Kielitoimiston sanakirjan mukaan öyhöttäminen on ”vouhkaamista, jankuttamista tai häiritsevää käyttäytymistä, erityisesti sosiaalisessa mediassa.” Minea Koskisen, Jussi Pullisen ja Johannes Koposen tietokirja Öyhökratia (Gummerus 2022) väittää, että some-öyhöttämisestä on tullut yhteiskunnallista vallankäyttöä. Erityisesti Twitterissä öyhöttäjät voivat nostattaa myrskyistä ja myrkyllistä keskustelua, joka sitten vaikuttaa päättäjiin ja päätöksentekoon.
– Kirjassamme on monenlaisia esimerkkejä haitallisesta vallankäytöstä, Minea Koskinen sanoo KU:n haastattelussa.
Koskinen katsoo, että sosiaalinen media on niin uusi ilmiö, että yhteiskunnan vakiintuneet instituutiot saattavat seurata sosiaalisen median liikehdintää liian herkästi.
”Some ei ole mikään ilmapuntari kansan mielipiteille.”
Kirjan keskeinen väite on, että sosiaalisen median aggressiivinen keskustelutapa eli öyhötys on todellista kokoaan suurempi voimatekijä suomalaisessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Minea Koskinen kuvailee, kuinka pieni joukko keskustelijoita voi somessa öyhöttää itselleen ”laahuksen” esimerkiksi Twitterissä. Se näyttää siltä, että moni ihminen on samaa mieltä jostain asiasta, esimerkiksi kritiikistä hallituksen toimintaa kohtaan.
– Some vääristää kaikkia mittasuhteita, joten on vaikea sanoa. Se ei ole mikään ilmapuntari kansan mielipiteille, Koskinen toteaa.
Suoraa harvainvaltaa
Kun sosiaalinen media löi todella läpi 2010-luvun alussa, siihen liitettiin paljon odotuksia. Monissa analyyseissä somea pidettiin eräänlaisena pelikentän tasoittajana, joka antaisi yhteiskunnallisessa keskustelussa äänen niille, joiden ääntä ei ollut aikaisemmin kuulunut. Esimerkkejä haettiin esimerkiksi arabikeväänä tunnetusta yhteiskunnallisesta liikehdinnästä vuonna 2011. Sosiaalista mediaa, erityisesti Twitteriä, pidettiin uudenlaisen demokraattisen keskustelun ja järjestäytymisen välineenä.
Öyhökratian analyysi on kuitenkin toisenlainen ja pessimistisempi.
”Koska kovaan ääneen somessa puhuu vain pieni vähemmistö suomalaisista, ei kyse ole suorasta kansanvallasta vaan suorasta harvainvallasta. Ne, jotka öyhöttävät, käyttävät merkittävää valtaa, vaikka heitä ei ole paljon”, kirjassa sanotaan.
– Osaltaan sosiaalinen media vain mallintaa sitä, ketkä yhteiskunnassa pystyvät osallistumaan keskusteluun, Minea Koskinen sanoo.
– Ihmiset, joilla on formaalia valtaa, saavat myös usein seuraajia. Esimerkiksi Sanna Marinilla on aika luontevasti satojatuhansia seuraajia Instagramissa, vaikka hän ei olisi kerännyt seuraajia siellä.
Koskinen kertoo, että on olemassa myös vallankäyttäjiä, jotka ovat todella hyviä vain yksittäisten some-alustojen kulttuurissa, vuorovaikutuksessa ja öyhökratian taktiikoiksi nimitetyissä toimintatavoissa.
– He ovat hyviä osapuolittamaan ja puhumaan tietylle joukolle. Heitä voisi sanoa eräänlaisiksi puheenjohtajiksi tai orkesterinjohtajiksi, jotka aloittavat itse keskusteluja ja ohjaavat niitä.
Keitä sitten ovat öyhöttäjät, jotka käyttävät valtaa? Koskinen sanoo heidän koostuvan keskustelevasta luokasta. He ovat valkokaulustyöläisiä, jotka tekevät toimistotyötä tietokoneen ääressä. Sellaisessa työssä on helppo pitää some-palveluita samalla auki ja osallistua vaikkapa Twitter-väittelyihin työnteon lomassa.
– Sairaanhoitajat eivät voi koko ajan osallistua erilaisiin Twitter-ketjuihin. Se tarkoittaa sitä, että siellä on toimittajia, poliitikkoja, erityisavustajia, edunvalvojia ja ekonomisteja.
– Jos katsoo vain sitä, tietenkin maailma näyttää aika erilaiselta. Se antaa erilaisen kuvan siitä, mitä poliittisesti kannattaa ajaa tai mihin suuntaan yhteiskuntaa kannattaisi viedä tai mitä mieltä ihmiset ovat.
Haitallista teatteria
Kolumnisti Noah Smith puhuu katkeroituneesta ja aggressiivisesta ihmistyypistä, jota hän nimittää huutavaksi luokaksi. Nämä ihmiset saavat sosiaalisen median algoritmien ansiosta enemmän tilaa kuin koskaan aikaisemmin.
Tämä huutava luokka sitten käy keskustelua sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä. Smith kuitenkin huomauttaa, että huutavan luokan edustajat huutavat enimmäkseen toisilleen, eikä viestinvaihdon tarkoituksena ole keskustella vaan jyrätä.
Poliittisesti eri mieltä olevat ihmiset hakevat samanmielisiltä hyväksyntää omille näkökulmilleen samalla kun ovat julkisesti ja äänekkäästi eri mieltä erimielisten kanssa. Koska Twitterissä öyhöttää vain pienen pieni osa kansalaisista, huutavan luokan edustajat päätyvät pilaamaan lähinnä toistensa päiviä.
Minea Koskinen kuitenkin näkee, että somen teatterimainen luonne tekee sen vaikutuksesta laajemman.
– Somessa keskustelua käydään teatterin hengessä, koska some-keskusteluilla on yleisö, joka ei osallistu keskusteluun, mutta seuraa sitä. Eihän koneisto pyöri, jos siellä ei ole sitä massaa, joka jää paikalle seuraamaan jotain keskustelua, Koskinen sanoo.
– Meidän argumenttimme on se, että öyhötyksen vaikutus on laajempi ja haitallisempi.
”Too big to ignore”
Minea Koskinen mainitsee myös, myönteisemmän esimerkin öyhökratian vallankäytöstä, eli lokakuussa 2017 maailmanlaajuiseksi someilmiöksi levinneen Me Too -liikkeen, joka puuttui seksuaaliseen häirintään.
– Uutismediassa ja politiikassa on ollut haitallisia ajatusmalleja ja rakenteita ja vähättelyä tästä ongelmasta, ja se on tarvinnut ison volyymin, Koskinen sanoo.
Koskisen mukaan Me Too tarvitsi menestyäkseen miljoonien ihmisten pienen eleen, joka yhdessä muodostui isoksi ilmiöksi. Koska niin moni kertoi kokemuksistaan seksuaalisesta häirinnästä samaan aikaan, oli Me Too -kampanja lopulta Koskisen mukaan ”too big to ignore”, liian suuri sivuutettavaksi.
Kuuntele Minea Koskisen koko haastattelu KU:n Kaikki Uusiksi-podcastista!.
uutiskirje 
