Vihreään siirtymään ja korkean teknologian tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon liittyvästä teollisuuspolitiikasta on tullut viime vuosina keskeinen maailmanpoliittinen kysymys. Kiina asetti vuoden 2015 Made in China -teollisuusstrategiassa tavoitteeksi saavuttaa johtava asema keskeisillä korkean teknologian ja osaamisen sektoreilla, mikä johti teollisuuspoliittiseen uudelleenarvioon Yhdysvalloissa.
Presidentti Bidenin hallinto on saanut Yhdysvalloissa läpi kolme valtavan mittaluokan lainsäädäntöpakettia, joihin sisältyy muun muassa julkisia investointeja ja tukia liittyen uusiutuvaan energiaan, sähköautoiluun, infrastruktuuriin ja mikrosiruihin.
EU ja sen jäsenmaat ovat pyrkineet vastaamaan Bidenin paketteihin, mutta EU:n toimet ovat toistaiseksi mittakaavaltaan suhteellisen vaatimattomia verrattuna Yhdysvaltoihin.
Teollisuuspolitiikan paluun ohella voidaan puhua myös suoranaisen protektionismin lisääntymisestä. Trumpin ja Bidenin hallintojen kausilla Yhdysvallat on asettanut erilaisia rajoituksia korkean teknologian viennille Kiinaan. Toiseksi eurooppalaisten yritysten on entistäkin haastavampaa kilpailla Yhdysvaltojen markkinoilla. Buy American -lainsäädäntö korostaa julkisissa hankinnoissa amerikkalaista tuotantoa. Jos vielä 20 vuotta sitten valtiot pyrkivät houkuttelemaan suoria ulkomaisia investointeja, niin tätä nykyä investointeja saatetaan estää kansalliseen turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen vedoten.
Geotaloudellisen kilpailun ja huoltovarmuuden ohella uutta teollisuuspolitiikkaa motivoivat ilmastopoliittiset pyrkimykset.
Talouslehdissä kirjoitettiin pari vuotta sitten länsimaiden ja Kiinan taloudellisesta ja teknologisesta irtikytkeytymisestä. Tätä ei onneksi enää pidetä realistisena, kun otetaan huomioon Kiinan talouden koko ja merkitys esimerkiksi vihreässä siirtymässä. Nyt keskustellaan maltillisemmin Kiinaan liittyvien riskien vähentämisestä.
Geotaloudellisen kilpailun ja huoltovarmuuden ohella uutta teollisuuspolitiikkaa motivoivat ilmastopoliittiset pyrkimykset. Monivuotinen Inflation Reduction Act investoi 369 miljardia dollaria vihreään siirtymään. Lainsäädäntö merkitsi suoranaista paradigman muutosta Yhdysvaltojen ilmastopolitiikan historiassa. Yhdysvalloissa päästökauppaa ja hiiliveroa ei pidetty poliittisesti toteuttamiskelpoisina vaihtoehtoina, joten ilmastopolitiikkaa tehdään nyt vihreän talouden tukien ja investointien kautta.
Bidenin hallinnon poliittinen retoriikka on korostanut, että vihreä teollisuuspolitiikka tuottaa hyviä työpaikkoja eri puolille maata. Myös EU:n koronakriisin aikana hyväksymä elpymissuunnitelma ohjasi julkisia varoja vihreän siirtymän ja digitalisaation edistämiseen.
Suomen palautumis- ja elpymissuunnitelma pitää sisällään 695 miljoonaa euroa rahoitusta vihreään siirtymään.
Vaikka teollisuuspolitiikka on saavuttanut keskeisen aseman Yhdysvaltojen ja EU-maiden talouspolitiikan asialistalla, niin Suomessa ei juuri käydä julkista keskustelua teollisuuspolitiikasta. Oikeistopuolueiden kannanotoissa korostuvat julkisten menojen leikkaaminen ja työmarkkinaheikennykset. Vasemmistopuolueet kantavat huolta leikkausten vaikutuksista pienituloisiin ja kokonaisveroasteen alenemisesta. Julkisen talouden kestävyys ja hyvinvointivaltion tulevaisuus ovat ymmärrettävästi suomalaisen politiikan avainkysymyksiä, mutta valtion tulee myös ohjata talouden tuotantorakenteen kehitystä. Taloustieteilijä Dani Rodrik on tähän liittyen viitannut talouspolitiikan nousevaan produktivistiseen paradigmaan länsimaissa. Suomalaisen teollisuuspoliittisen keskustelun vähyys tällä hetkellä on sikälikin outoa, että Suomi teollistui kylmän sodan vuosina valtionyhtiöiden ja valtion yritysten investoinneille tarjoaman rahoituksen vauhdittamana.
