Nyt ollaan talouspoliittisen vallan ytimessä – tai ainakin lähellä sitä. Senaatintorin keskellä katse kiinnittyy helposti valtavaan valtioneuvoston linnaan, jossa majailee valtiovarainministeriö. Toisella puolella on Helsingin yliopisto.
Keskellä toria seisoo SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas. Ahokkaalle molemmat mainitut tahot ovat tuttuja. Hän on vääntänyt taloustieteestä yliopiston professorien ja tutkijoiden kanssa ja haastanut valtiovarainministeriön laskelmia kestävyysvajeesta ja monesta muusta.
Käännetään ensin katse valtiovarainministeriöön. Sen heräämistä ilmastokriisiin Ahokas on monien muiden tavoin odottanut, vielä pitkälti turhaan. Se näkyy monilla tavoin VM:n määrittelemässä debatissa.
”Ilmastoahdistus on noussut pintaan.”
– Edelleenkin talouspoliittisessa keskustelussa julkisen talouden kestävyysvaje ja siihen liittyvät asiat, työllisyysasteen nostaminen, ”kipeät leikkaukset” ja rakenteelliset reformit, täyttävät koko ilmatilan.
– Siinä mielessä aina itsekin pohtii, kun osallistuu niihin keskusteluihin, että onko vain ruokkimassa itsessään haitallista diskurssia. Olisi vain parempi lopettaa kyseisten asioiden kritisointi ja puhua suoraan siitä, että nyt tarvitaan ilmastotoimia, Ahokas sanoo.
Jää nähtäväksi, aikooko Ahokas lopettaa perinteisempien talousnäkökulmien kritisoinnin, mutta ilmastosta hän tulee vuodenvaihteen jälkeen puhumaan entistä enemmän. Ahokas siirtyy silloin monitieteiseen BIOS-tutkimusyksikköön. Siirtyminen tuli mahdolliseksi, kun BIOS sai elokuussa Koneen Säätiöltä säätiön historian suurimman yksittäisen rahoituksen seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Ilmasto edellä
Tiedotteessa Ahokkaan kerrotaan menevän BIOSiin vahvistamaan ekologisen jälleenrakennuksen tutkimusta sekä käytännön edellytysten luomista. ”Yhteiskunnan rakenteiden nopea ja reilu muutos, jonka myötä ilmastopäästöt laskevat radikaalisti ja luonnonvarojen kulutus kääntyy laskuun, vaatii syvällistä ymmärrystä makrotaloudesta sekä talouspolitiikan todellisista rajoitteista ja mahdollisuuksista”, tiedotteessa kirjoitetaan.
– Menen sekä tekemään omaa tutkimusta eli väitöskirjaprojektiani, jossa käsittelen talousteorian ja talouspolitiikan ideoita ja niiden siirtymistä ajassa ja paikassa, että osallistumaan eri BIOSin käynnissä oleviin ja käynnistyviin tutkimushankkeisiin.
– Osallistun tieteen ja politiikan vuoropuheluun ja tuon siihen poliittisen talouden osaamista. Kaikenlaisia avauksia tulee varmaan neljän vuoden aikana tehtyä, Ahokas muotoilee KU:lle.
SOSTEssa Ahokkaan työpöydällä on ollut erityisesti hyvinvointitalous, jota järjestö on kehittänyt ja edistänyt. Aluksi sen ytimessä oli – ja on toki edelleen – sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Mutta viime vuosina ilmastokriisi on tuonut oman lisänsä työhön.
– Ilmastopolitiikka on siihenkin tullut vahvasti mukaan, ja varsinkin kansainvälisten verkostoiden kautta kestävä siirtymä ja ekologiseen kriisiin vastaaminen ovat tulleet osaksi SOSTEn hyvinvointitaloustyötä.
Täältä Senaatintorilta tulevaan työpaikkaan on lyhyt matka, vähän kivenheittoa pitempi. Matkalla voi kulkea Presidentinlinnan ohitse. Ahokas on huomannut, että sen isäntä on alkanut puhua ilmastokriisistä entistä enemmän.
– Ainakin sellaiset, joilla on aikaa ja tilaa pohdiskella yhteiskunnan haasteita, saavat ja ehkä heidän pitääkin mainita ilmastokriisi tai -hätätila. Mutta kun mennään käytännön politiikkaan ja toimiin, ja siihen mitä poliittiselta järjestelmältä vaaditaan, lähestyminen tahtoo olla paljon konservatiivisempaa.
– Toisaalta jos ajatellaan, että puheella tai diskurssilla on väliä, onhan sekin jotain, että mainitaan. Jos ennen ei mainittu ollenkaan. Kyllä muutos tässä jostain kertoo, mutta onko se riittävää, on toinen kysymys.
Ja onhan presidenttikin huomannut Ahokkaan. Joku aika sitten tasavallan presidentti mainitsi haastattelussa nuoren tutkijan, joka puhuu keskuspankkikapitalismista. Siitä Ahokas on puhunut ja kirjoittanut paljon.
– Yritän puhua ja kirjoittaa keskuspankkikapitalismista niin, että kaikki ymmärtäisivät sen mahdollisimman helposti. Jotta tärkeä aihe, taloutemme perusrakenteet, olisi helposti lähestyttävä. Se on lopulta saman kapitalistisen rahatalouden ja sen yhden historiallisen vaiheen käsittelyä, kuin mitä Raha ja talous -projekti oli.
Raha ja talous -blogi oli 2010-luvulla Ahokkaan ja Lauri Holapan yhteinen projekti, jonka myötä jälkikeynesiläinen taloustieteen koulukunta tuli rysäyksellä Suomeen. Sitä ei otettu vain hyvällä vastaan. Muun muassa Helsingin yliopistosta heidän päälleen heitettiin niin sanotusti paljon kuraa.
