Olympiavoittaja, taiteilija Tapio Rautavaaran (1915–1979), koko kansan Tapsan, tunsivat kaikki – eikä ehkä kukaan. Omaan hienoon tapaansa Tapsa tuli niin lähelle ihmistä kuin luvallista oli, toisaalta hänen sisimpäänsä jäi monta hyppysellistä arvoitusta.
Teatteri Avoimissa Ovissa sai juuri ensi-illan teatteriesitys Rautavaara – ihminen ja ikoni. Se on näyttelijä Timo Ruuskasen käsikirjoittama ja esittämä monologinäytelmä, jonka ohjasi näyttämölle Olka Horila. Voi oitis todeta, että Ruuskanen ja Horila onnistuvat: näyttämöteos ei kurottele liikaa ja kenties siksikin täyttää tehtävänsä. Rautavaaran elämänvaiheista ja ajatuksista solmiutuu monivärinen kudelma.
Rautavaara on itse muistellut, ja hänestä on tehty elämäkerta ja elokuva, joten pohjatuntemuksemme Tapsasta on kohtuullisen hyvä. Siihen näytelmä luottaakin – esimerkiksi kuvatessaan isättömän pojan periköyhää lapsuutta, 1930-luvun pula-aikaa tai sotavuosien kokemuksia. Lastenkodissa vietettyä vuottakaan ei turhaan alleviivata, pieni sävelkulku Sinisestä unesta loihtii heti tunnelman.
Artistina ja ihmisenä Rautavaara toivoi – ja sai – aseman ”koko kansan Tapsana”.
Elämänvaiheista näemme lyhyitä kohtauksia, ”pieninä palasina”, kuten Tapsa itse lauloi. Rohkein vedoin tekijät luonnehtivat myös 1920–30-lukujen yhteiskuntailmapiiriä, samaten urheiluliikkeen kahtiajakoa TUL:n ja SVUL:n vastaleireihin, ”työläisiin ja porvareihin”. Sodanjälkeisiä aikoja kuljetaan enemmän Tapsan laulajauran jäljissä. Lavakiertuetta piisasi, ”kansa halusi iloita, tanssia ja pariutua”.
Artistina ja ihmisenä Rautavaara toivoi – ja sai – aseman ”koko kansan Tapsana”. Urheilun kentillä hän pysyi leimallisesti työväenmiehenä ja saavutti olympiakultamitalin ensimmäisenä TUL:n riveistä.
Timo Ruuskanen solahtaa rooliin komeasti. Riittävän näköisenä, ei silti täydeksi kaksoisolennoksi pyrkien, hän herättää elävän illuusion Rautavaarasta tekemisineen, ajatuksineen, suunnitelmineen. Ja neuvostoupseerin tapaaminen öisen sotarintaman välissä on pelottava, samalla inhimillisen kaunis kohtaus.
Ruuskanen on miimikko, Red Nose Companyn perustajia. Hänen taustansa ilmenee liikehdinnän ja eleiden hienovireisyytenä, täsmällisenä näyttelijäntyönä. Puolitoistatuntiseen lavarupeamaan ei tule minkäänlaista herpaantumista.
Olka Horila ohjaa monologin sopivan pidättyvästi, Ruuskasen heittäytymisen mahdollistaen. Rautavaaran lauluja hyödynnetään harkiten, ei päälle lyövästi, samoin kuin valoja ja lavastekuvia.
Rautavaaran ulkoisista elämänkäänteistähän ei ole pulaa, mutta esitykseen niitä ei liiaksi tungeta. Sen sijaan hänen omintakeiseen elämänfilosofiaansa olisi ollut tervetullutta sukeltaa jopa syvempään. Ilman kummempaa koulupohjaakin hän oli ajattelija.
Kaikkinensa: inhimillinen ja hauska luotaus ihmeellisestä, ja ehkä viimeisestä, koko kansan sankarimiehestä. Katsokaa ja kokekaa.
Rautavaara – ihminen ja ikoni. Teatteri Avoimet Ovet. Käsikirjoitti ja näytteli Timo Ruuskanen. Ohjasi Olka Horila. Valaisi Jukka Kuronen. Äänet loi Kari Paukola. Esityksiä 27.4. asti.
Oikaisu 7.2.2024 klo 16.15: Korjattu Rautavaaran kuolinvuosi 1979.
lehti 