Seksuaalissävytteistä vihapostia, mustamaalausta, öyhötystä ja maalittamista. Tätä ja paljon muuta tutkijat joutuvat Suomessa kokemaan osittain ammattinsa takia, selviää Noora Kotilaisen ja Johanna Vuorelman toimittamasta tietokirjasta Kun tutkija kohtaa vihaa.
Solvauksien ja uhkauksien ristitulessa tutkijat eivät kuitenkaan voi eristäytyä kirjastojen lukusaleihin, koska heidän työnkuvaansa kuuluu haastattelujen antaminen esimerkiksi medialle ja eduskunnan valiokunnille. Siksi tilanne on erityisen kimurantti.
Kun tutkija kohtaa vihaa koostuu viidentoista tutkijan kirjoituksista. Kirjan 12 lukua voi karkeasti jakaa kahteen eri lajityyppiin. Osassa pohditaan vihapuhetta eri teemojen, niin kuin sosiaalisen median murroksen, sukupuolen tai historiallisten aikakausien kautta. Toisissa taas tutkijat kertovat itse kokemuksistaan puheenvuoromaisissa teksteissä.
Sekä puheenvuoromaiset että vihapuheen tiettyjä osa-alueita perkaavat tekstit ovat tyylitajuiltaan kuvaavia, konkreettisia ja helppolukuisia, mikä antaa lukijalle pehmeän laskun vihapuheen ja maalittamisen maailmaan.
Kirjoittajat eivät kuitenkaan tyydy vain kertomaan menneistä tai omista kokemuksistaan, vaan kirjassa pyritään myös nostamaan esiin rakenteellisia ongelmia ja murtamaan vihapuheeseen liittyviä myyttejä.
Esimerkiksi tutkija Annamari Huovinen ja tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri Reetta Kettunen peräänkuuluttavat tekstissään työnantajan työsuojeluvastuita, kun taas mediatutkija Reeta Pöyhtäri muistuttaa, että vihaviestien lähettäjät ovat suurelta osin ihan tuiki tavallisia internetin käyttäjiä.
Kirjan kirjoittajakunta koostuu pitkälti yhteiskuntatieteilijöistä ja humanisteista, mikä johtunee siitä, että valtiotieteellisen yhdistyksen Politiikasta-lehti on ollut mukana tuottamassa kirjaa. Vihapuhe ei kuitenkaan rajoitu vain tietyn alan tutkijoihin, ja näin koronaviruspandemian ja ilmastonmuutoskeskustelun aikakautena olisikin ollut kiinnostavaa, jos kirjassa olisi nostettu esiin myös lääkärien tai luonnontieteilijöiden kokemuksia häirinnästä.
”Voisit ihan vapaasti muuttaa
muslimimaahan”
Jos on viettänyt internetissä edes vähän aikaa, ei liene yllätys, että maahanmuuttokeskustelu herättää vahvoja tunteita. Silti tutkija Karin Creutzin kirjoittama teksti on harvinaisen epämiellyttävä lukea.
Kappaleessaan Creutz kertoo viestienvaihdosta eri vihapostin lähettäjien kanssa. Osa heistä toivoi, että Creutz raiskataan. Toiset taas rohkaisivat häntä muuttamaan ”johonkin muslimimaahan levittämään valheitaan”.
Creutzin saamat viestit ilmentävät myös toista kirjassa useaan otteeseen tehtyä huomiota, jonka mukaan vihaviestit tai häirintä harvemmin puuttuvat asiantuntijoiden analyyseihin, vaan ne kohdistuvat pikemminkin henkilökohtaisuuksiin. Ovathan meillä valtakunnan poliitikotkin kutsuneet tutkijoita kaiken maailman dosenteiksi ja agitaattoreiksi.
Creutz vastasi kuitenkin joihinkin saamiinsa viesteihin asiallisesti, minkä seurauksena eräät viestien lähettäjät havahtuivat siihen, että Creutz onkin ihan tavallinen ihminen, eikä vain polarisoituneen keskustelun vastapuoli.
Myös Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuron teksti kuvastaa hyvin Venäjän tutkijoiden kimuranttia tilannetta, jossa tutkijoita arvioidaan sen mukaan, miten heidän oletetaan suhtautuvan Kremlin politiikkaan, vaikka tutkijan tehtäviin ei kuulu politiikan hyväksyminen tai tuomitseminen vaan sen ymmärtäminen.
Sisäministeriön selvityksen
mukaan ei syytä kriminalisoida
Häirinnästä ja maalittamisesta on kuluneen vuoden aikana keskusteltu paljon ja esimerkiksi korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava lähetti jäsenilleen maaliskuussa kyselyn, josta selvisi, että viidesosa vastaajista oli joutunut maalittamisen kohteeksi viimeisen viiden vuoden ajan.
Näistä vastaajista yli 60 prosenttia kertoi, että heistä oli levitetty väärää tietoa ja yli 40 prosenttia koki, että maalittamisella oli pyritty vaikuttamaan epäasiallisesti kyselyyn vastanneiden työhön.
Myös sisäministeriö teetti helmikuussa asiasta selvityksen, jossa todettiin, ettei maalittamista tulisi kriminalisoida, koska ilmiöön voidaan puuttua jo nykyisellä lainsäädännöllä esimerkiksi rikosnimikkeellä laiton uhkaus.
Vihapuheen kitkemiseksi on paljon tehtävissä myös ilman uutta lainsäädäntöä, ja Kun tutkija kohtaa vihaa sisältää siihen monta ehdotusta ja ideaa. Paremman julkisen keskustelun peräänkuuluttaminen ei kuitenkaan riitä, koska merkittävä osa häirinnästä tapahtuu yksityisten ja anonyymien viestien kautta.
Noora Kotilainen ja Johanna Vuorelma: Kun tutkija kohtaa vihaa: asiantuntijuus, tiede ja julkisuus. Helsinki: Suomen Rauhanpuolustajat ja Rosebud Books 2021, 216 sivua.
uutiskirje 
