Keväällä 2019 Rinteen hallitusohjelmaan kirjattiin lakoninen lause: Kehitetään omaishoitoa. Omaishoitoa käsiteltiin Säätytalon hallitusneuvotteluissa perusteellisesti. Merja Kyllönen uskoi hallituksen ottavan omaishoidon agendalleen ja käsittelevän sitä kokonaisuudistuksena. Näin ei tapahtunut.
Vanhushoivaa on kehitetty Marinin hallituksen aikana. Pääpaino on ollut erityisesti kotiin annettavien palvelujen laadun ja saatavuuden parantamisessa ja iäkkäiden ihmisten asumisen monimuotoisuuden kehittämisessä. Kaikkien kiivainta keskustelua on käyty iäkkäiden ihmisten ympärivuorokautisen hoivan sitovasta hoitajamitoituksesta.
– Omaishoitajien tulisi olla yhdenvertaisessa asemassa, olipa kyse laitoshoidosta, tuetusta asumisesta tai muun hoivan piirissä olevista. Omaishoitoa pidetään liikaa itsestään selvyytenä. Se ei ole mukana hoitomuotona, joka automaattisesti huomioitaisiin merkityksellisenä hoidon ja hoivan osana tehtäessä kokonaisuudistuksia, kuvailee Kyllönen.
Omaishoidon jääminen sivuun laajemmasta hoivakeskustelusta tällä hallituskaudella oli hänelle pettymys.
– Pieniä palasia korjataan, lähinnä EU:n yhteisen säädöstön ohjaamana ja THL antaa suosituksia, jotka eivät sido hyvinvointialueita.
Ymmärrys omaishoitajan asemasta puuttuu
Kyllönen toteaa oppineensa kantapään kautta, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen liittyvässä päätöksenteossa omaishoitajia ei oteta tarpeeksi huomioon, ellei näin ole nimenomaisesti todettu hallitusohjelmassa. Ymmärrys siitä, että miten paljon edullisempaa omaishoito on tälle maalle, ei ole mennyt perille.
– Hallitusohjelmassa pitää olla tarkkoja kirjauksia, että omaishoitajan asema otetaan huomioon aina ikääntyvän väestön tai hoidollisessa asemassa olevien ihmisten palveluja ja tukea käsiteltäessä, sanoo Kyllönen.
Useimmiten omaishoitaja on itsekin yli 65-vuotias nainen, joka hoitaa ikääntynyttä puolisoaan. Yleisin syy omaishoitoon on pidentyvän eliniän myötä yleistyvä muistisairaus. Myös työikäisten sopimuksettomien omaishoitajien määrä on lisääntynyt viime vuosina.
Kyllösen vaatimus omaishoidon kirjauksista hallitusohjelmaan saattaa olla ajankohtainen ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on esittänyt omaishoidon palkkioiden yhtenäistämistä koko maan kattavaksi.
Syyskuussa julkaistun raportin mukaan se ei ole yksinkertaista. Yhtenäistäminen joko nostaa valtion omaishoidon tuen menoja tai laskee omaishoitajien määrää, jos se toteutetaan kustannusneutraalisti. Säätytalon kokoonpanosta riippuen asia lienee seuraavissa hallitusneuvotteluissa pöydällä ensi keväänä – tai sitten ei ole.
Omaishoitaja tarvitsee tukea ja apua
Äitinsä ja enonsa sopimuksettomana omaishoitajana toimiva Kyllönen korostaa tukipalveluja. Moni olisi valmis aika pienelläkin tuella auttamaan omaisiaan enemmän, jos apua ja tukea olisi tarjolla. Kunnat antavat palveluja budjettiensa puitteissa. Aina ei ole raha riittänyt, vaikka sopimusomaishoidon kriteerit täyttyisivät.
– Eduskunnassa kuuluu rallatus, että omaishoidon tukea ja verotusta pitää uudistaa. Omaishoitajien kanssa puhuttaessa tulee usein vastaan, että taloudellisen tuen rinnalla he tarvitsisivat muuta tukea ja apua. Pitäisi olla myös varmuus, että lomat ja vapaat voisi pitää ja mielellään siten, että kotiinkin voisi tulla joku hoitamaan. Omaishoitaja pääsisi oikeasti irtautumaan.
Kunnat maksavat omaishoidontukea yli 50 000 omaishoitajalle. Yli 300 000 suomalaista hoivaa läheistään jossain määrin sitoutuneesti. Osa heistäkin täyttäisi sopimusomaishoidon kriteerit eli kunnan tulisi maksaa omaishoidontukea. Ensi vuoden alusta omaishoito siirtyy hyvinvointialueiden vastuulle. Nämä vastaavat sekä omaishoidon tuen maksatuksesta että palvelujen järjestämisestä.
Kyllönen näkee riskejä omaishoidon siirtymisessä hyvinvointialueille.
