KU
  • Ajassa
  • Taustat
  • Dialogi
  • Etusivu
  • Digilehti
    • Uusin lehti
    • Näköislehdet ja arkisto
    • Tilaa digilehti
  • Arkisto
  • Tilaajapalvelu
  • Ilmoitukset

    Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.

    Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.

    Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.

    • Selaa ilmoituksia
    • Mediatiedot
    • Ilmoituspalvelu
  • Yhteystiedot
    • Yhteystiedot
    • Palaute
No Result
Näytä kaikki hakutulokset
KU

Näkökulma

Työväen kulttuuria vai kulttuuria työväelle?

Antti Tuisku laulamassa twerkkaamisesta pääoman luomassa ristipaineessa voi toki olla melko lähellä alkuperäisen työväenmusiikin ideoita, mutta duuriin sävelletyssä jumputuksessa ei olla aivan samanlaisen paatoksen äärellä kuin brechtiläisessä musiikkiteatterissa, kirjoittajat toteavat.

Antti Tuisku laulamassa twerkkaamisesta pääoman luomassa ristipaineessa voi toki olla melko lähellä alkuperäisen työväenmusiikin ideoita, mutta duuriin sävelletyssä jumputuksessa ei olla aivan samanlaisen paatoksen äärellä kuin brechtiläisessä musiikkiteatterissa, kirjoittajat toteavat. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen

Ahponen, Labbas ja Närhi jatkavat vasemmistolaisen termistön ruotimista. Tällä kertaa nakerretaan työväenkulttuurin jalustaa. Kirjoittajat eivät ole vakuuttuneita perinteen elinvoimaisuudesta tai edes sen mielekkyydestä.

Tatu Ahponen, Antti-Veikko Labbas ja Henri Närhi
18.9.2022 9.55

”Tämä on uuden ajan työväenmusiikkia” on hihkaisu, jota kuulee toisinaan vasemmistolaisten toimijoiden suusta. Sillä pyritään vakuuttamaan kuulija siitä, että muinainen käsite “työväenkulttuuri” on edelleen voimissaan. Valkeakoskella on tätä varten pyhitetyt musiikkijuhlat, vappuna nokkelat toimittajat antavat aiheesta esimerkkejä ja joskus yksittäinen artisti voikin tehdä kunniaa perinteelle.

Vasemmiston keskuudessa pyritään jopa väkisin löytämään uusia artisteja tai vähintään tulokulmia, jotta voitaisiin puhua vielä jostakin omasta kulttuurista. Tässä on pohjimmiltaan kyse epätoivoisesta pyrkimyksestä säilyttää sirpaloituvassa maailmassa niitä pieniä säleitä, joiden varaan voisi vielä rakentaa voimakkaan vasemmistolaisen identiteetin.

Lahoava merkitys

ILMOITUS
ILMOITUS

On syytä tarkastella, mitä työväenkulttuuri ylipäänsä edes tarkoittaa. Kelpaako se ollenkaan identiteetin rakennuspalikoiksi tämän päivän Suomessa?

Työväenkulttuuri syntyi aikana, jolloin työväestöllä ei ollut asiaa ns. kansallisen kulttuurielämän piiriin. Galleriat, konserttisalit ja kirjalliset piirit olivat tavalliselle kansalle vierasta ajanvietettä. Tämä vastakkainasettelu loi tarpeen tehdä jotain omaehtoisesti.

Kyse oli laajemmasta ilmiöstä, jolloin oli täysin mahdollista elää ja kuolla pelkästään työväenliikkeen johtamien toimintojen piirissä. Vanhemmat tapasivat työväentalon tansseissa, tehtaan piipun alla vartuttiin ja lopulta Elanto tarjosi myös hautauspalvelut.

Tällainen elämänkaari on nykyisin todellinen poikkeus kaikista normeista. Voisi sanoa, että ainut jäljellä oleva tällaisen kaiken kattavan kulttuurin pilari on S-Ryhmä, joka tarjoaa palveluja ruuasta tankkaukseen ja ravintoloista hotelleihin. Kuitenkaan harva vasemmistolainen pitää nykyään hyvänä elämänä sitä, joka tapahtuu pelkästään S-Ryhmän hellässä huomassa.

Työväenliikkeen toimintoja ei hyödynnettykään työväen toimesta aina pelkästä aatteen palosta tai uskosta niiden paremmuuteen, vaan siksi, että vaihtoehtoa ei ollut. Valkoinen, porvarillinen Suomi ei hyväksynyt työväenkirjailijoita kaanoniinsa ja työväenurheilijoita kilpailuihinsa. Juuri siksi työväenkulttuuri asettui vastakulttuuriksi verrattuna porvarilliseksi miellettyyn korkeakulttuuriin.

