Ensimmäinen reaktio oli paitsi järkytys, myös epäusko.
Mitä Venäjä voi hyötyä hyökkäyssodasta, jonka hinta on myös sille itselleen taloudellisesti, poliittisesti, historiallisesti ja inhimillisesti tähtitieteellinen?
Päälle ovat tulleet massiiviset talouspakotteet, ruplan kurssin historiallinen romahdus sekä Venäjän vientitulojen kannalta strategisen tärkeä Itämeren kaasuputken jäädyttäminen, ehkä lopullisesti.
Presidentti Vladimir Putin on sanonut, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat samaa kansaa. Yli tuhat vuotta jatkunut kohtalonyhteys onkin totta, sillä Venäjän valtakunta on syntynyt Kiovassa ja kastettu kristinuskoon Ukrainan alueella – niin tosiasioissa kuin myyteissä.
Näinkö Putin on siis antanut käskyn ryhtyä sotaan omaa kansaansa vastaan?
Putinin kohtalona on jäädä historiaan Venäjän hallitsijana, joka rikkoo tämän yhteyden ja muuttaa sen ukrainalaisten katkeruudeksi ja vihaksi vuosikymmenten ajaksi.
Kokemus
Väitän tuntevani venäläistä ja ukrainalaista mielenmaisemaa kohtuullisen hyvin.
Olen asunut Venäjällä lähes kolme vuotta suomalaisen median kirjeenvaihtajana. Ukrainassa olen käynyt hyvin paljon, kolme kertaa myös Donbassin sotarintamalla.
Helmikuun puolivälissä 2015 pääsin todistamaan eturintaman tuntumassa, kun Minskin sopimuksen mukainen tulitauko astui keskiyöllä voimaan. Taistelut laantuivat, kunnes ne taas pian jatkuivat. Tulihelvetti oli valloillaan vain muutaman kilometrin päässä Dabaltsevon motissa, jossa separatistit ja Venäjän armeija surmasivat satoja Ukrainan asevoimien sotilaita.
Loppuvuodesta 2019 sain mahdollisuuden vierailla myös Venäjän tukemien aseryhmien alueella niin sanotussa Donetskin kansantasavallassa, laillisia reittejä pitkin Ukrainan viranomaisten luvalla.
Separatistit kertoivat avoimesti, miten Venäjän armeija tuki heitä paitsi Debaltsevossa, myös loppukesästä 2014 käydyssä Ilovaiskin taistelussa.
– Ilman heitä emme olisi pärjänneet, he sanoivat.
Donetskin keskusaukiolla oli kerrostalon kokoinen plakaatti, joka julisti ”Me valitsemme Venäjän”.
Mitään epäselvyyttä ei jäänyt siitä, kuka on isäntä.
Päällimmäinen vaikutelma viimeisellä reissulla oli, että paikalliset olivat jo turtuneet jatkuvaan laukaisten vaihtoon ja räjähdyksiin. Niitä kuului jatkuvasti kontaktilinjan kummallakin puolen.
Natosta ei ollut apua
Miltei kaikkia historian sotia on oikeutettu siviilien suojelulla ja tietysti itsepuolustuksella. Näin teki myös Putin kylmäävässä puheessaan torstaiaamuna. Mutta miten Venäjä nyt suojelee ihmishenkiä asettamalla vaaraan satoja tuhansia muita kaupungeissa, jotka eivät aiemmin ole edes olleet sotatoimien kohteena?
On käsittämätöntä, mitä hyötyä tai etua Venäjä voi tällaisella operaatiolla saavuttaa.
Selvä on, että myös Venäjällä on ollut turvallisuushuolia, jotka ovat liittyneet sotilasliitto Naton laajenemiseen. Kun yksi rakentaa pelotetta, se on aina uhka toiselle. Natoon pyrkimisellään Ukraina on ajautunut tilanteeseen, jossa se on sodassa Venäjän kanssa, mutta jossa Natosta ei lopulta ole mitään sotilaallista apua.
Venäjän sotilaallisesta hyökkäyksestä ei tietysti voi syyttää Ukrainaa, jos pienikin järjen lamppu palaa vintillä. Mutta onko Nato-vihasta tullut Venäjän voimapolitiikan valitettava realiteetti, jota niin sanotut länsimaat eivät voi enää muuttaa, oli niiden mielipide sitten kuinka hyvänsä yhtenäinen, äänekäs, tuomitseva ja moneen kertaan lausuttu?
Ehkä kaikkein karmeinta oli Putinin varoitus maan ydinaseista.
– Tässä suhteessa kenelläkään ei pidä olla epäilyksiä siitä, että suora hyökkäys maatamme vastaan johtaa murskatappioon ja hirvittäviin seurauksiin kelle tahansa potentiaaliselle aggressorille.
Vain rauha on kylmää realismia
Hyökkäyksensä jälkeen Venäjän on enää hyvin vaikea puhua omista turvallisuushuolistaan, jos se ryhtyy itse keskeiseksi turvallisuusongelmaksi. Eikä nyt puhuta mistään hybridihumpasta, joita omissa liemissään muhivat läntiset ajatuspajat kehittelevät, vaan kaikkein kovimmasta, vanhanaikaisesta ja toteen käyneestä uhasta, jossa tankit vyöryvät rajan yli kohti toisen maan pääkaupunkia.
Venäjä saavuttanee sotilaallisen voiton nopeasti, mutta mitä sen jälkeen? Mitään todellista etua Venäjä ei voi tällaisessa pelissä saavuttaa.
Suomessa ei ole mitään muuta kylmän realistista vaihtoehtoa kuin koota kaikki ponnistukset rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi.
uutiskirje 