitiikan kytkennät muihin politiikan lohkoihin.
Sosiaali- ja terveyspalveluja ollaan siirtämässä kunnista sote-keskuksiin. Ollakseen riittävän monialaisia ne vaativat parhaimmillaan 200 000 asukkaan väestöpohjaa. Vähempikin riittää, mutta palvelujen monipuolisuuden on syytä olla vahvaa, joten niille rakennetaan itsehallinnollista väliportaan hallintoa.
Työvoimapolitiikka tarvitsee läheisiä yhteyksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi koulutukseen, jonka toimeenpano tapahtuu suurelta osin kunnissa ja kuntayhtymissä. Kuntatasolla on myös monia muita niin sanottuja elinvoimapalveluja kuten yritys- ja kulttuuripalveluja. Niillä on yhtymäkohtia työvoimapalveluihin. Työvoimapolitiikan toimeenpanossa tärkeitä ovat työpajat, työpankit, vaikeasti työllistettäviä työllistävät yhdistykset ja sosiaaliset yritykset ja vastaavat niin sanottujen välityömarkkinoiden toimijat. Niillä on läheinen yhteys kunnallishallintoon.
Kelan hallinnoimat työttömyysturva ja muut toimeentuloetuudet sekä kuntoutustuki mutkistavat vielä yhteistyötarvetta. Myös ne ovat merkityksellisiä työvoimapolitiikan toimeenpanossa.
Työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta Tarja Filatov teki vuonna 2013 ja Maria Kaisa Aula vuonna 2016 raportin työvoimapolitiikan nykytilasta ja kehittämistarpeista. Molemmat kuulivat asiantuntijoita ja kenttää, ja raportit sisälsivät voimakasta kritiikkiä työvoimapalveluja kohtaan: työvoimapalveluja vaivaa kokonaisvastuun ja asiakaslähtöisyyden puute.
Raportit sisälsivät myös lääkkeitä: ”Joustavoitetaan tukia ja turvataan pitkäjänteisyys – jopa viiden vuoden mittaisia työllisyyspolkuja – tuen pitäisi tulla nopeasti eikä satojen työttömyyspäivien jälkeen … palvelukeskuksille ja kunnille siirretään kokonaisvastuu sosiaalipoliittisesta työvoimapolitiikasta – Suomen malli 2019 jälkeiseen aikaan…”. Sitä tukee työvoimapolitiikan toimeenpanon siirtäminen kunnille, yhteistyörakenteiden luominen ministeriöön, sote-keskuksiin ja Kelaan, ja se edellyttää lisäresursseja toimeenpanoon.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Kelan entinen tutkimusjohtaja.
lehti 