– Mikäli hyvinvointialueiden hankalaa taloudellista lähtötilannetta ei korjata, omaishoito muodostuu helposti leikkauskohteeksi. Miljoonien leikkaustarve voi johtaa perinteisen juustohöylän käyttöön. Ja valitettavan helposti höylän alle päätyvät myös omaishoidon tuet ja vapaiden turvaamiseen liittyvät palvelut.
Tuhannet jakavat lääkkeitä vailla asiantuntemusta
Kyllönen muistuttaa, etteivät kaikki omaishoitajat ole ikääntyneitä. Osa heistä käy työssä ja hoitaa omaistaan työnsä ohella.
– Aika harva päättäjä tietää, että meillä on paljon työikäisiä omaishoitajia, jotka huolehtivat läheisistään. Työsopimuslainsääntö pitäisi päivittää, että omaishoitovapaa olisi mahdollinen ja mielellään niin, että sitä saisi muuhunkin kuin saattohoitoon ja enemmän kuin muutamia päiviä.
Hän hoitaa itsekin työnsä ohella sopimuksettomana omaishoitajana muistisairasta enoaan. Myös äiti on koko ajan huonontuvassa kunnossa. Sen lisäksi on appivanhempien lääkehuolto, mutta heidän hoitonsa muutoin on muiden läheisten vastuulla.
– Kahdeksan viikon lääkedosetit on käytössä, ja olen saanut paljon apua läheisiltä, hän naurahtaa.
Omaishoitajan työ on painottunut aikaisemmin enemmän hoivaan kuin hoitoon, jota on siirretty pikkuhiljaa kotiin. Kyllönen toteaa, ettei voi sanoa ”käsi sydämellä”, että omaishoitaja saisi tukea lainsäädännöstä lääkehoitoon tai muihin arjen ongelmiin. Poliittiset päättäjät ovat huolissaan vanhusten hoivalaitosten lääkkeiden annostelusta ja jakamisesta. Tähän vaaditaan vanhustenhoivassa koulutus, kuten ravitsemukseen ja muuhunkin hoivaan.
– Se ei tunnu olevan ongelma, jos 300 000 omaista käsittelee lääkkeitä ymmärtämättä, miten ne oikeasti vaikuttavat. Puhumattakaan siitä, onko omaisella joku auttamassa peseytymisessä tai onko ravitsemus kohdillaan. Olen todennut kärjistäen kollegoille, että lähes kaikki omaishoidettavat voitaisiin ottaa huostaan sillä perusteella, ettei suurimmalla osalla ole koulutusta hoivaan. Siksikin omaishoidon jääminen laajemman hoivakeskustelun ulkopuolelle tuntuu miltei absurdilta, Kyllönen kertoo.
Riittääkö omaishoitajia tulevaisuudessa?
Omaisestaan jollain tavoin huolehtii sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan yli miljoona suomalaista. Omaishoitoa halutaan lisätä, mutta samaan aikaan – omaishoidon suurin voimavara – eläkeläisetkin haluttaisiin töihin.
– Tämä asettaa rajoja omaishoitajien määrälle. Vai onko se oletus, että käydään töissä ja hoidetaan siinä sivussa läheisiään? Jos tätä halutaan, se pitää sanoa ääneen. Palvelujärjestelmää pitää sitten kehittää siten, että se olisi mahdollista, toteaa Kyllönen.
Kyllösen sukupolvi 1970-luvulta ja sukupolvet sitä ennen olivat valmiita huolehtimaan läheisistään. Aina 1970-luvun alkuun saakka oli lakisääteinen huoltovelvollisuus, joka poistui hyvinvointivaltion kehittymisen myötä. Hän pitää harhana, että 1980–1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneet lapset olisivat aikaisempien sukupolvien tapaan valmiita vapaaehtoisesti omaistensa hoivaajiksi.
– Kun katsotaan, miten hyvälle nuoriso on oppinut, en ihan tuudittautuisi ajatukseen, että hoivahommat hoituvat ja kaikki hoitavat läheisensä, toteaa Kyllönen.
Työperäisestä maahanmuutosta ei löydy pika-apua
Työperäisestä maahanmuutosta Kyllösen mukaan ei ole sellaista apua hoivan työntekijäpulaan kuin ajatellaan. Ongelmaa on lähestytty väärästä päästä, jos ajatellaan tuodun työvoiman hoitavan ongelmat.
– Meillä ei voi olla vain ahne lähestymistapa, että me haluamme tänne ihmisiä puhtaasti hyötymistarkoituksessa olematta valmiita antamaan heille mitään. Jos haluamme tänne ihmisiä, jotka halutaan sitouttaa osaksi maamme kansalaisia, niin silloin se tarkoittaa tulijalle myös perhettä ja mahdollisuutta hyvään elämään, pohtii Kyllönen.
Lisäksi olisi syytä pohtia myös työvoimapolitiikkaa laajemmin.
– Onko meillä todella varmistettu, että osatyökykyiset tai liikuntarajoitteiset ihmiset voivat olla aidosti osa työvoimaamme, kysyy Kyllönen.
uutiskirje 
