Fossiilienergian kahlitsemattomaan kulutukseen perustuva elämäntapamme passivoi fyysisesti ja tuhoaa tarpeen liikkua omin lihasvoimin. Suomalaiset eivät liiku tarpeeksi, mutta onko se ihme, kun infrastruktuuri on rakennettu autojen, ei kävelijöiden ja pyöräilijöiden ehdoilla.
Fossiilienergian hyödyntämiseen perustuva elämäntapa on tuottanut vauraimmille yhteiskunnille niin korkean elintason, että se alkaa näkyä jo elämänlaadun heikkenemisenä. Kansat lihovat, ja diabeteksen tapaiset elintasosairaudet yleistyvät hälyttävästi. Fyysinen passiivisuus ei ole vain ruumiillinen ongelma, vaan se voi vaikuttaa negatiivisesti myös mielenterveyteen. Vähäinen fyysinen aktiivisuus on siis suuri yhteiskunnallinen ongelma, jonka syyt ovat syvällä elämäntavassamme.
Elämäntapaamme juurtunutta vähäistä liikkumista vastaan voidaan kuitenkin kamppailla. Helpoiten se onnistuu luomalla kulttuuria, jossa liikkuminen pyritään integroimaan luonnolliseksi osaksi arkipäivää.
Liikunnallinen elämäntapa olisi helpointa omaksua lapsuudessa. Valitettavasti suomalainen kulttuuri on juhlapuheista huolimatta monessa mielessä suorastaan liikuntavihamielinen. Kontrolliyhteiskunnan lasten on vaikea löytää tilaa spontaaneille peleille ja leikeille, jos taloyhtiöiden pihanurmikot ovat täynnä ”PELAAMINEN KIELLETTY!” -kylttejä ja kuntien omistamille nurmikentille on maksullisten harjoitusvuorojen ulkopuolella pääsy kielletty.
Jos pihapelikulttuuria ja päivittäisen liikkumisen tapaa ei synny, lapset menettävät parhaan herkkyysikänsä oppia liikunnallisia taitoja, eikä liikunnallinen elämäntapa pääse juurtumaan. Harva lapsena vähän liikkunut löytää liikunnan kipinää enää vanhemmalla iällä, joten lapsuus ja nuoruus ovat ensiarvoisen tärkeitä elämänvaiheita liikunnalliseen elämäntapaan sosiaalistumisessa.
Kunnat voivat edistää liikuntamyönteistä kulttuuria monin tavoin, eikä se aina vaadi suuria investointeja liikuntapaikkoihin. Esimerkiksi Turun kaupunki rekrytoi projektikoordinaattoria, jonka tehtävä on luoda liikunnallista kulttuuria ammattikouluihin ja lukioihin. Muiden kuntien ja kaupunkien toivoisi ottavan tästä mallia.
Liikunnallisemman elämän edellytyksiä pitää luoda myös aikuisille ja senioreille, ei ainoastaan lapsille ja nuorille. Jos koko kansa halutaan saada liikkumaan enemmän, on liikuntanäkökulma otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa.
Liikkumisen edellytyksiä voidaan parantaa esimerkiksi fiksulla kaavoituspolitiikalla. Jos euron sijoittaminen pyöräilyyn tuo kahdeksan euron hyödyt, luulisi pyöräilyn ja erityisesti työmatkapyöräilyn edistämisen olevan lähes jokaisen kunnan tavoitteena.
Liikunnallisempi kulttuuri ei synny moralisoimalla ihmisiä liikkumattomuudesta tai antamalla hallinnollista mahtikäskyä. Se voi syntyä vain luomalla puitteita arjen hyötyliikunnalle ja edistämällä kulttuuria, jossa liikunta nähdään hyvän elämän peruselementtinä, johon jokaisella tulee olla oikeus.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
uutiskirje 
