Miesten luomassa maailmassa naisten keho ja mieli ovat olleet sukupuolen sorron ensisijainen taistelukenttä, kirjoittaa Elinor Cleghorn teoksessaan Sairas ja viallinen.
Naiset ovat lääketieteen historiassa olleet vallankäytön kohteita. Sen sijaan, että heidän sairauksiaan olisi pyritty hoitamaan, niitä on yritetty vähätellä ja selittää tunteisiin liittyviksi tiloiksi. Naisia on heidän oman parhaansa vuoksi muun muassa pakkosyötetty, lobotomoitu ja käytetty lääketeollisuuden koekaniineina, kertoo Cleghornin kirja.
Naisten saamaa hoitoa on värittänyt ajatus siitä, että sairaudet johtuvat joko tunteista tai hallitsemattomasta seksuaalisuudesta. Esimerkiksi 1850-luvulla emätintähystin pelasti monen naisen hengen, mutta samalla sitä vastustettiin kiivaasti, sillä osa lääkäreistä ajatteli naisten hakeutuvan hoitoon saadakseen eroottisia kokemuksia.
Naisten lisääntymis- ja seksuaaliterveyden tutkimuksessa on edelleen merkittäviä aukkoja.
Kamalat, kiihottavat kohdut
Naisten sairaudet ja niiden hoito kiinnittyivät pitkään kohtuun.
Kohtu on vaeltanut, kuivunut, tukahtunut ja aiheuttanut hysteerisiä kohtauksia. Nuorien tyttöjen ja naisten vaivoihin tarjottiin vuosisatoja lääkkeeksi avioliittoa neljäntoista vuoden ikään mennessä ja mahdollisimman montaa raskautta. Vaihdevuodet tulkittiin johtuvaksi siitä, että käytön puutteessa kohtu on kuivunut ja lähtenyt vaeltamaan.
Antiikissa ja keskiajalla kuolleiden ihmisten leikkeleminen oli kiellettyä uskonnollisista ja kulttuurisista syistä. Siksi käsitykset naisten anatomiasta perustuivat piirustuksiin, jotka oli tehty muun muassa makakiapinoiden ja sikojen leikkelemisen pohjalta.
Naisten ihon alle päästiin 1600-luvulla, kun Oxfordin yliopisto sai luvan avata teloitettujen ruumiita. Sairauksien ja tautien tulkitseminen oli kuitenkin vielä pitkään vääristynyttä sosiaalisten asenteiden takia.
Seuraavalle vuosisadalle tultaessa lääketiede alkoi vapautua uskomuksesta vallattomien kohtujen ja naisten sairauksien välisestä yhteydestä ja sitoi sairaudet tunteisiin.
– Lääketiede on osa aikansa yhteiskuntaa ja kulttuuria, ja niin kauan kuin naisiin suhtaudutaan kulttuurissa ja yhteiskunnassa eri tavoin kuin miehiin, sitä tapahtuu myös lääketieteessä, kommentoi kirjan teemoja yliopistotutkija, dosentti Heini Hakosalo.
Hän on erikoistunut lääketieteen ja terveyden historiaan ja luennoinut myös muun muassa suomalaisten 1800-luvun naislääkärien työstä.
Tutkimusta ja hoitoa on muokannut myös se, että naisten osuus lääkärikunnassa oli pitkään pienempi kuin miesten. Kulttuureissa, joissa naisten ja miesten elämänpiirit ovat hyvin erilaisia, on naisten voinut olla vaikea kääntyä mieslääkärien puoleen tai tehdä itseään heille ymmärrettäväksi.
Ensimmäinen tunnettu naislääkäri oli 1100-luvun keskivaiheilla elänyt Trota, jonka uskotaan kirjoittaneen kolmen kirjan kokoelman naisten sairauksien oireista ja niiden parannuskeinoista. Historiassa naiset ovat kyllä toimineet hoitajina ja parantajina, mutta pääsääntöisesti heitä ei ole hyväksytty tai haluttu lääkäreiksi.
Cleghorn kirjoittaa ensimmäisistä Edinburghin yliopistoon lääketiedettä opiskelemaan päässeistä naisista, jotka kohtasivat vuonna 1870 miesopiskelijoiden vahvaa vastarintaa ja ilkivaltaa.
