Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen avasi viime viikolla kauan odotetun keskustelun ylioppilaskirjoitusten tulevaisuudesta. Avaus herätti sekä kiitosta että kritiikkiä. Erityisesti oikeisto puolusti kirjoituksia vedoten arvioinnin tasapuolisuuteen sekä korkeakoulujen tehokkaaseen opiskelijavalintaan. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että taustalla on konservatiivinen ylioppilaskirjoitusinstituution puolustus, joka ei jätä tilaa kriittiselle keskustelulle nykyjärjestelmän ongelmista.
Avausta seuranneessa keskustelussa kaikki pääsivät kaivelemaan omia lukiomuistojaan, joilla perusteltiin näkemyksiä molempiin suuntiin. Ihmisten omille kokemuksille perustuva keskustelu on ymmärrettävää, sillä lukion käyneet ovat lukiokoulutuksen kokemusasiantuntijoita. Keskustelu ei kuitenkaan kertonut kaikkea, sillä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä viime vuosina tapahtuneet rakenteelliset muutokset sivuutettiin lähes täysin. Itse valmistuin ylioppilaaksi neljä vuotta sitten, minkä jälkeen vuoden 2019 lukiolain muutos ja vuonna 2020 voimaan tullut opiskelijavalintauudistus ovat myllänneet lukiokoulutusta merkittävästi. Keskustelu on suunnattava kohti näiden muutosten vaikutuksia lukion tehtäviin, eli yleissivistävyyden ja korkeakouluvalmiuksien edistämiseen.
Ylppäri-instituutio ansaitsee kritiikkinsä
Viime keväänä ylioppilastutkintonsa aloittaneiden on osallistuttava vähintään viiteen kokeeseen. Vaikka ylioppilaskirjoituksissa on viime vuosina suosittu aiempaa enemmän oppiaineiden rajat ylittäviä ja opitun tiedon soveltamista vaativia kysymyksiä, on kirjoitukset edelleen vahvasti ulkoa opettelemiseen ja oppiainekeskeisyyteen ohjaava järjestelmä. Tutkintoa ei myöskään voi hajauttaa koko opintoajalle, vaan se painottuu vahvasti lukion loppuun, mikä on yhdessä opiskelijavalintauudistuksen kanssa johtanut lukiokoulutuksen suorituskeskeisyyden korostumiseen ja yleissivistävyyden merkityksen vähenemiseen.
On myös epärehellistä väittää, että ylioppilaskokeiden arviointi olisi täysin objektiivista tai oikeudenmukaista. Objektiivista arviointi ei voi olla siksi, että sitä toteuttavat useat eri asioita eri tavalla painottavat henkilöt. Ylioppilaskirjoituksissa ei myöskään arvioida kokelaan omia tietoja ja taitoja, vaan kokelaan osaamista suhteessa muihin kokelaisiin. Vaikka kaikilla kokelailla olisi riittävät valmiudet ylioppilastutkintoon tai korkeakoulupaikkaan, on Gaussin käyrä armoton. Arviointimekanismi on siten epäoikeudenmukainen, sillä osan kokelaista on pakko reputtaa ja parhaat arvosanat kirjoittaneiden perässä olevat ovat saavat koulumenestyksen perusteella ennakoitua huonompia arvosanoja.
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen tulee olla kiinteä osa keskustelua
Koulutuspolun tehostamiseen ja ylioppilastutkinnon korostamiseen korkeakoulujen valinnoissa tähdännyt opiskelijavalintauudistus liittyy olennaisesti keskusteluun ylioppilaskirjoituksista. Uudistuksella on ollut lukuisia seurauksia lukiokoulutukseen, mistä koulutuksen alkuvaiheessa alkava kurssitaktikointi, kielten opiskelun vähentyminen ja opiskelijoiden paineiden lisääntyminen toimivat esimerkkeinä.
