Olemme seuranneet huolestuneena viime aikoina sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluja koskien Suomen Nato-jäsenyyttä. Keskustelu on ollut polarisoitunutta ja henkilöön menevää. Nato-jäsenyyttä puolustavat pyrkivät aggressiivisesti hiljentämään Naton ympärillä käytyä kriittistä keskustelua. Moni Natoa kyseenalaistava on saanut putinistin leiman.
Venäjän aloittama brutaali, ihmisoikeuksia polkeva hyökkäyssota Ukrainassa on järkyttänyt myös meitä. Monien muiden tavoin tunnemme voimattomuutta tilanteesta sekä suunnatonta vihaa Venäjän umpimätää hallintoa kohtaan. Tuomitsemme naapurimme toimet täysin – niin kuin koko maailma tekee.
Mielestämme Suomi on toiminut oikein antaessaan ase- ja muuta apua Ukrainalle. Alistetun oikeus nousta sortajaansa vastaan on vasemmistolaisen ajattelun ytimessä. Sisäänrakennettu solidaarisuutemme näkyy siinä, miten tuemme ja autamme tovereita puolustautumaan mielivaltaisuuksilta.
Viimeistään nyt, Venäjän hyökkäyksen myötä, tiedämme, ettei Eurooppa ole sodasta vapaata aluetta sen enempää kuin muukaan maailma. On järkevää miettiä vaihtoehtoja, jotta pystymme varautumaan mahdollisiin uhkiin ja tarvittaessa puolustautumaan mahdollista hyökkäystä vastaan. Natoa on pidetty laajalti varteenotettavana vaihtoehtona Suomen sotilaallisen puolustuksen vahvistamisessa artikla 5:n turvatakuiden myötä. Turvatakuiden sisältö on kuitenkin liittymisprosessin aikana erikseen neuvoteltava, ja ne sitouttavat myös Suomea sotilaallisesti. Siinä missä Nato saattaa joissakin skenaarioissa suojata meitä Venäjän mahdollisilta hyökkäyksiltä, mitenkään ongelmaton toimija se ei ole.
Nato on tällä hetkellä 30 maan muodostama poliittis-sotilaallinen järjestö. Sen merkittävin jäsenmaa on Yhdysvallat, jonka poliittinen ilmapiiri on epävakaa ja tulehtunut. Sen poliittinen kahtiajakautuneisuus huipentui viime vuonna Capitolin valtaukseen, jossa yritettiin väkivalloin kumota demokraattinen vaalitulos. Yhdysvallat tukee Israelia sen harjoittamassa apartheid-politiikassa palestiinalaisia vastaan, eikä muutkaan sotarikokset ole vieraita sen asevoimille.
Lisäksi Natoon kuuluu Turkki, jonka autoritaarinen hallinto käy parhaillaan sotaa kurdeja vastaan Rojavassa. Turkki on tänä vuonna aloittanut oikeusprosessin lakkauttaakseen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä tekevän We Will Stop Femicide -järjestön – jonka Suomi palkitsi 2021 kansainvälisellä IGEP-tasa-arvopalkinnolla!
Naton jäsenmaan Unkarin hallitseva Fidesz-puolue puolestaan on vankka Putinin hallinnon tukija. Mätänä kirsikkana eltaantuneen kakun päälle Puolan autoritaarinen oikeistohallinto, jonka perustuslakituomioistuimen toimien vuoksi EU-komissio on aloittanut rikkomusmenettelyn, sillä sen ei katsota enää olevan riippumaton. Puola rajoitti viime vuonna naisten oikeuksia aborttiin sillä seurauksella, että käytännössä raskaudenkeskeytykset ovat liki mahdottomia joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Lisäksi Puola on aloittanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen avoimen syrjinnän. On vaikeaa kuvitella, miten voisimme löytää yhteistä linjaa tällaisten valtioiden kanssa.
Huolestuttavaa on myös monen muun Nato-maan toiminta. Oikeistopopulismin myötä eurooppalaisesta yhteisöstä eronnut Britannia on Naton jäsenmaa, samoin kuin Ranska, jossa presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella äärioikeistolaiset ehdokkaat saivat liki kolmanneksen äänistä. Kreikka puolestaan rikkoo Human Rights Watchin mukaan jatkuvasti Euroopasta turvaa hakevien ihmisoikeuksia. Eikä vähiten ongelmallinen ole myöskään Saksa, joka on haluton katkaisemaan kaasuhanat Venäjältä. On kysyttävä, haluammeko todella mukaan sotilasliittoon, jonka jäsenvaltioilla on pakka näin sekaisin.
