Etenkin 1990-luvulta lähtien talouspoliittisessa keskustelussa liberalismi on ollut hegemonisessa asemassa. Reaalisosialismin kaatumisesta seurasi, että talouspolitiikassa siirryttiin monissa länsimaissa radikaalista demokratiasta konsensuspolitiikkaan ja radikaali antagonistinen politiikka on pyörinyt viime vuosina lähinnä identiteettipolitiikan ympärillä. Liberaalissa konsensuspolitiikassa on vakauden näkökulmasta puolensa, eikä identiteettipolitiikassakaan ole sinänsä mitään pahaa, mutta vaihtoehdottomuus ja horisonttien puute ovat ongelmia demokratian kannalta.
Eräs liberalismin hegemonialle tyypillisistä piirteistä on ekonomismi. Siinä talouspolitiikkaa on tapana epäpolitisoida ekonomisteihin vetoamalla. Kun talous irrotetaan politiikasta, voidaan luoda kuvaa neutraaliudesta, jolloin talouspolitiikkaa ei hoideta demokraattisten vaan liike-elämästä tuotujen hallinnollisten periaatteiden kautta.
Jos siirtymä kohti keskuspankkikapitalismia alkoi finanssikriisin myötä, on koronakriisi jatkanut sitä edelleen. Koronakriisin myötä maailmalla ollaan siirtymässä talouskuria korostavasta fiskaalikonservatismista vauhdilla kohti uudenlaista linjaa. Yhdysvallat Bidenin ja Britannia Johnsonin johdolla ovat painaneet kaasua. Voi olla, että syksyn liittopäivävaalien jälkeen jopa Saksassa puhaltaisivat uudet talouspoliittiset tuulet vihreiden vaalimenestyksen myötä.
Suomessakin keskusteluissa elpymispaketista ja kehysriihessä on esitetty rohkeampaa vasemmistolaista politiikkaa.
Euroopan unionista pitäisi keskustella avoimemmin ja suoremmin. Pelokkaalla viestinnällä ja peesailulla ei voiteta mitään. Suomen EU-politiikan pitäisi olla proaktiivista reaktiivisen sijaan.
Elpymispaketin hyväksymisen jälkeen Suomessa pitäisi istua alas ja miettiä yhdessä Suomen linjaa Euroopan unionin jäsenenä. Syvemmälle integraatiolle löytyy Suomestakin varmasti kannatusta, mutta tuskin, mikäli siitä jää tunne, että se tehdään vaivihkaa. Jos kannatetaan syvempää integraatiota, ajetaan sitten avoimesti sellaista politiikkaa. Jos taas nähdään ongelmia, senkin voi sanoa ääneen.
Vasemmiston pitäisi uskaltaa tehdä entistä rohkeammin vasemmistolaista talouspolitiikkaa. Se olisi paitsi demokratian myös vasemmiston etu ajatella laatikon eli menokehyksen ulkopuolelta ja ajaa voimakkaammin tärkeänä pidettyjä asioita, kuten reilua siirtymää. Talouspolitiikka kaipaa vaihtoehtojen politiikkaa takaisin. Ja nyt maailmanpolitiikan momentum tukee sitä.
Istuva hallitus on toiminut pääasiassa koronapandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa, joten sitä voidaan käytännössä pitää hätätilahallituksena. Näin ollen yhtenä vaihtoehtona voisi olla kriisin jälkeen perusteltua järjestää ennenaikaiset eduskuntavaalit. Jää muutenkin nähtäväksi, kuinka pitkälle Marinin hallituksen yhteiset visiot kantavat syksyn tullen. Eduskuntavaalit olisivat myös hyvä tilaisuus käydä keskustelua talouspolitiikan isoista linjoista sekä Suomen asemasta EU:ssa.
Aleksi Nissilä
Tampere
lehti 