Miten tähän on tultu?

Nykyään asia on toisin. Vaikka korkeaksi mielletty kulttuuri saakin huomattavia avustuksia ja sillä on edelleen kanonisaatio turvanaan, on se käyttötarpeensa osalta kutistunut lähes alakulttuuriksi. Porvari ei brassaile tänä päivänä oopperalipuilla, vaan ottaa rennon selfien juhannusfestareilla havaijipaita päällä. Kättä koristava kuohuviinilasi voi olla jo raskauttava merkki orastavasta elitismistä.

Stereotyyppisestä yläluokan snobbailusta siirryttiin ensin juppimentaliteettiin ja lopulta hipsterielitismiin; sen sijaan, että haluttaisiin juoda mahdollisimman kalliita viinejä, etsitään oluita, bändejä tai elokuvia, joita kukaan muu ei vielä ollut kokeillut.

Kun tämäkin alkoi vaikuttaa liian elitistiseltä, keksittiin tilalle poptimismi. Kaupallista popmusiikkia pyritään uudelleen tulkitsemaan radikaalina taiteena ja Marvel-spektaakkelit nostetaan Fellinin rinnalle elokuvataiteen muotona. Antti Tuisku laulamassa twerkkaamisesta pääoman luomassa ristipaineessa voi toki olla melko lähellä alkuperäisen työväenmusiikin ideoita, mutta duuriin sävelletyssä jumputuksessa ei olla aivan samanlaisen paatoksen äärellä kuin brechtiläisessä musiikkiteatterissa.

Jokainen näistä askeleista on ollut vain osoitus siitä, miten kauas on siirrytty vanhoista ajoista; oopperatietoisuudellaan brassaileva täti on vähintään yhtä vanhentunut stereotyyppi kulttuurielitististä kuin silinterihattuinen Monopoli-mies kapitalistista.

Kenen ehdoilla laulat?

Myös työväenkulttuuri on alakulttuuri. Se on vain vähemmän suosittu alakulttuuri. Työväenkulttuurin asioista ei tee työväenkulttuuria se, että työväki kuluttaisi niitä, mitä se yleensä ei tee. Tähän ei riitä edes se, että nämä teokset kertovat työväestä. Olennaista on ymmärtää, että ne edustavat voimakkaasti vasemmistolaisen ideologian värittämää kulttuuria. Työväenkulttuuri onkin tässä eräänlainen koodisana.

Tietysti vahva ideologisuus sinänsä ei tee kulttuurista mitenkään vääränlaista. Päinvastoin – kulttuuri on aina ollut ideologista. Vasemmistolainenkin voi myöntää, että esimerkiksi Dostojevskin, Tolkienin tai Sibeliuksen teosten suuruutta ei pilannut tekijöiden konservatiivinen ja nationalistinen ideologia, vaan päinvastoin nämä olivat erottamaton osa niiden tenhovoimaa.

Kuitenkin on kysyttävä, onko pääosassa tuotos itse vai ideologian pakkosyöttö. Jos politiikan kärrit asetetaan taiteen hevosen edelle, hyvin usein ei saada aitoa kulttuuria vaan agitpropia, jota tulevat sukupolvet käsittelevät lähinnä koomillisena.

Vanhat virret riippakivenä

Toisaalta työväenkulttuurin nykymääritelmään ei riitä vain ideologisuus, vaan tarvitaan yleensä myös jotain kiinnittymistä fossiloituneeseen historialliseen perintöön. Perinteisesti vanhat työväenlaulut ovat marsseja, alavireisiä kansanlauluja tai kömpelöä jatsihumppaa. Näiden lisäksi voidaan katsoa erilaiset liedlaulut ja selkeästi kuorolle sävelletyt hymnit.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että kyse on hyvin vanhakantaisista tavoista esittää musiikkia. Kansanlauluissa käytettiin ennen pelkkää kitaraa pääasiassa siksi, että muita kuin akustisia soittimia ei ollut keksitty; nykyään sellaisessa pitäytyminen kertoo lähinnä siitä, että sekä esittäjä että yleisö ovat nyt selkeästi nostalgisoimassa jo mennyttä aikaa. Uutta yleisöä on vaikea koukuttaa tällaisen materiaalin pariin.