Liittyminen Natoon tarkoittaisi sitä, että hyväksymme sen jäsenmaiden sodankäynnin Lähi-idässä ja muualla maailmassa. Vaikka emme osallistuisi Nato-maiden konflikteihin, kuulumalla samaan yhteisöön antaisimme niille hiljaisen hyväksyntämme. Emme voi valikoida rusinoita pullasta. Jos haluamme Naton turvatakuut, joudumme elämään myös Naton nurjien puolten kanssa. Oman selustamme turvaaminen hinnalla millä hyvänsä ei oikeuta inhimillistä kärsimystä jossain muualla.
Huomionarvoista on myös se, että Nato katsoo ilmastonmuutoksen olevan todennäköinen konfliktien aiheuttaja. Kuitenkin näyttö siitä, että ilmaston lämpeneminen lisäisi sotimista kuumenevilla alueilla on vähäistä ja ristiriitaista. Puutteet hallinnossa ja politiikassa sen sijaan ovat selkeimmät syyt konflikteille. On nurinkurista panostaa asevarusteluun ilmastokriisin ja niukkenevien resurssien pelossa, kun hyvät ulkosuhteet sekä demokratian vahvistaminen ennaltaehkäisevät konflikteja myös ilmastokatastrofin kynnyksellä tehokkaammin. Natoon kuuluminen sen sijaan saattaisi heikentää demokratiaamme, kun siirrämme ulko- ja sotilaspoliittista päätösvaltaamme Natolle. Lisäksi Venäjän käymä informaatiosota ja hybridivaikuttaminen lisääntyisivät entisestään. Niillä on jo nyt ollut Eurooppaa epävakauttavia vaikutuksia.
Mielestämme viimeaikainen julkinen keskustelu, jossa Suomen pitäisi valita Naton tai Venäjän hyökkäyksen välillä, on liian mustavalkoista. Pelottelu, jota etenkin sosiaalisessa mediassa näkee, vääristää ja ääripäistää keskustelua, jota pitäisi käydä äärimmäisen hienovaraisesti ja faktaperustaisesti. Myöskään kuumottelun Suomen ”option” sulkeutumisella ei tule määrätä tahtiamme. Painostus suuntaan tai toiseen ei saa ohjata Suomen valintoja näin kriittisessä asiassa.
Suomella on noin 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Sekä Venäjällä että Yhdysvalloilla on omat ydinaseohjelmansa, ja ydinaseita löytyy useilta muiltakin Naton jäsenmailta. Meidän on mietittävä tarkkaan, haluammeko Natoon liittymällä tuoda perinteisemmän sodan uhan lisäksi ydinsodan mahdollisuuden kotiovellemme. Ydinaseiden käytön kynnys on korkea, mutta liittoutumalla Naton kanssa Suomi toisi niin sanotun kauhun tasapainon pysyvästi omien rajojensa sisälle. Ydinsota on sota, joka todellakin päättää kaikki sodat – se on ihmiskunnan eksistentiaalinen uhka.
Sotilaallinen liittoutumattomuus on konkreettinen osoitus haluttomuudestamme sotia. Sitoutumattomina emme uhkaa ketään. Ukrainan saama laaja tuki ja aseapu osoittavat sen, että maailmassa on paljon solidaarisuutta, joka ei edellytä erityisiä sotilas- tai puolustusliittoumia. Ylläpitämällä diplomaattisia suhteitamme ja panostamalla rauhantyöhön voimme jatkossakin vahvistaa asemaamme luotettavana, arvovaltaisena ja edistyksellisenä kumppanina epävakaassa maailmantilanteessa. On muistettava, että suomalainen, neuvottelukeskeinen lähestymistapa kriiseihin on maailmanlaajuisesti arvostettua. Mielestämme Suomen tulisi pitäytyä nykyisissä turvallisuusratkaisuissa, joissa luotamme oman kansallisen puolustuksen lisäksi yhteistyöhön Ruotsin, EU:n, Yhdysvaltojen ja muiden kumppanuusvaltioiden kanssa. Tämän ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan jatkaminen ja kehittäminen on ihmisoikeuksia ja elinkelpoista planeettaa kunnioittava valinta.
Me kuulumme länteen, mutta meidän ei tarvitse kuulua Natoon.
Mane Räisänen
Anni Burman
uutiskirje 