– Jälkikäteen ajateltuna voisi miettiä, tarvittiinko sitä vääntöä ollenkaan. Kun taloudelliset olosuhteet ympärillämme muuttuivat, yleisempi ajattelu keskuspankeissa ja taloustieteen akateemikoiden keskuudessa on nyt toisenlainen.
– Ehkä käymällämme keskustelulla kuitenkin oli väliä siinä mielessä, että monien oli pakko myöntää, että todellisuus kyllä näyttää siltä, miten nuo jannut sen esittävät. Ehkäpä tässä pitää tarkistaa omiakin lähtökohtia. Olisihan niitä voinut tarkistaa tietenkin ilman sitäkin. Jos tutkija huomaa, ettei todellisuus vastaa hänen omia mallejaan, sitten hän varmaan muuttaa niitä, Ahokas pohtii projektin merkitystä.
Joku merkki projektin merkityksestä nähtiin syyskuussa, kun Björn Wahlroos haukkui koko Suomen talouspoliittisen keskustelun olevan ”postkeynesläistä hapatusta”. Wahlroosin töräytys – tai ehkä kunnianosoitus – oli pientä verrattuna siihen lokaan, jota 2010-luvun alku- ja keskivaiheilla Ahokkaan ja Holapan päälle lensi.
– Ehkä antagonismi on lopulta iso valtio vastaan pieni valtio, jonka piirissä siinä liikuttiin ja siksi keskustelu sai sellaiset mittasuhteet. Eihän nyt herranjumala makro- tai rahateoretisoinnista syntyisi tuollaista mekkalaa, ellei siinä kosketettaisi jotain yhteiskunnallisesti keskeistä teemaa.
Perinteinen kaari
Omaa ilmastoheräämistään Ahokas kuvailee sanoilla ”varmaan aika perinteinen kaari”. Ala-asteella hän kävi luokkansa kanssa katsomassa otsonikadosta kertovaa lastennäytelmää. 1990-luvulla alkoi puhe ilmastonmuutoksesta, mutta kosketuspinta omaan elämään jäi vielä vähäiseksi.
– Ne olivat vähän ylhäältä alaspäin johdettuja prosesseja, jotka kansainvälisen yhteisön piti hoitaa eivätkä ne koskeneet tavallisia ihmisiä. Ehkä itsellänikin oli pitkään sellainen suhtautuminen ilmastonmuutokseen. Mutta kyllä se tässä 2010-luvun lopulla ja viimeisten IPCC-raporttien myötä on muuttunut. Ilmastoahdistus on noussut pintaan.
– Nyt tarvitaan todella drastisia toimenpiteitä, eikä kukaan voi olla osallistumatta niihin.
Tiedossa on, mitä toimia vaaditaan, jotta pahimmalta ilmastokriisiltä voidaan vielä välttyä. Päästöt pitää saada putoamaan nopeasti. Teknologisesti moni asia on jo nyt ratkaistavissa, ja rahatalouden hallintakin on aika helppoa, Ahokas pohtii.
– Miten poliittisen talouden näkökulmasta ja psykologisesti voimme ratkaista tämän homman? Tämä on yksi kysymys, jota BIOSin tutkijoiden kanssa haluan pohtia.
Poliittinen talous on noussut ryminällä julkiseen keskusteluun Suomessa. Ahokas mainitsee hieman naurahtaen yhden esimerkin.
– Joku juuri mainitsi, että tuli tituleeratuksi poliittisen talouden tutkijana ilman, että oli sitä erikseen toivonut.
Poliittisen talouden tutkijoita onkin Suomessa koko ajan enemmän.
– Analyysit ovat koko ajan kiinnostavampia, koska nähdään, että elämme poliittisen talouden aikaa. Politiikka on syvästi taloudessa läsnä.
– Maailma on muuttunut ja hallitsevat ideat vaihtuneet globaalin finanssikriisin jälkeen selvästi. Mitä se edellinen sitten olikaan, ehkä uusliberalistinen paradigma, se on murtunut.
Ja tuo murtuminen on avannut Ahokkaan mukaan nykyjärjestelmän haastaville voimille tilaa. Se on myös käytetty hyväksi.
– Kukaan ei enää vaadi, että politiikka pitää saada takaisin politiikkaan. Sehän oli 2000-luvun alussa yleinen slogan, Ahokas hymähtää.
Suurin velka
Lopuksi on vielä hyvä kävellä keskuspankin eteen. Suomen Pankki löytyy Senaatintorin kulman takaa. Sen edessä voi katsoa Säätytaloa, jossa hallitus kokoustaa usein. Ja usein pöydällä on julkisen talouden velka, josta Suomessa moni on huolestunut. ”Elämme tulevien sukupolvien piikkiin”, sanotaan.
– Suurin velka on ilmastokriisi. Eikä se ole vain tulevien sukupolvien kysymys. Me 70- ja 80-luvulla syntyneetkin ehdimme kokea vielä kaikenlaista. Tilanne on päällä tässä ja nyt.
– Politiikan pitäisi saada motivaationsa tästä ja yhteiskuntien pitäisi välttyä lamaantumiselta.
Vaikka käsillä on mahdollisesti katastrofi, ei Ahokas ole lamaantunut.
– Muistan vielä nuoruuden ajat ja sen vapauden tunteen, kun ei miettinyt ilmastokriisiä. Menen mukaan prosessiin, jossa on mahdollista muuttaa yhteiskuntaa sellaiseksi, että tulevatkin sukupolvet voisivat kokea sellaisen vapauden tunteen. Antaahan se motivaatiota.
uutiskirje 