Työväenkulttuurin ollessa elossa työväenlauluja ei pitänytkään välttämättä elossa silkka esteettinen nautinto. Niitä ohjasi usko johonkin. Ne ovat lähempänä rukouksia kuin perinteisesti populaarimusiikilla on tapana. Kirkkojen rukousten on kuitenkin aina katsottu edustavan nimenomaan sitä oppia mihin kirkko uskoo, monet virretkin ovat suoria versiointeja eri Raamatun kohdista. Latinaksi tätä on kutsuttu nimellä lex orandi, lex credendi: se laki, jota rukoilemme, on se, mihin uskomme.

Tästä tulemme siihen faktaan, että työväenlaulujen sisältöön ei kukaan enää usko. Suvivirren veisaamisella on monelle suuri merkitys, mutta työväenlaulujen osalta tilanne on hieman toinen, koska ne kertovat maailmasta, jota ei enää ole. Näiden laulujen laulaja ei todellakaan ole kartanon ovia paukuttava bolsevikki tai ryskätöissä pahasti itsensä loukannut punaorpo.

Lukuisia kertoja näkee, kuinka työväenlauluja veisaavat vasemmistolaiset naureskelevat itsekin vallankumouslaulujen verisille väkivaltaisuuksille; ei siksi, että tämä olisi pilkantekoa vallankumousten uhreja kohtaan, vaan siksi, että veltto ja lihakseton vasemmistohippi tuntuu tajuavan itsekin, miten naurettava ajatus itsestään vallankumouksen tekijänä on.

Vaikka lauluissa ei laulettaisikaan vallankumouksista, ne kuvastavat usein sellaista sisällissodan jälkeistä köyhyyden ja alhon tilannetta, joka ei nykymaailmassa enää suoranaisesti päde. Esko Kulosen kaltaiset tehdastyöläiset ovat työntekijöistä nykyään selkeä vähemmistö, ja monen on vaikea samaistua junassa kulkevaan hiljaiseen, hätäaputöiden pariin pakotettuun siirtotyöläiseen. Tällaista vanhan liiton työväenkulttuuria edustaa nykyisin enää lähinnä sarjakuva B. Virtanen, jossa alistetun työväen harmaa alho tulee näkyviin kaikessa murskaavuudessaan.

Kadonnutta aikaa kuoppaamassa

1960- ja 70-luvuista elää edelleen voimakkaana mielikuva läpeensä politisoituneina ajanjaksoina. Kuitenkin koko rakennelma luhistui muutamassa vuodessa. On väitetty, että jo pelkästään nuorten teatterikorkeakoululaisten anarkistinen Pete Q -näytös olisi tehnyt selvää aiemmin valtaa pitäneestä holmbergilaisesta teatterista. Musiikin puolella murros oli vieläkin selkeämpi: KOM-teatterin kuoro vaihtui hyvin nopeasti Maukka Perusjätkään. Kirjallisuuden puolella politiikka sai vielä rehottaa, mutta perinteisen työläiskirjailijan hahmo alkoi haalistua sen saadessa rinnalleen monipuolisempia äänenpainoja.

Jos tilanne oli tämä, voi hyvinkin kyseenalaistaa tuolloisen hegemonian oikean voimakkuuden. Ei ole liioiteltua sanoa, että työväenkulttuurin murskasivat lopulta työläiset itse.

Jos työväenkulttuuri otetaan annettuna agitaattoreilta, se hylätään lähes järjestään. Jos sillä taas tarkoitetaan kaikkea sitä, mitä oikean maailman työläiset kuluttavat, niin olemme hyvin lähellä saippuasarjoja ja naiivia pop-musiikkia. Olisi siis hyödyllisempää todeta, että työväenkulttuuri on jo kuollut perinne. Tämä ei tarkoita, etteikö poliittisia merkityksiä tai kantaaottavuutta olisi olemassa. Näitä voi aivan vapaasti hyödyntää omassa toiminnassa, mutta kuolleen hevosen piiskaamisesta ei nauti kukaan.

ILMOITUS
ILMOITUS

Lue myös

Uusia maailmoja tehdään vanhan raunioissa.

Pontus Purokuru: Meistä jää hienot rauniot

Voimakkaita eksploitatiivisia aineksia sisältävä ranskalaiselokuva Titane kerää kiitosta maailmalla.

Pimeän elokuvateatterin lattia sotkeutuu verestä – Elämää suuremmat roskaelokuvat

Demokratian aseellisen puolustamisen suurin riski on siinä, että sen ensimmäinen uhri on demokratia itse, kirjoittaa Teppo Eskelinen esseessään

Euroopan keskuspankin mandaatti on ylläpitää hintavakautta.

