– Asuintaloni ja koko omaisuuteni paloi, jäljelle ei jäänyt mitään siitä, jonka eteen työskentelin viimeiset 25 vuotta. Nyt olen ei-kukaan, ympärilläni olevat esineet ovat ainoa omaisuuteni, Gladys Mugabe, 69, sanoo.
Mugabe elää aikuisen poikansa kanssa Zimbabwen pääkaupungin tunnetussa ulkoilupuistossa, Harare Gardensissa. Poika on vammainen ja toimeentulonsa Mugabe saa kerjäämällä.
– Tulimme tänne vuosi sitten syksyllä. Koko tämän ajan olemme eläneet taivasalla, satoi tai paistoi. Tarvitsisimme apua asunnon järjestämiseen, Mugabe kertoo.
Gladys Mugaben omaisuus on vähäinen, mutta kohtalotovereita hänellä on sitäkin enemmän. Afrikkalainen riippumaton tutkimuslaitos ISS Africa arvioi, että vuonna 2019 kaksi viidestä zimbabwelaisesta eli äärimmäisessä köyhyydessä. Vuoteen 2043 mennessä ääriköyhien määrän ennustetaan vähenevän 20 prosenttiin väestöstä, mutta silloinkin lohduttomassa köyhyydessä eläisi vielä 4,7 miljoonaa zimbabwelaista.
Monet köyhistä ovat Mugaben tavoin paljaan taivaan alla, ja kodittomuudesta näyttääkin muodostuvan Zimbabwessa krooninen kriisi.
Puistot ovat pilalla
Kauppias Trynos Munzira, 43, kokee kodittomien alueelle muuton tehneen siitä turvattoman ja epäviihtyisän tavallisille ihmisille. Hänen itsensä kaltaiset ihmiset eivät enää mielellään vieraile puistoissa.
– Minun ikäisilläni ihmisillä, nelikymppisillä, oli ennen tapana vierailla ulkoilupuistoissa ja viettää niissä aikaamme. Nykyään se on mahdotonta, koska asunnottomia on kaikkialla. He saastuttavat puistot, Munzira sanoo.
Munziran tavoin Hararessa asuva Nonhlanhla Mandundu paheksuu puistoihin majoittuneita.
– Me kärsimme, sillä kodittomat kaivavat pois heitettyä ruokaa roska-astioista ja jättävät niiden jätteet kaduille. He eivät pääse käymälöihin, sillä kaupungin kaikki yleiset käymälät ovat maksullisia. Niinpä he tekevät tarpeensa ulkona ja virtsaavat missä tahansa, Mandundu harmittelee.
Yli miljoonan asuntojono
Zimbabwen valtakunnalliseksi asuntovajeeksi arvioidaan 1,25 miljoonaa asuntoa, joka tarkoittaa noin viittä miljoonaa kansalaista eli yli 40 prosenttia koko väestöstä. Valtion asuntojonossa jumittaa yli miljoona zimbabwelaista.
Viranomaiset välttelevät vastuutaan ja samalla kodittomat perheet muodostuvat kaikkien kaupunkien kasvavaksi ongelmaksi.
Viranomaiset tunnustavat, että asunnottomuus on muodostunut kriisiksi, mutta ratkaisuehdotuksia heillä ei ole.
Viranomaiset tunnustavat, että asunnottomuus on muodostunut kriisiksi.
– Meillä on asunnottomuusongelma Hararessa ja kodittomat perheet ovat vallanneet kaupungin puistot. Ihmiset elävät kadulla ja rikkovat vesiputkia vettä saadakseen. He myös kaivavat kuoppia maahan ja kylpevät niihin kertyvässä vedessä, siinä kadulla, kaupunginosavaltuutettu Denford Ngadziore sanoo.
Hararen kaupunginvaltuuston tiedottaja Stanely Gama myöntää, että kaupungin puistoissa ja toreilla elää asunnottomia ihmisiä.
– Me siirrämme heitä pois, mutta he palaavat joka kerta, emmekä me tiedä, mistä he tulevat. Tämä olisi hallituksen sosiaalisen hyvinvoinnin osaston tehtäviä, Gama sanoo.
Teiniperheitä ja entisiä vankeja
Asunnottomuuden syitä on monia, eivätkä kaikki liity asunnon menettämiseen. Esimerkiksi kasvatusvanhempiensa hyväksikäyttöä paennut 21-vuotias orpo David Paina muutti kadulle turvallisuutensa vuoksi.
– Aloin elää Hararen puutarhassa vuonna 2012. Hyväksikäyttö ajoi minut tänne ja nyt vain toivon apua hyväntahtoisilta ihmisiltä, jotta voisin pärjätä elämässä paremmin, Paina kertoo.
Kaduilla elää myös teini-ikäisten vanhempien pikkuperheitä. Jouduttuaan häädetyksi ja majailtuaan ensin sukulaisten ja ystävien nurkissa he päätyvät kadulle, jossa ei tarvitse maksaa vuokraa.
Jotkut puistojen asukkaista ovat entisiä vankeja, jotka kamppailevat päästäkseen takaisin yhteiskuntaan.
– Kaduilla ja puistoissa elää entisiä vankeja, joita kotiseudun sukulaiset eivät ole hyväksyneet takaisin. Heillä ei ole mitään muuta paikkaa, minne mennä, mielenterveysjärjestö PeaceHub Zimbabwen perustaja Peace Hungwe selittää.
lehti 