Suomessa on huutava tarve teollisuuspoliittisille avauksille, sillä Suomen bruttokansantuote on kasvanut hitaasti 2007–2009 globaalin finanssikriisin ja Nokian matkapuhelinliiketoiminnan kultavuosien jälkeen. Toiseksi teollisuuspolitiikka tarjoaa tärkeän keinon ilmastopolitiikkaan. Päästökauppaa, verotusta ja lainsäädäntöä tarvitaan ilmastopäästöjen vähentämiseksi, mutta valtio voi olla aktiivinen myös tukemalla vihreitä investointeja, hankintoja ja teknologiaa. Tässä suhteessa riittää vielä tehtävää. Erään arvion mukaan vain 4 prosenttia maailman tutkimus- ja kehittämistoiminnasta liittyy tällä hetkellä vihreään teknologiaan. Teollisuuspolitiikka linkittyy myös kysymykseen huoltovarmuudesta, jonka merkitys on kasvanut Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan.
Erään arvion mukaan vain 4 prosenttia maailman tutkimus- ja kehittämistoiminnasta liittyy tällä hetkellä vihreään teknologiaan.
Teollisuuspoliittisen keskustelun käyminen olisi sikälikin tärkeää, että Orpon hallituksen ohjelmassa luvattiin teollisuuspoliittinen strategia. Hallitusohjelman perusteella vaikuttaa siltä, että Suomessa aiotaan pitäytyä vallitsevassa liiketoiminnan edellytyksiä luovassa linjassa. Tämän näkemyksen mukaan valtion on parempi keskittyä kaikkia yrityksiä hyödyttäviin ”perusasioihin”, kuten infrastruktuurin rakentamiseen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukemiseen, väestön kouluttamiseen tai yhteiskunnallisen vakauteen. Tässä on oma viisautensa. Esimerkiksi digitaalisen ja fyysisen infrastruktuurin päivittämisessä ajanmukaiseksi ja tutkimuksen tukemisessa riittää tehtävää. Toiseksi kuten viime vuosien keskustelussa on korostettu, niin OECD-maiden välisissä koulutustasovertailuissa Suomi ei enää pärjää yhtä hyvin kuin aikaisemmin.
Suomessa uskotaan etenkin tutkimus- ja kehittämismenojen (t&k-menojen) tärkeyteen talouden uudistamisessa. Poliittisten puolueiden yhteisenä tavoitteena on nostaa yksityisten ja julkisten t&k-menojen osuus bruttokansantuotteesta nykyisestä noin 3 prosentista 4 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Valtion t&k-menot tulevat kasvamaan historiallista tahtia tällä hallituskaudella, mutta julkisuudessa on käyty vain vähän keskustelua rahoituksen kohdentamisesta. Teollisuuspolitiikasta keskusteltaessa on syytä huomata, että eläkerahastoilla ja valtion pääomasijoitusyhtiö Teollisuussijoituksella on ollut keskeinen rooli suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan kasvussa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Venture capital -sijoittaminen on ollut erityisen tärkeää suomalaisten kasvuyritysten kehitykselle. Julkisten pääomasijoittajien rooli korostuu tämänhetkisessä suhdannetilanteessa, sillä Financial Timesin (29.11.) mukaan yhdysvaltalaisten pääomasijoittajien sijoitukset eurooppalaisyrityksiin supistuvat merkittävästi.
Kun teollisuuspolitiikka nousee puheeksi, niin Suomessa saatetaan edelleen todeta, että valtio ei voi valita voittajia. Tämän väitteen esittäjille on kuitenkin hyvä huomauttaa, että valtio tekee jatkuvasti ja väistämättä valintoja jakaessaan yrityksille suoria tukia, lainoja, takauksia ja verovähennyksiä tai tekemällä pääomasijoituksia. Toiseksi Suomessa valtiolla on edelleen keskeinen rooli yritysten omistajana. Kolmanneksi julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuodessa noin 47 miljardilla eurolla ja myös koulutuspolitiikan ratkaisut kytkeytyvät usein tiettyjen talouden toimialojen tulevaisuuteen. Valintojen tekeminen on siis väistämätöntä. Teollisuuspoliittisen keskustelun seuraava askel olisi käydä avointa ja strategista keskustelua teollisuuspolitiikan valinnoista.
