Yhteiskunnalliset kerrokset ovat vuosituhansien saatossa sedimentoituneet historiaan. Savikerrostumien väleistä löytyvät muinaiset tulisijat. Eritasoisia kerrostumia muodostuu myös tässä ajassa.
Kaupunkikuvassa voimme tarkkailla monenlaisia kerrostumia – verkostoja. Erilaiset kulttuuriset kerrostumat ovat limittyneet toisiinsa niin rakenteissa, kuin ihmisryhmissä. Kun on hyvin sisällä jossain tietyssä pienessä alakulttuurissa on vaikea nähdä oman kulttuurikuplansa ulkopuolelle. Erilaiset ryhmät muodostavat verkostoja ja siten erillisiä yhteiskunnallisia kerroksia.
On iso shokki, jos tulee erotetuksi omasta ryhmästä ja pitää hakeutua uusiin kuvioihin. Voi tuntua hetkellisesti että “koko maailmalta putoaa pohja”.
Yhteiskunta on organismi, joka koostuu yksilöistä, ryhmistä, verkostoista ja kerroksista. Se muovautuu ja elää. Olemme rakentaneet yhteiskunnan sisään keinotekoisia elimiä – yrityksiä, valtiollisia toimijoita, organisaatioita, joilla kaikilla on pyrkimys kasvuun.
Ihminen on kuin muurahainen, joka rakentaa, järjestää ja organisoi loputtomasti. Ihminen määrittelee rajat käytökselle, sovinnaisuudelle ja puitteille, asettaa jopa estetiikan mittarit lakiin. Samalla moni pyristelee näissä jatkuvasti kiristyvissä normeissa. Erikoinen ja poikkeava käytös tukahdutetaan. Tämä johtaa erilaisten sosiaalisten rakenteiden erikoistumiseen ja eristymiseen.
Tätä eristymistä tapahtuu työyhteisöissä läpi yhteiskunnan. Työyksiköt muodostuvat eri aloilla tukemaan alan kokonaisuutta ja hyötymään siitä. Esimerkiksi energian tuotanto on maailmanlaajuinen tarve. Sen ympärille on kehittynyt erilaisia toimijoita aurinkoenergian tuottajista ydinvoimaan. Jokaisella on toimintayksikkönsä ja työyhteisönsä, tuhansien ja miljoonien yksilöiden verkostot, jotka ylläpitävät kyseistä toimintoa.
Erilaisten toimintojen ympärille kehittyneiden ryhmien merkitys ilmastonmuutoksessa on olennainen osa ongelmaa ja sen ratkaisua. Ekokatastrofin ainekset syntyvät yksittäisten ryhmien ajamina. Esimerkiksi öljyn määrä on rajallinen, ja sen tehtävä on toimia mannerlaattojen voiteluaineena. Sen tilalle pumpattava vesi ei suorita samaa tehtävää ja yhteys lisääntyviin maanjäristyksiin on todettu. Silti meillä ei tunnu olevan keinoja rajoittaa öljyn pumppaamista.
Muita suuria globaaleja ongelmia ovat muun muassa turpeen ja kivihiilen polttaminen, mannerten välinen järjettömäksi kasvanut laiva- ja lentorahtaus, liikenteen määrä yleisesti, synteettisten materiaalien tuottaminen ja niin edespäin. Kaikki ovat maapallon lämpenemistä kiihdyttäviä turhia toimintoja. Tämä on helppo todeta, mutta niiden poistaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska niiden ympärille kehittyneiden ryhmien ja verkostojen ote on niin vahva.
Ihmiskunta on liiaksi kiinni haitallisissa toimintamalleissa, koska niitä ylläpitävät vahvat ihmisryhmittymät, jotka ovat kokonaisuuksina kyvyttömiä lopettamaan tuhovoimien ylläpitoa. Meidän tulee voida rajoittaa haitallisten toimintojen kasvua poistamalla hallitusti haitallisia kerrostumia ja hajottamalla niitä ylläpitäviä verkostoja.
Kuitenkin yksilön pitää voida siirtyä uuteen turvallisuuden tunteessa, joka ei synny yhtäkkisestä pakosta. Meillä täytyy olla tarjota tilalle uutta, johon voi siirtyä ja kun uusi on vanhaa houkuttelevampaa, vanha hajoaa itsestään.
Miten luodaan maailmaan uusia ekologisia kerrostumia, jotka ovat houkuttelevuudeltaan ylitse vanhojen ja saavat ihmisen muuttamaan oma kulttuurinsa ilman pakkoa?
Ratkaisu seuraavassa kolumnissa kuukauden päästä!
uutiskirje 