Entinen sisä- ja oikeusministeri Kari Häkämies on ollut poliittisen uransa jälkeen tuottelias jännityskirjailija. Hänen kokemuksellaan yhteiskunnan yläkerroksen valtapeleistä voisi syntyä Suomen parhaat poliittiset dekkarit, mutta tätä potentiaaliaan Häkämies ei ole oikein saanut ulos. Dekkarit ovat jääneet vähän laimeiksi.
Entä nyt, kun Häkämies 12. romaanissaan Linnan hämähäkki siirtyy vakoilun maailmaan? Kyllä toimii, ja komeasti. Kerronta on klassisten vakoiluromaanien tapaan hillittyä ja tyylikästä. Häkämies on ehtinyt saada Linnan hämähäkkiin mukaan jopa Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan eli ajassa ollaan kiinni niin paljon kuin mahdollista.
Häkämiehen päähenkilökin on kaikkea muuta kuin tavallinen jännityskirjallisuudessa. Perustuslakivaliokunnan valiokuntaneuvos Henrik Hamilo yrittää selvittää, mitä tapahtui hänen ystävälleen ulkomaankauppaministeri Jan Baxterille, joka löytyy hukkuneena merestä.
Baxterin salaisuuksien perässä on myös juuri Venäjän suurlähetystössä aloittanut nuori tiedustelumies Valeri Ivanov, jonka kautta Häkämies tarkastelee herkullisesti Venäjän jatkuvuuksia. Vaikka valtion nimi ei ole enää yli 30 vuoteen ollut Neuvostoliitto, ei kovin moni asia ole muuttunut.
Hamilo ja juttuun kytkeytyvä Ilta-Sanomien toimittaja Lotta Simula selvittelevät Baxterin jälkiä myös Lontoossa, jota sinne Putinia paenneiden oligarkkien takia Londongradiksikin kutsutaan. Kompaktin mittainen teos taustoittaa yllättävän hyvin Venäjän uusimpia käänteitä.
Linnan hämähäkki edustaa asiallisen uskottavaa vakoiluromaania. Kertaakaan ei ammuta eikä mukana ole yhtään takaa-ajoa. Hamilo yrittää kerätä tietoja shakkilaudan äärellä sekä lounailla ja illallisilla. Kuivakan asiallisen tyypin ainoa pahe tuntuu olevan suhde naimisissa olevaan naiseen.
Valeri Ivanov taas on Suomessa kahden kulttuurin risteyksessä. Vauras, vapaamielinen ja tasa-arvoinen Suomi estottomine naisineen on hämmennyksen aihe, mutta samalla kuin karkkikauppa alakouluikäiselle. Työpaikalla Venäjän suurlähetystössä taas vallitsee käskytyskulttuuri ja nyky-Venäjälle ominainen konservatiivinen arvomaailma. Vanhemman ja kokeneemman kollegan oikkuja on vain siedettävä.
Valiokuntaneuvoksesta pääministerin valtiosihteeriksi etenevä Hamilo antaa Häkämiehelle hyvän tilaisuuden esittää piikikkäitä huomioita tämän päivän poliittisesta kulttuurista yleensä ja perusoikeusasiantuntijoista erityisesti. Mielenkiintoista on bongailla, ketkä oikeat poliitikot ovat keksittyjen henkilöhahmojen esikuvia. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta Häkämiehen asiantuntemus näkyy ja tuntuu. Moni poliittinen jännitysromaani sortuu juuri kirjoittajansa heikkoihin pohjatietoihin, tämä ei.
Onko Linnan hämähäkki sitten ollenkaan jännitysromaani? Ei oikein. Jännitystä ei synny eikä Häkämies sitä tunnu tavoittelevankaan. Jutun loppukin on lakoninen. Hiljaisten herrasmiesten ja hieman räiskyvämmän naisen varaan rakennettu draama toimii juuri tällaisena. Vakoilu lienee pääosin yksinäistä virkamiestyötä, jossa isot läpimurrot ovat vähissä. Tähän maailmaan Häkämies on päässyt hienosti sisään ja malttaa mielensä tyylin rikkovilta ylilyönneiltä.
Kari Häkämies: Linnan hämähäkki. 315 sivua, CrimeTime.
uutiskirje 