Korkeakoulujen opiskelijavalinnat ovat portti, jonka läpi yli sadantuhannen hakijan on vuosittain mentävä, jotta voi päästä korkeakouluun. Aloituspaikkojen määrän pysyessä samana valinnat ovat nollasummapeliä, jossa eri hakijaryhmien mahdollisuudet riippuvat toisistaan. Tällä hetkellä mekanismi suosii tutkitusti ylioppilastaustaisia, iältään nuorempia ja sosioekonomiselta asemaltaan korkeammalla olevia hakijoita. Opiskelijavalintauudistuksen kritiikki ei täten perustu vain yksittäisiin hakijakokemuksiin, vaan edellä mainittuun epäoikeudenmukaisuuteen.
Kohti sivistyksellisiä valmiuksia tukevaa tutkintoa
Miten ylioppilastutkintoa ja siihen kytkeytyviä korkeakoulujen opiskelijavalintoja tulisi sitten kehittää, jotta nykyisiin puutteisiin pystyttäisiin vastaamaan?
Lukio on yleissivistävä koulutus. Sivistystä ei ole pelkästään riittävä tietopohja eri oppiaineista, vaan sen lisäksi kriittisyyttä ja kykyä hahmottaa nyky-yhteiskunnan keskeiset ilmiöt ja haasteet sekä taitoa hakea ja soveltaa tietoa niiden ratkaisemiseksi. Aloittain vaihtelevat korkeakouluvalmiudet, joiden kouluttamiseen lukiot ovat velvoitettuja, puolestaan vastaavat edellä mainittuja sivistyksellisiä valmiuksia. Koska lukiokoulutus ei parhaalla mahdollisella tavalla tue tai ylioppilaskirjoitukset mittaa näitä sivistyksellisiä valmiuksia, tulisi ylioppilaskirjoituksille vaihtoehtoinen malli ottaa selvityksen alle.
Suuntaviivat vaihtoehtoisen mallin kehittämiselle tulisi olla nykyistä paremmat mahdollisuudet hajauttaa suorituskerrat osaksi tutkintoa, oppimisen kasautumisen tukeminen ja oppiaineiden ylirajaisuuden vahvistaminen. Koko koulutus tulisi asettaa nykyistä vahvemmin tiedon soveltamistaitojen, tiedon etsimisen, kritiikin antamisen, vuorovaikutustaitojen ja kokonaisuuksien hallinnan kehittämiselle. Jonkinlainen valtakunnallisella tasolla arvioitava tutkielmaportfolio palvelisi näiden taitojen harjoittamista ja mittaamista nykyistä järjestelmää paremmin. Ylioppilaskokeiden korostuessa jatko-opintojen kannalta on tärkeää, että tutkinnon arviointi suuntautuu myös edellä mainittuihin valmiuksiin ja arviointikriteerit ovat nykyistä avoimempia.
Pohdittaessa muutoksen heijastumista korkeakoulujen opiskelijavalintoihin tulee opiskelijavalintojen kehittämishankkeessa ohjaaviksi arvoiksi tulisi asettaa yhdenvertaisuus ja saavutettavuus. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijavalintamekanismin tulee tukea sosioekonomisen aseman, opintotausta, kielen, sukupuolen tai iän puolesta heikommassa asemassa olevien hakijaryhmien pääsyä korkeakoulutukseen. Näin voidaan varmistaa, että korkeakoulupaikan saaminen on tosiasiallisesti ihan joka ikisen saavutettavissa.
Kaiken tämän sanottuani totean, että koulutusjärjestelmä vaatii myös jatkuvuutta ja järjestelmän myllääminen joka vaalikaudella kuormittaa paitsi opiskelijoita myös virka- ja opetushenkilöstä. Silti peräänkuulutan sitä, ettei ylioppilaskirjoituksista luopumisen tule jäädä vain heitoksi, vaan vaihtoehtoista mallia on selvitettävä seuraavalla hallituskaudella. Tätä tukee Marinin hallituksen kaudella valmisteltu vuoteen 2040 tähtäävä koulutuspoliittinen selonteko, joka mukaan lukiokoulutuksen rakenteita ja sisältöjä ”kehitetään huomioiden ihmisten ja yhteiskunnan sivistystarpeet”.
Jenni Suutari
varapuheenjohtaja
Vasemmistonuoret
lehti 