Suomalainen Tiedeakatemia viivoitti vuonna 2010 energiakarttaamme. Viivoitus vaikutti myös tämänpäiväiseen maataloutemme ilmastotiekarttaan. Maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestö (MTK) julkisti sen heinäkuussa 2020.
Molempien karttojen ohjurina on turve. Tiedeakatemiamme paalutti jo kymmenen vuotta sitten, että turve ei ole uusiutuvaa energiaa. Turve ja kivihiili ovat ympäristön kannalta kertakäyttöisiä, hiilidioksidia päästäviä polttoaineita.
Ensin ajattelimme, että voimme silti nostaa turvetta soiltamme hallitusti. Meidän on hoidettava ympäristöä kestävin periaattein. Suojelusoihin emme kajoa. Maksamme polttoturpeesta saman ilmastosakon kuin kivihiilestäkin. EU:n suuntaan ajoimme käsitettä: turve on hitaasti uusiutuva luonnonvara.
Ajattelumme taustalla oli myös maatalouden tulevaisuus. Sitä on pohdittava kymmeniin vuosiin ulottuvalla aikajaksolla. Lisäponnen ajatteluun antoi Yhdistyneitten kansakuntien (YK:n) syksyn 2009 ruokakokous.
YK totesi ihmiskunnan väkiluvun kasvavan vääjäämättä. Vuoteen 2050 mennessä meitä on yhdeksän miljardia. YK laski, että ihmiskunta tarvitsee silloin ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin vuosisadan alussa.
Lisää viljelymaata on raivattava kaikkialla maailmassa. Näin tapahtuu etenkin maissa, missä uusiutuva vesi on riittävä, jopa ylirunsas luonnonvara, kuten Suomessa.
Ihmisen tärkeintä ruokaa on vilja. Tarvitsemme vuoteen 2050 mennessä viljapeltoa pyöreästi puolet enemmän kuin vuosisadan alussa.
YK:n kehikossa Suomen lisäviljan ala tarkoittaa noin 500 000:ta hehtaaria. Osa siitä olisi saatu kesannoista ja ympäristönhoidon pelloista. Pääosan ajattelimme saavamme eri puolilta Suomea, tasaisilta suolakeuksilta, 2000-luvun turvesuon pohjilta.
Turveurakoitsijan jäljiltä suopohja olisi ollut valmis viljelyyn. Viljoista siinä kasvaa parhaiten vahvajuurinen kaura. Myös vehnän viljely suopohjilla olisi maantieteellisesti lisääntynyt, vehnän tuleentumisrajaan saakka.
MTK:n maatalouden ilmastotiekartta käänsi ajattelun uuteen suuntaan. Etenkään viljakasvien suoviljelyä ei tulisi ilmastosyistä enää jatkaa. Uutta, vuosittain kynnettävää, hiilidioksidia päästävää viljapeltoa ei suomaille tulisi enää avata. Nykyisillä suopelloilla viljely voi kyllä jatkua, mutta vain monivuotisina nurmina karjataloudelle.
Turvetuotannolta vapautuvia suopohjia ei voi enää laskea viljamaiksi. Turpeen jättösuot on luontaisin metsittää.
Koko peltoalastamme (2,3 miljoonaa hehtaaria) suopeltoja on 11 prosenttia, noin 250 000 hehtaaria. Jos haluamme pitää ruoan tuotantomme nykytasollaan, uutta peltoa on raivattava kivennäismaan metsiin saman verran kuin peltoja soilla suljetaan. Jos haluamme pysyä YK:n ruoan tuotannon kehikossa, kivennäismaan metsiä on raivattava jatkossa mittavasti, vähintään puoli miljoonaa hehtaaria.
Tänään kangasmaan raivaus tapahtuu järeällä nelivedon traktorilla ja siihen kytketyllä kantojyrsimellä. Koneellinen pellonraivaus on luontevinta kivettömillä hieta-, hiesu- ja savimailla. Kiven lohkareita sisältävien soramaiden jyrsiminen on työläämpää.
Kivettömät kangasmaat ovat hyväkasvuisia kuusikoita. Ne ovat myös vahvoja hiilen nieluvarastoja. Kasvuisten kuusikoiden mittava raivaaminen ruoan tuotannon pelloiksi tullee askarruttamaan niin peltoviljelijöitä, metsätilallisia, ympäristöväkeä kuin metsäteollisuuttakin.
Maatalouden ilmastotiekartan uusi suunta voi yllättää. Mihin maatalous onkaan jatkossa menossa? Olemmeko palaamassa kaskiviljelyn aikakauden tapaan kivettömille kangasmaille, raivaamaan niille ruoan tuotannon lisäpeltoa?
Kansallinen velvollisuutemme on seurata YK:n ruoantuotannon tiekarttaa. Sen olemme velkaa nälkää näkevälle maailmalle.
Veli Pohjonen
Kuusamo
uutiskirje 