Keskuspankeista pitääkin puhua ja niiden tarkoitusta pohtia, jos hyvinvointi ja ympäristö kiinnostaa

Uusimmat

Jennifer Sundin ja Coblin-koira ovat erottamattomat vain osittain toimivassa esikoisdekkarissa.

Häikäilemätön nainen on uusi trendi pohjoismaisissa dekkareissa – Jeanette Bergenstavin esikoinen toimii siinä puolittain

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (vas.) ja Turja Lehtonen kertoivat tiedotustilaisuudessa hyväksytyistä esityksistä,

Sopu syntyi, Teollisuusliiton pitkät neuvottelut päättyivät kahden vuoden sopimukseen – ”Pöydässä oli muitakin mukana”

Kaasuliekki valtio-omisteisen öljy-yhtiö Pemexin kaasulähteellä Reforma Escolínin kaupungissa. Alueella pumpataan kaasua yli sadasta lähteestä, ja useista niistä purkautuu kaasua, joka vaarantaa paikalliset asukkaat ja heidän omaisuutensa.

Meksikon kaasuvuodoille ei näy loppua

ILMOITUS
ILMOITUS

tilaa uutiskirje

Viikon luetuimmat

01

Hallitus lupasi kääntävänsä politiikan suunnan – Pysyviä parannuksia on tehty, mutta vasemmiston pitää silti vaatia enemmän

 
02

Lakot alkoivat ja lisää tulee, koska työnantajat eivät ole valmiita sopimaan

 
03

Sopu syntyi, Teollisuusliiton pitkät neuvottelut päättyivät kahden vuoden sopimukseen – ”Pöydässä oli muitakin mukana”

 
04

Kokoomuksen indeksijarru kasvattaisi eläkeläisköyhyyttä ja tuloeroja, varoittaa Eläkeläiset ry

 
05

Julma H räppää unohdettujen todellisuudesta: ”Ei kukaan kuuntele niitä, ei ketään kiinnosta”

 

tilaa lehti

ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

Lapsiköyhyyden pitkät jäljet näkyvät – ”Eniten hyötyä olisi arjen tukemisesta”

05.02.2023

Sunnuntaivieras: Huolipuhe on vallankäyttöä

05.02.2023

Vaalipiirianalyysi: Kansanedustajan paikka vasemmistoliitolle Kaakkois-Suomessa on kevään vaaleissa epätodennäköistä, vaan ei mahdotonta

05.02.2023

Maksuton korkeakoulutus: missä mennään? – ”On syytä pelätä, että lukuvuosimaksut saattavat ilmestyä suomalaisiin korkeakouluihin hyvinkin äkillisesti”

04.02.2023

Liian vähän liian myöhään – millainen maailma on vuonna 2050?

04.02.2023

Kogilgerin kylässä Etelä-Intiassa viljelijät sopeutuvat muuttuvaan ilmastoon

04.02.2023

Veropohjassa ammottaa aukkoja, mutta verokeskustelu on ala-arvoista, sanoo Finnwatchin Sonja Finér – ”Tilanne on tietysti edunvalvonnan tulosta”

04.02.2023

Anu Kaaja kulkee ihmisyyden ja esineiden rajapinnoilla

04.02.2023

Kalleimmaksi meille tulee luonnolta otettu velka

04.02.2023

Uusimmat podcastit

KU:n Kaikki Uusiksi -podcastissa kahden jakson viikko!

03.02.2023

KU:n Kaikki Uusiksi -podcastissa keskusteltiin vasemmiston tulevaisuudesta ja tulevaisuuden vasemmistosta

30.01.2023

Kaikki Uusiksi-podcastissa fiilistellään viikonlopun Vasemmistoristeilyä ja puntaroidaan eduskuntavaalien asetelmia

13.01.2023
ILMOITUS
ILMOITUS

KU logo



  • Yhteystiedot
  • Tilaajapalvelu
  • Mediatiedot
  • Palaute
  • Blogit
  • Ilmoituspalvelu

Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.

Tietosuoja
Yksityisyysasetukset

  • Ajassa
  • Taustat
  • Dialogi
  • Etusivu
  • Digilehti
    • Etusivu
    • Näköislehdet ja arkisto
    • Tilaa digilehti
  • Arkisto
  • Tilaajapalvelu
  • Ilmoitukset
    • Ilmoituksia
    • Mediatiedot
  • Yhteystiedot
    • Yhteystiedot
    • Palaute
No Result
Näytä kaikki hakutulokset

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Digilehden tai näköislehden aktiivinen tilaaja! Tunnuksesi on siirretty uuteen järjestelmään. Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasana unohtunut?

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.

Kirjaudu sisään