Historian dosentti Antti Kujala (s. 1948) Helsingin yliopistosta sanoo, että monilla isoilla nykyongelmilla on taustansa kolonialismissa, kuten pakolaisvirroilla, kehittyvien maiden talousvaikeuksilla ja niissä käydyillä sodilla.
Vasta julkaistussa Kivenmurskaajat – Kolonialismin historia -teoksessaan hän luo katsauksen löytöretkien ajalta 1500-luvulta siirtomaiden itsenäistymiseen 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kujalan mukaan myös uusliberalistista talouspolitiikkaa voi pitää kolonialismin muotona, joka on osaltaan vastuussa nykyisestä äärioikeiston noususta.
– Suomalaiset eivät voi tuudittautua siihen, että emme olleet siirtomaavaltio, sanoo Kujala, sillä Suomi on osa läntistä, kapitalistista talousjärjestelmää ja hyötynyt rikkaita maita suosivasta systeemistä.
Taustalla on se, että kolonialismi oikeutettiin sivistys- ja lähetysideologialla, joka perustui käsitykseen eurooppalaisten ylivertaisuudesta. Länsimainen tiede toimi kolonialismin apuna.
– Suomessa on vallinnut länsimainen näkökulma kolonialismiin: asioita katsotaan enemmän siirtomaavaltojen kuin alistettujen kansojen kannalta, sanoo Kujala.
Teollistumisen ja
kapitalismin polttoaine
– Olisiko teollinen vallankumous voinut alkaa Intiasta tai Kiinasta? Käsitykseni on, että ei olisi. Myös Intia ja Kiina olivat 1600-1700-luvuilla kehittyneitä, mutta teollistumisen edellytykset löytyivät vain Länsi-Euroopasta, tähdentää Kujala.
Teollinen vallankumous perustui hänen mukaansa länsimaiden sisäiseen talouskehitykseen, mutta siirtomailla oli vaikutuksensa.
– Siirtomaiden ryöstösaaliilla, verotuksella sekä orja-, kahvi- ja sokerikaupan voitoilla oli merkitystä teollistumisen rahoittamisessa ja kapitalismin synnyssä, mutta ratkaisevaa roolia siirtomailla ei ollut, tulkitsee Kujala.
Siirtomaista saatujen voittojen osuus Britannian, Ranskan ja Espanjan taloudessa oli korkeimmillaan 1700-luvulla, ennen teollista vallankumousta. Eniten kolonialismista hyötyi Alankomaat, joka 1800-luvun puolivälissä sai 40 prosenttia verotuloistaan siirtomaista. 1800-luvulla Britannia hyötyi Intiasta suuresti.
Siirtomaista koitui valtioille kulujakin, eikä hyötyminen ollut aina varmaa.
Esimerkiksi Saksalle siirtomaat olivat lähinnä poliittinen hanke. Yksityiset yritykset hyötyivät paljon enemmän ja tämä vaikutti toki valtioidenkin talouskehitykseen.
Orjuutta ja
kehityksen viive
– Kolonialismi myös vahingoitti siirtomaita. Ne eivät kehittyneet ja teollistuminen myöhästyi, selittää Kujala.
Lisäksi ihmisiä orjuutettiin, pahimpina orjakauppa Amerikkoihin ja kuningas Leopoldin Kongo. Siirtomaiden kapinat tukahdutettiin raa’asti, alkuperäisväestöä työnnettiin syrjään ja heitä hyödynnettiin verotuksen lisäksi hallitsemalla työvoimaa ja kauppaa.
Kolonialismin tyyppisiä ilmiöitä ovat myös Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen tai kotoisten saamelaisten alistaminen, samoin Euroopan sisäinen naapurien nujertaminen, mutta nämä aiheet Kujala lähinnä vain mainitsee, sillä kolonialismia käsittelevä kirjallisuus keskittyy merentakaisiin, eksoottisiin siirtomaihin.
