Orjakauppa oli huipussaan 1700-luvulla ja se päättyi vasta 1860-luvulla. Kaikkiaan Afrikasta kuljettiin Amerikkaan arviolta 12 miljoonaa orjaa. Suurimmat orjakauppaa harrastavat valtiot olivat Englanti, Ranska ja Portugali, mutta myös muita oli mukana. Pohjoismaista merkittävin oli Tanska, mutta osansa oli myös Ruotsilla, johon Suomi vuoteen 1809 asti kuului.
Orjakaupan taustalla oli siirtomaatavaroiden, etenkin sokerin hankkiminen Eurooppaan. Kyseessä oli niin sanottu kolmiokauppa eli metalleja vietiin Afrikkaan, sieltä orjia Amerikkaan ja sieltä taas sokeria Eurooppaan.
Saint-Barthélemy orjakaupan keskukseksi
Ruotsilla oli hallussaan vuosina 1784–1878 Karibialla sijaitseva Saint-Barthélemyn saari. Se saatiin Ranskalta, jolle se sitten myös myytiin. Itse saari oli karu ja haviteltuja sokeriplantaaseja sinne ei syntynyt.
Saaresta muodostui kuitenkin orjakaupan keskus. Sen kautta välitettiin orjia alueen muille saarille ja Amerikan mantereelle. Kauppa oli tuottoisaa. Vuoden 1800 alkuun mennessä saaren asukasluku kasvoi 700:sta 6000:een. Saaren pääkaupunki Gustavia oli tuolloin Ruotsin kuudenneksi suurin kaupunki.
Suomalaisia oli mukana alusta asti. Siirtomaan ensimmäinen kuvernöörikin oli suomalaistaustainen Salomon von Rajalin. Toimipa Artjärvellä syntynyt Berndt Strackelberg vielä saaren kuvernöörinä 1812–1816. Myös muita suomalaisia oli saaren hallinnossa, merimiehinä ja sotilaina. Lisäksi suomalaisia kauppiaita oli mukana saaren kauppaa dominoivassa kauppakomppaniassa.
Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen mainiossa kirjassa Orjia ja isäntiä valotetaan Saint-Barthélemyn lisäksi myös muita Ruotsin siirtomaahankkeita. Ne kuitenkin epäonnistuivat toinen toisensa jälkeen eikä pieni ja karu Karibian saarikaan ollut mikään toivottu kultakimpale. Paikallinen väestö koostui köyhistä ranskalaisista talonpojista ja heidän muutamista orjistaan.
Yhtään paremmin ruotsalaiset eivät kohdelleet orjiaan kuin muutkaan. Orjalaki oli kova, ruoskiminen oli tavallisin rangaistus ja hirttämistäkään ei kaihdettu. Saarella asui myös vapautettuja orjia, heidän asemansa oli parempi, mutta valkoisiin verrattuna he olivat täysin alistetussa asemassa.
Muutos alkoi lopulta Englannista
Ranskan vallankumous ja Haitin syntyminen eivät todellisuudessa juuri muuttaneet orjien asemaa. Muutos alkoi Englannista, jossa syntyi 1800-luvun alussa voimakas orjuuden vastainen liike. Vuonna 1833 Englannin parlamentti päätti lopettaa orjuuden siirtomaissaan, mutta Ruotsi päätyi samaan vasta viitisentoista vuotta myöhemmin.
Ruotsi halusi päästä taakaksi tulleesta siirtomaastaan eroon ja sai sen myytyä takaisin Ranskalla vuonna 1878. Tähän päättyi ruotsalaisen ja osin suomalaisenkin siirtomaaherruuden historia.
Aaltosen ja Sivosen kirjassa pääsee tutustumaan myös Saint-Barthélemyn saaren nykypäivään. Se on suosittu rikkaiden lomasaari, jossa Ruotsin lähes satavuotinen valtakausi näkyy lähinnä joissakin katujen nimissä. Saaren historia on kuitenkin osa Karibian alueen historiaa ja kansainvälistä orjakauppaa. Vaikka Ruotsin osuus siinä oli pieni, osana Ruotsia myös suomalaisia oli siinä mukana.
Jouko Aaltonen & Seppo Sivonen. Orjia ja isäntiä. Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla. Into 2019
lehti 