Yksi suomalaisen politiikan kestävimpiä fiktioita on kokoomuksen ja RKP:n edistysmielisyys. RKP:tä kuulee usein mainostettavan aitona liberaalipuolueena ja kokoomuksestakin muistutetaan löytyvän vahva liberaalisiipi.
Käytännössä näyttää kuitenkin siltä, että molempien puolueiden liberaalius on sangen joustavaa kunhan hallituspohja saadaan aikaan ja leikkauspolitiikka mahdollistuu. Vaikka RKP järjestikin eräänlaisen näytelmän liittyen hallitusneuvottelujen kirjauksiin maahanmuutosta, on aika selvää, että puolueen Helsingin ulkopuolisilla voimilla on paljonkin haluja etsiä yhteistä säveltä tiukan linjan konservatiivien kanssa.
Liberalismin määrittely on Suomessa ylipäätään hankalaa, koska on tapana erotella arvo- ja talousliberaalit toisistaan. Kun katsoo hallitusneuvotteluja, näyttää kuitenkin siltä, että liberaalien arvot alistetaan mielellään taloudelle joka kerta kun näitä kahta punnitaan toisiaan vastaan. Perussuomalaiset kelpaa kyllä hallituskumppaniksi, kunhan päästään supistamaan valtion menoja.
Perussuomalaisten hyväksyminen hallitukseen on edellyttänyt kokoomukselta omituisia temppuja. Joitain vuosia sitten sanottiin, ettei perussuomalaisten kanssa ei muka mahduttaisi samaan hallitukseen. Ratkaiseva muutos ilmeisesti oli, että puheenjohtajaksi valittiin nainen, joka on vieläpä kasvissyöjä. Yhtäkkiä perussuomalaisten rasistinen politiikka onkin sovitettavissa yhteen edistysmielisen liberalismin kanssa.
Sama näytelmä tulee toistumaan politiikassa uudelleen ja uudelleen.
Kokoomuksesta on hyvä muistaa, että historiallisesti puolue on ollut demokratiaa ja ihmisoikeuksia tukevaa politiikkaa vastaan. Syy on melko yksinkertainen: puolueen pääasiallinen tehtävä on edistää suomalaisen ja kansainvälisen pääoman, ei vähemmistöjen asiaa. Vaikka erilaisia talousratkaisuja kuinka perusteltaisiin talouden tasapainottamisella, esimerkiksi ay-maksujen verovähennysoikeuden poistohalut on tietenkin tähdätty ay-liikkeen vallan kaventamiseksi.
Jos haluaa ymmärtää puolueen politiikkaa virallisten ohjelmien takana, kannattaa katsoa kenen kanssa se on valmis liittoutumaan. Ei ole pelkkää sattumaa, että uutiset hallitusneuvotteluista koskevat turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja aborttioikeutta miljardileikkausten ohella. Liberaalit ovat jälleen kerran löytäneet konservatiivit liittolaisikseen, ja sama näytelmä tulee toistumaan politiikassa uudelleen ja uudelleen.
Oppositioliikehdintä kannattaa aloittaa heti ja siekailematta.
Politiikkaa ei kannata tarkastella vallassa olevien puolueiden puheiden perusteella. Muuten saattaa saada sellaisen vaikutelman, että esimerkiksi kokoomuksen tavoitteena olisi aidosti korjata Suomen taloutta.
Ennemmin kannattaa katsoa asiaa kamppailun näkökulmasta: mitä intressejä on edustettuna, ja mitkä intressit tällöin jäävät hallituspolitiikan jalkoihin. Nykyistä hallituspohjaa onkin perusteltua katsoa operaationa köyhiä vastaan: turvapaikanhakijoita, työttömiä, matalapalkkaisia, tuensaajia.
Jos nykyinen neuvotteluryhmä saa toimivan hallituksen kasaan, oppositioliikehdintä kannattaa aloittaa heti ja siekailematta. Nyt ei tarvitse odottaa, mitkä aikeet hallituksella on tai “saako se aikaan jotain hyvää”.
Nämä “liberaalit” ovat valmiita heikentämään ihmisten elämän edellytyksiä niin paljon kuin neljässä vuodessa ehtivät. Ainoa, mikä heikennykset voi estää, on riittävä poliittinen vastavoima ja yhteiskunnallisten liikkeiden luoma paine.