1. Äärioikeisto voitti ja hävisi Italiassa
Italian vaalit ovat viimeisin näyte Euroopan kääntymisestä oikealle. Oikeistopopulistiset ja äärioikeistolaiset puolueet ovat nostaneet kannatustaan eri puolilla Eurooppaa jo pitkään.
Nyt italialaiset äänestivät eniten Italian veljet -puoluetta, jonka johtaja Giorgia Meloni on aikoinaan ylistänyt Italian fasistijohtaja Benito Mussolinia. Samalla on toki hyvä huomata, että oikeistoliittouman kaksi muuta puoluetta eivät pärjänneet kovin hyvin.
Äärioikeistolainen Lega-puolue romahti 8,5 prosentin tulokseen. Suurin piirtein yhtä paljon ääniä keräsi entisen pääministerin Silvio Berlusconin Forza Italia. Berlusconi on monissa skandaaleissa marinoitunut poliitikko, joka on jo 86-vuotias.
Meloni pääsee yrittämään hallituksen muodostamista, mutta hänen pääministerin paikkansa ei ole millään lailla selvä. Siihen hän tarvitsee Legan johtajan Matteo Salvinin ja Berlusconin tuen.
Saksalainen Spiegel-lehti nosti analyysissaanesiin, että Salvini haluaisi palata sisäministeriksi. Salvini toimi sisäministerinä vuosina 2018–2019. Meloni ei Spiegelin mukaan halua Salvinia sisäministeriksi.
Lisämausteen poliittiseen vääntöön tuo vielä se, että Italiassa presidentillä on paljon valtaa hallituksen muodostamisessa.
Suomalais-italialainen tietokirjailija Anton Monti tiivisti Twitterissä, että Italiassa tuskin mikään muuttuu vaalien seurauksena. Hänen mukaansa äärioikeisto ei edes ollut vaaleissa mukana.
– Melonin sosiaali- ja talouspolitiikka on maltillisempi kuin kokoomuksen ja siirtolaispolitiikka maltillisempi kuin perussuomalaisten, Monti kirjoitti viestiketjussaan.
Merkittävämpänä asiana Monti nosti esiin äänestysaktiivisuuden romahduksen.
– Romahdus tapahtui erityisesti etelässä, jossa mafioiden maakunnissa äänestysaktiivisuus oli n. 50%. Tämä pitäisi huolestuttaa eurooppalaisia enemmän kuin nämä mustapaitaoletetut.
Oikeisto voitti Italian vaalit. Äärioikeisto ei ollut edes mukana. Melonin sosiaali- ja talouspolitiikka on maltillisempi kuin kokoomuksen ja siirtolaispolitiikka maltillisempi kuin perussuomalaisten. Tuskin Italiassa mitään muuttuu, eivätkä mustapaidat marssi Roomassa. 1/
— Anton Monti (@MontiAnton) September 26, 2022
2. Eurooppa kääntyy oikealle – ainakin osin
2000-luvun alussa Euroopan poliittinen kartta oli punainen tai ainakin vaaleanpunainen. Sosiaalidemokraattiset puolueet olivat vallassa eri puolilla – nyt suunta on toinen ja jyrkempi. Erilaiset äärioikeistolaiset ja oikeistopopulistiset puolueet ovat nostaneet kannatustaan merkittävästi.
Ruotsissa syyskuussa pidettyjen parlamenttivaalien suurin voittaja oli Ruotsidemokraatit-puolue, joka on pyrkinyt tekemään pesäeroa puolueen uusnatsimenneisyyteen. Se nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi, ja konservatiivipuolueen puheenjohtaja Ulf Kristersson saa kiittää mahdollisesta pääministerin paikasta Ruotsidemokraatteja.
Ranskassa äärioikeisto kasvatti merkittävästi paikkamääräänsä parlamenttivaaleissa. Hyvää tulosta selitti muun muassa se, että äärioikeistoa vastaan ei suuntautunut samaan tapaan protestiäänestämistä kuin aiemmissa vaaleissa.
– Tämä on selkeästi äärioikeistolle merkittävä edistysaskel: he ovat pystyneet profiloimaan itsensä monessa paikassa pienempänä pahana. Äärioikeisto ei enää ole voima, jonka kaikki muut haluaisivat sulkea ulkopuolelle, huomautti Eurooppa-tutkija Timo Miettinen KU:lle heinäkuussa.
Samaan aikaan on hyvä pitää mielessä, että Saksassa valtaa pitää sosiaalidemokraattien johtama hallitus. Britanniassa konservatiivit ovat vielä vallassa, mutta oppositiossa oleva työväenpuolue Labour on mielipidemittauksissa 10–15 prosenttia edellä.
3. Italiasta liikkuu paljon vääriä myyttejä
Italia leimataan EU-puheissa usein vastuuttoman etelän maaksi. Maan sanotaan elävän reippaasti yli varojensa, ja sen poliitikkojen tekevän täysin vastuutonta talouspolitiikkaa.
Itävaltalaisen The Vienna Institute for International Economic Studies -ajatuspajan ekonomisti Philipp Heimberger huomautti sunnuntaina Twitterissä, että moni oletus ei pidä paikkaansa.
Italian yksityisen sektorin velka-aste on esimerkiksi OECD-maiden vertailussa melko alhainen. Myöskään väite täysin vastuuttomasta talouspolitiikasta ei pidä paikkaansa.
Italian valtiontalous oli 2000-luvulla ennen koronapandemiaa ylijäämäinen vuotta 2008 lukuun ottamatta. Vuonna 2008 maailmaa ravisteli finanssikriisi, joka oli kaataa koko maailmantalouden.
On totta, että Italian julkisen velan aste on hyvin korkea. Heimberger huomauttaa, että siinä taustalla on muun muassa 1980-luvun tapahtumat. 2000-luvun kolme kriisiä iskivät Italiaan myös kovaa. Ensin tuli finanssi-, sitten euro- ja lopuksi koronakriisi, joka runteli erityisesti eteläistä Eurooppaa kovaa.
Yksi asia on totta. Italian politiikka on erittäin kaoottista. Maassa on toisen maailmansodan jälkeen ollut 67 hallitusta. Pisimpään istunutta hallitusta on muuten johtanut Berlusconi.
lehti 