Suomi on tehnyt viime vuosina valintoja liittyen vihreään siirtymään, jonka Orpon hallitus tosin uudelleennimesi puhtaaksi siirtymäksi. Innovaatiopolitiikan käsitteistöä käyttäen vihreää siirtymää voidaan luonnehtia Suomen missioksi. Tutkimus- ja innovaatio- ja rahoitusorganisaatioiden vuosikertomukset ovat täynnä viittauksia hiilineutraalisuustavoitteisiin. Marinin hallituksen kaudella hyväksytty Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma piti sisällään investointeja muun muassa energiainfrastruktuuriin, energiateknologiaan, vähähiiliseen vetyyn, hiilen talteenottoon ja teollisuuden prosessien sähköistämiseen. Viime hallituskaudella perustettiin valtion erikoistehtäväyhtiö Ilmastorahasto, jonka Orpon hallitus päätti yhdistää osaksi Teollisuussijoitusta. On tosin epäselvää, pystyykö Teollisuussijoitus selviämään nykyresursseillaan sekä vihreään siirtymään että pääomasijoittamiseen liittyvistä tehtävistään. Panostuksia vihreään siirtymään tulee jatkaa määrätietoisesti.
Suomessa on myös laaja yhteisymmärrys siitä, että tulevina vuosina tarvitaan valtion ja yritysten merkittäviä investointeja tekoälyyn. Suomen Akatemian rahoituksella on esimerkiksi käynnistetty Suomen tekoälykeskus. Tekoäly on 2020-luvulla yleiskäyttöinen teknologia, joka tulee kasvattamaan tuottavuutta, synnyttämään uusia kasvualoja tai uudistamaan vallitsevia toimialoja. Tällä hetkellä EU-maat ovat jääneet jälkeen Yhdysvalloista ja Kiinasta tekoälyn kehittämisessä ja käyttöönotossa. Suomi on kuitenkin tässä vaiheessa kohtuullisen hyvissä asemissa, sillä sijoituimme kymmenenneksi Global AI Index -vertailussa. Alustavat vahvuudet pitäisi kuitenkin saada käännettyä investoinneiksi.
Suomessa pitäisi pyrkiä löytämään myös laajempaa parlamentaarista yhteisymmärrystä teollisuuspolitiikasta.
Toistaiseksi Orpon hallituksen teollisuusstrategian valmistelusta on tihkunut väin vähän tietoja julkisuuteen. Elinkeinoministeri Wille Rydman on kuitenkin korostanut voimakkaasti valtiontalouden ja markkinatalouden reunaehtoja sekä valtion toimien väliaikaisuutta. Valtion politiikkatoimet katsotaan tarpeellisiksi ainoastaan, jos on havaittavissa markkinapuute. Nykyaikaisen näkemyksen mukaan valtion ei pitäisi kuitenkaan keskittyä pelkästään markkinapuutteiden paikkaamiseen. Valtiolla voi olla myös rooli markkinoiden luomisessa.
Toivottavasti Suomen teollisuuspolitiikassa omaksutaan uusia korkean teknologian ja osaamisen kasvualoja tukeva ja vihreään siirtymään panostava ote. Työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimiva yritystukien tutkimusjaosto havaitsi muutama vuosi sitten, että vain pieni osa yritystuista oli luonteeltaan taloutta uudistavia. Varoittavan esimerkin olemassa olevia rakenteita pönkittävästä teollisuuspolitiikasta antaa tällä hetkellä Saksa, jonka teollisuuspoliittiset toimet ovat keskittyneet turhan paljon vallitsevan energiaintensiivisen teollisuuden tukemiseen.
Ajattelen, että Suomessa pitäisi pyrkiä löytämään myös laajempaa parlamentaarista yhteisymmärrystä teollisuuspolitiikasta. Olisi järkevää perustaa teollisuuspoliittinen komitea, johon koottaisiin poliittiset puolueet sekä keskeisiä tutkijoita ja asiantuntijoita. Parlamentaarinen yhteisymmärrys tutkimus- ja kehittämismenojen lisäämisestä osoittaa, että Suomessa on edelleen mahdollista löytää puoluerajat ylittävä konsensus talouspolitiikan avainkysymyksistä.
Suomessa pitäisi myös käydä keskustelu siitä, miten meidän pitäisi suhtautua EU-tason teollisuuspoliittisiin aloitteisiin. Tällä hetkellä vallitseva retoriikka korostaa, että pieni maa ei voi pärjätä tukikilpailussa, mutta samanaikaisesti jarrutellaan EU:n teollisuuspolitiikkaa. Ei ole Suomen etu, että EU uhkaa jäädä jälkeen Yhdysvalloista ja Kiinasta korkean teknologian ja osaamisen teollisuuden kehityksessä.
Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana Uuden talousajattelun keskuksessa.
uutiskirje 