Suomen ensimmäinen naislääkäri Rosina Heikel valmistui vuonna 1878.
– Koska hän ei ollut ylioppilas, hän opiskeli erikoisluvalla, ja koska hän opiskeli erikoisluvalla, häntä ei muodollisesti laillistettu. Lääkärinä hän kuitenkin toimi, kertoo Hakosalo.
Ensimmäisen virallisen naislääkärin, joka sai täsmälleen saman koulutuksen kuin miehet, Suomi sai vuonna 1896. Vuoden 1917 loppuun mennessä oli laillistettu 80 lääkärinaista.
– Naisten lääkärikoulutuksen käynnistämiseen ei Suomessa liittynyt suurta vastustusta tai kovaäänisiä julkisia kiistoja. Se, että asenneilmapiiri ei ollut erityisen jyrkkä, ei tarkoita, että tilanne olisi ollut tasa-arvoinen.
Naisten mahdollisuuksia saada vakinaisia julkisia virkoja, etenkin valtion virkoja, rajoitettiin lainsäädännöllä vuoteen 1914, ja juridisesti yhtäläiset oikeudet lääkärinvirkoihin naiset saivat vasta 1928. Myös asenteet jarruttivat naisten nousua sellaisiin asemiin, joihin kuului merkittävää tieteellistä tai yhteiskunnallista valtaa.
Erityislaatuiset naiset
Lääketiede ja lääkärit varmistivat naisen paikan heikkoina, erityislaatuisina ja ymmärtämättöminä. Näihin näkemyksiin nojattiin vakaasti myös silloin, kun naiset halusivat päästä opiskelemaan tai vaativat itselleen äänioikeutta.
Cleghorn huomauttaa kirjassaan, että tilanne on parantunut, mutta naiset saavat edelleen erilaista hoitoa kuin miehet.
Hiljattain julkaistiin laaja tutkimus, jossa havaittiin miespuolisten kirurgien hoidossa olleiden naisten kuolevan keskimäärin useammin kuin mieskirurgien hoitamien miesten tai naiskirurgien hoidossa olleiden mies- ja naispotilaiden.
Eriarvoisuus näkyy myös Suomessa, sanoo Hakosalo.
– Sukupuoli vaikuttaa kyllä. Naisten lisääntymis- ja seksuaaliterveyttä koskevassa tutkimuksessa on edelleen merkittäviä aukkoja. Ja jos tutkimuksessa on aukkoja, on yleensä ennaltaehkäisyssä ja hoidossakin.
On sairauksia, joita esiintyy molemmilla sukupuolilla mutta joiden oireet ovat erilaisia sukupuolesta riippuen. Tällaisia sairauksia voidaan ali- tai ylidiagnosoida naisilla. Tunnetuin esimerkki alidiagnosoinnista ovat sydänsairaudet, jotka naisten kohdalla jäävät helpommin huomaamatta.
– Alidiagnosoinnin taustalla vaikuttaa usein ajatus, että naisten taudinkuva on epätyypillinen, mistä herää kysymys, miten tyypillinen on määritelty. Kävin aikoinaan fysiologian luennoilla, joilla luennoitsija kerran tuhahti, että fysiologian oppikirjoissa se henkilö, jonka pohjalta fysiologinen normi määrittyy, on 24-vuotias Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilas.
Cleghorn kirjoittaa, että vuoteen 1955 asti krooninen kipu, astma ja mahalaukun ja suoliston häiriöt katsottiin psykosomaattisiksi mielikuvituksen tuotteiksi.
Samalla tavoin on suhtauduttu myös esimerkiksi reumaan ja MS-tautiin. Näiden sairauksien kuviteltiin pitkään kohdistuvan vain naisiin, joten niitä ja niiden syitä ei edes tutkittu.
Lääketiede yrittää nyt korjata laiminlyöntejään ja aukkojaan. Osa sitä työtä on vihdoin kuuluville pääsevä naisten ääni.
Elinor Cleghorn: Sairas ja viallinen. Suomentanut: Veli-Pekka Ketola. Bazar 2021.
uutiskirje 
