Toisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1949 perustettu Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö oli aluksi Yhdysvaltojen, Kanadan ja kymmenen Länsi-Euroopan maan löyhä yhteenliittymä, jonka tarkoituksena oli yhdessä puolustaa jäseniään kommunistisen Neuvostoliiton mahdollisia laajentumispyrkimyksiä vastaan. Lähes kaikki alkuperäiset jäsenmaat olivat Pohjois-Atlantin rannikkovaltioita tai saarivaltioita, poikkeuksina vain Italia ja Luxemburg.
Vuonna 1952 Kreikka ja Turkki liittyivät Natoon ja vuonna 1955 myös Länsi-Saksa – sillä seurauksella että Neuvostoliitto perusti Varsovan liiton yhdessä silloisen itäblokin maiden kanssa.
Vuonna 1954 Yhdysvallat toi ydinaseita Eurooppaan. Berliinin muurin rakentamisen jälkeen Yhdysvallat lähetti Saksaan ja muihin Euroopan Nato-maihin yli 400 000 sotilasta.
1970- ja 80-luvuilla yksi Naton toimintamuodoista oli Operaatio Gladio, jossa tuettiin äärioikeiston ja sotilastiedustelun yhteisiä salaisia armeijoita useissa Euroopan maissa. Tarkoituksena oli varautua Varsovan liiton mahdolliseen hyökkäykseen ja samalla heikentää vasemmistopuolueiden kannatusta. Italiassa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kouluttamat joukot tekivät lukuisia terrori-iskuja, joista sitten syytettiin vasemmistoryhmiä.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Natoon on liittynyt 14 itäisen Euroopan maata, Virosta ja muista Baltian maista aina Bulgariaan asti. Nämä kaikki hiukan uudemmat Nato-jäsenet ovat joko entisiä Varsovan liiton jäsenmaita, entisiä neuvostotasavaltoja tai entisen Jugoslavian osavaltioita.
Tänä päivänä Natoon kuuluu kaikkiaan 30 jäsenmaata. Naton jäsenyysehtojen mukaan jäsenmaiden tulee olla demokraattisia markkinatalousmaita, joissa kunnioitetaan vähemmistöjen oikeuksia. Jäsenmaiden pitää myös olla valmiita lähettämään sotilaita ja kalustoa yhteisiin sotilasoperaatioihin. Uuden jäsenmaan liittyminen Natoon edellyttää kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksyntää.
Uusiksi jäseniksi on aiemmin kaavailtu myös Bosniaa, Georgiaa ja Ukrainaa, mutta eri syistä jäsenyysprosessit eivät ole edenneet juuri alkua pidemmälle.
Naton ensimmäinen sotaoperaatio nähtiin Bosniassa vuosina 1994–95, jolloin Nato-maiden ilmavoimat tulittivat Bosnian serbien tukikohtia ja Bosniaan lähetettiin 60 000 sotilasta.
Vuonna 1999 Naton hävittäjät pommittivat Serbian kaupunkeja ja surmasivat ainakin 1 500 siviiliä. Kosovoon lähetettiin 4 000 rauhanturvaajaa, ja myöhemmin joukkoja asetettiin myös Makedoniaan.
Vuonna 2001 Naton joukot hyökkäsivät Yhdysvaltojen johdolla Afganistaniin kostoksi syyskuun 11. päivän iskuista. Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, jolloin on sovellettu Naton 5. artiklaa, joka velvoittaa jäsenmaita puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Afganistanin sodassa kuoli ainakin 240 000 ihmistä ja kuusi miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.
Vuonna 2011 Naton hävittäjät pommittivat Libyaa ja Muammar Gaddafin joukkoja ja ajoivat maan lopulta täydelliseen kaaokseen. Libyan sodan eri vaiheissa on kuollut ainakin 40 000 ihmistä.
Jos tämän vuosituhannen alku on ollut Natolle taistelua terrorismia ja Lähi-idän roistovaltioita vastaan, niin nyt päävihollisia ovat Venäjä sekä systeemiseksi kilpailijaksi määritelty Kiina. Naton viime kesän huippukokouksessa hyväksytyn Nato 2030 -asiakirjan mukaan uusia uhkia aiheuttavat myös kyberhyökkäykset, energiapula ja ilmastonmuutos.
Eteläisellä pallonpuoliskolla Nato joutuu kamppailemaan sekä vihamielisiä paikallisia ryhmiä että Venäjän ja Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan. Nato suunnittelee sodankäynnin laajentamista myös avaruuteen.
Ydinasepelote tulee olemaan jatkossakin keskeinen pilari Naton turvallisuusdoktriinissa. Niinpä jäsenmaiden tulee ymmärtää, että YK:n yleiskokouksen hyväksymä ydinaseiden täyskieltosopimus ei tule johtamaan todelliseen aseriisuntaan eikä sitä tule käsittää osaksi kansainvälistä oikeutta.
Yhdysvallat on viime vuosina vaatinut Naton jäsenmaita käyttämään puolustusmenoihin vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Toistaiseksi tähän lukemaan ovat yltäneet Yhdysvaltojen lisäksi vain Kreikka, Kroatia, Iso-Britannia, Viro, Latvia, Puola ja Liettua.
Nato-maiden yhteenlasketut puolustusmenot olivat viime vuonna 1 174 miljardia dollaria, josta Yhdysvaltojen osuus oli 70 prosenttia. Euroopan Nato-maiden puolustusmenot ovat kuitenkin kasvaneet vuodesta 2015 yli 40 prosentilla. Latvian ja Liettuan puolustusmenot ovat tänä aikana lähes kolminkertaistuneet.
Naton päätöksenteko perustuu yksimielisyyteen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että operaatioihin ei ryhdytä ilman Yhdysvaltojen aloitetta ja hyväksyntää. Jos joku muista jäsenmaista ei hyväksy operaatiota, se voidaan toteuttaa ilman tämän maan osallistumista.
Naton toiminnassa ei ole otettu huomioon ihmisoikeusperustaisuutta, mutta muita hyviltä kuulostavia termejä on viljelty ja jätetty piakkoin sikseen. Esimerkiksi Libyan sotaa ja vallanvaihtoa perusteltiin suojeluvastuun periaatteella. Muutama vuosi sitten Nato otti käyttöön siviilien suojelun käsitteen, mutta nyt termi on vaihtunut inhimilliseksi turvallisuudeksi, jonka nojalla luvataan suojella kulttuuriperintökohteita ja taistella ihmiskauppaa vastaan.
Nato on myös luvannut selvittää voiko sotilasliiton ilmastopäästöt nollata vuoteen 2050 mennessä.
lehti 