Venäjä on Kujalan mielestä rajatapaus. Siperian valloittaminen rinnastuu sisäiseen kolonialismiin. Selvimmin kolonialismia on Kaukasian ja Keski-Aasian muslimikansojen kukistaminen.
– Venäjän, kuten monen muunkin valtion, suurin onnettomuus on pyrkimys suurvallaksi. Asiat menevät paljon paremmin, kun tämä yritys lakkaa, uskoo Kujala.
Siirtomaiden vapautuminen
ja kylmä sota
Toisen maailmansodan jälkeen siirtomaat vapautuivat, koska sodankäyneet siirtomaaisännät olivat konkurssikypsiä: siirtomaat osoittautuivat liian kalliiksi; oli helpompaa antaa kolonioiden itsenäistyä. Itsenäisyystaistelujakin tosin käytiin Algeriassa, Vietnamissa ja Angolassa.
Kylmä sota vaikutti kolonialismin purkautumisen taustalla. Kujalan mukaan Yhdysvallat näki asetelman kolmannen maailman maissa samanlaisena kuin Euroopassa, länsi vastaan kommunistinen leiri, vaikka tilanne oli usein aivan toinen.
– USA kuvitteli, että ellei vastusteta Pohjois-Vietnamia, niin menetetään koko Kaakkois- ja Etelä-Aasia kommunisteille. Pohjois-Vietnamin voitettua sodan tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Afrikassakaan vastakkainasettelu ei toiminut: siellä oli vähän valtioita, jotka vastasivat Yhdysvaltain tai Neuvostoliiton poliittista järjestelmää, vaan ne olivat yleensä siltä väliltä ja noudattivat sekataloutta, Kujala selittää.
”Suomi on osa läntistä, kapitalistista talousjärjestelmää ja hyötynyt rikkaita maita suosivasta systeemistä.”
Hän näkee Vietnamin sodan vedenjakajana, jonka takia esimerkiksi Yhdysvaltain hyvinvointivaltion kehitys lopahti ja maan demokratisoituminen pysähtyi.
– Vielä 1960-luvulla ammattiliitot olivat suurimpia vaalirahoittajia Yhdysvalloissa, mutta seuraavalla vuosikymmenellä pallo siirtyi suuryrityksille. Kehitys johti uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
Kolonialismin
uudet vaatteet
Nykymaailmassakaan voimapolitiikasta ei ole päästy, vaikka sitä on suitsittu kansainvälisen oikeuden säännöillä. Isona ongelmana Kujala pitää sitä, että näitä sääntöjä rikotaan entistä enemmän.
– Suoraa uuskolonialismia on vain Ranskalla ja Yhdysvalloilla. Yhdysvaltain vallankäyttöä voisi tosin kutsua epäsuoraksi imperiumiksi – vallankäyttö on samantyyppistä kuin briteillä 1800-luvulla. Siihen kuuluvat tykkivenediplomatia, vallankaappaukset ja interventiot.
Uuskolonialismia on Kujalan mukaan myös länsimaiden harjoittama maailmantalouden ohjailu kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Maailmanpankin sekä laina- ja luototusjärjestelmien kautta. Monet ylivelkaantuneet kehittyvät maat on pakotettu uusliberalistiseen talouskuriin, jonka seuraukset ovat langenneet tavallisten kansalaisten selkänahkaan.
Tuoreena yrittäjänä uuskolonialismin saralla killistelee Kiina, joka pyrkii luomaan omaa epäsuoraa imperiumiaan. Maa on levittänyt talousvaikutustaan Kaakkois-ja Etelä-Aasiaan sekä Afrikkaan.
– Elleivät kiinalaiset sotke asioitaan, niin Kiina menee väistämättä 20 vuodessa Yhdysvaltain ohi, ounastelee Kujala.
Antti Kujala: Kivenmurskaajat. Kolonialismin historia. Atena 2019. 350 sivua.
lehti 