Natsi-Saksa antautui Liittoutuneille 75 vuotta sitten, 9. toukokuuta 1945. Miltei kuusi vuotta Euroopassa raivonnut maailmansota päättyi – Aasiassa sota tosin jatkui kesän 1945 loppuun asti.
Hävityksen ihmistappiot kohosivat massiivisiin mittoihin: kuolleita 50–70 miljoonaa, joista siviilejä oli ainakin 40 miljoonaa ja sotilaita lähes 25 miljoonaa. Käsittämättömän suuria uhrilukuja.
Neuvostoliitto menetti 13,7 prosenttia väestöstään, Saksa 10,8 prosenttia, ja Puola peräti 16,1 prosenttia. Oma lukunsa ovat vaikeasti mitattavat immateriaaliset kulttuurin tuhot ja henkiset kärsimykset.
Itäisessä Berliinissä, Karlshorstin uneliaalla asuinalueella kohoaa harmaaksi rapattu koreilematon pytinki – kaksine kerroksineen, piha-aitoineen. Helposti kävelisi ohi, jollei tietäisi paikan taustaa.
Vuoteen 1945 asti talossa toimi Saksan armeijan, Wehrmachtin pioneerikoulun upseerikerho: rentoutumista, juomia, biljardia. Maailmanhistorian näyttämöksi se muuttui 8. toukokuuta 1945, jolloin sinne kokoontuivat sekä voittajavaltioiden että Saksan delegaatit. Oli määrä allekirjoittaa sopimus Saksan ehdottomasta antautumisesta.
Illalla Karlshorstin kerholle allekirjoittajiksi kiirehtivät voittajista neuvostomarsalkka Georgi Zhukov ja marsalkka Sir Arthur Tedder brittien ilmavoimista, sekä saksalaisista armeijan ylipäällikkö Wilhelm Keitel, laivaston amiraali Hans-Georg von Friedeburg ja kenraali Hans-Jürgen Stumpff ilmavoimista.
Toukokuun alussa oli jo solmittu antautumissopimuksia, joita Neuvostoliitto ei tunnustanut, ja Karlshorstissa allekirjoitettiin lopullinen asiakirja. Tarkka hetki ajoittui yli puolenyön rajan – virallisesti 9. toukokuuta klo 00.16 paikallista aikaa – ja siksi Voitonpäiväksi vakiintui 9. toukokuuta.
Tilaisuuden kulku oli lyhyehkö ja karu, ja selkeästi neuvosto-osapuolen orkestroima. Pääosassa oli Georgi Zhukov, hän johti puhetta ja luki sopimustekstin. Mainittujen allekirjoittajien lisäksi (vain) todistajina nimensä paperiin piirsivät Yhdysvaltain ja Ranskan sotilasedustajat.
Muistutettiin kuka oli vallannut Berliinin, marssijärjestys oli puna-armeijan. Tilaisuus ei silti näytä kehkeytyneen hävinneitä tarpeettomasti nöyryyttäväksi.
Paikan päällä nähtynä protokollan puitteet ovat hämmästyttävän pienet. On pieni sali muutamin ikkunoin, lattia-alaa parisataa neliömetriä, puolentusinaa pöytäriviä.
Tätä nykyä rakennuksessa toimiva Saksalais-venäläinen museo valottaa allekirjoitusiltaa. On sopimusasiakirjat eri kielillä, harvinaisia filmikatkelmia delegaatioiden saapumisesta rauniokaupungin läpi, dokumentteja seremoniasta. Suppea informatiivinen valikoima.
Museoon levittäytyy pysyvä näyttely maailmansodan tilanteista ja vaikutuksista – molemmin puolin itärintaman. Se on vakaa perusnäyttely, jossa on kiintoisaa esineistöä sodankäynnin tiimoilta. Päällimmäiseksi mieleen jää rivisolttujen ja siviilien avuton kohtalo. Sodassa harva voittaa.
Vuodet 1945–49 upseerikerhon talossa työskenteli Saksaa miehittävän neuvostohallinnon päämaja. Melko pieni oli Zhukovinkin työhuone.
Deutsch-Russisches Museum, Zwieseler Str. 4, Berlin-Karlshorst. Ti-su klo 10–18. Vapaa pääsy. S-Bahn 3 Karlshorstiin, asemalta bussi 296 museolle.