1987 syntyneitä tutkittiin: Huono-osaisuus periytyy
Lapsuudenkodin olosuhteet vaikuttavat merkittävästi ihmisen myöhempään hyvinvointiin.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Lapsuudenkodin olosuhteet vaikuttavat merkittävästi ihmisen myöhempään hyvinvointiin.
Työttömyys kasvaa ja yhä useampi työtätekevä on varaton.
Rion olympiaturnauksesta piti tulla brasilialaisen jalkapallon maineenpalautus fiaskoon ja maansuruun päättyneen vuoden 2014 MM-turnauksen jälkeen. Saksalle kärsitty 1–7-tappio kotikisojen välierissä...
Viimeinen sana Vasemmistoliittolaiset ovat ainakin yhdessä asiassa etevämpiä kuin minkään toisen puolueen jäsenet tai kannattajat. Missään muualla ei käytetä niin...
Li Andersson: Suomen talouden ahdingon taustalla on aneeminen kokonaiskysyntä, jota leikkauspolitiikka pahentaa.
Jopa kolmannes valtion kaikista verotuloista jäisi saamatta, jos Donald Trumpin ajama muutos yritysveroon toteutetaan. Verotulot vähenisivät myös erityisesti kaikkein rikkaimpia...
Turkissa jatkuvat puhdistukset presidentti Recep Tayyip Erdoğanin johdolla. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on pantu viralta ja lähes 18 000 pidätetty kaappausyrityksen jälkeen.
Kesäkuussa tulitaukoon johtaneissa Kolumbian rauhanneuvotteluissa huomioitiin sukupuolten tasa-arvo uudella ja esimerkillisellä tavalla, sanoo YK:n naisjärjestön Kolumbian osaston johtaja Belén Sanz.
Yhdet ajaa liikkeelle tulva ja toiset kuivuus.
Thaimaan mielestä uusi kortti ei riko turistien oikeuksia.
Köyhien perustarpeisiin suunnatun kehitysavun suosio on vähentynyt. Uusi kehityspolitiikka painottaa innovaatioita.
”Jopa 3 kuukautta ennen kuin syyskausi alkaa normaalisti”
Kirjallisuuden Nobel-palkittu Patrick Modiano on tehnyt yhdessä ohjaaja Louis Mallen kanssa käsikirjoituksen ranskalaisfilmiin Lacombe, Lucien (1974). Vuoteen 1944 ja maaseutumiljööseen...
Vasta viime vuosina kunnat ovat alkaneet ymmärtää valta-asemansa tuoman eettisen vastuun. Näin kirjoittaa maailmanpolitiikan väitöskirjaa tekevä Matti Ylönen Politiikasta.fi-sivustolla. Ylösen...
Kokoomuksen nousu päättyi lyhyeen. Keskusta ja SDP taas kärjessä.
Valtiovarainministeriö aloitti keskiviikkona ensi vuoden budjetin valmistelun ministeri Petteri Orpon johdolla. Suurimman oppositiopuolueen SDP:n mukaan porvarihallituksen piiristä tulleiden avausten perusteella...
Sysmässä valmistaudutaan surullisissa tunnelmissa järjestyksessä kuudenteen teatteri- ja kirjallisuustapahtumaan Kirjojen Yöhön, kesäfestivaalien pieneen helmeen. Tapahtuman luoja ja taiteellinen johtaja, kulttuuritoimittaja...
Viikon kysymys Hallitus on päättänyt korottaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittäviä maksuja. Kuukausimaksu voi jatkossa olla 570 tunnin osalta enintään...
Vankeus uhkaa naisparlamentaarikkojen määrän lisäämisen puolesta kampanjoivia.
Auki olevien sopimusten neuvottelijat palasivat lomiltaan.
Hanna Sarkkinen vaatii lakiin muutosta. Ongelma koskee 370 000 henkilöä.
Englantilainen taidehistorioitsija Andrew Graham-Dixon on käsikirjoittaja-juontaja kolmeosaisessa dokumentissa Taiteen maantiede: Kiina (Art of China, 2014). Siinä jättivaltion menneisyys avautuu kiehtovalla...
Verotulojen menetys on varma, tulot uskon varassa, kirjoittaa STTK:n pääekonomisti.
Yhdysvaltain politiikan mannerlaatat järisevät pääpuolueiden puoluekokousten jälkeenkin.
Poliisi tutkii nyt Sebastian Tynkkysen kirjoituksia.
Tullin tehoratsia paljasti balttirekkojen ongelmat. AKT:n Marko Piirainen vaatii raskaan liikenteen valvontayksikköä.
Luhtitalon portaikko on kapea, mutta Timo Nykänen ja Tuomas Maunu keplottelevat pesukoneen tottuneesti alas nokkakärryllä. Aamulla Oulunsalossa alkanut muutto on...
Darragh McKeonin Kaikki pysyväinen haihtuu pois -romaanissa on paikoitellen painostava, dekkarimainen tunnelma. Tapahtumat etenevät ihmisten itsensä pystymättä juuri vaikuttamaan. Työssään...
Iiris Härmän ohjaama dokumentti Hyvästi Afrikka (2015) on lämmin ja koskettava kuvaus kahden naisen monet rajat ylittävästä ystävyydestä. Samalla myös...
Thaimaata hallitseva sotilasjuntta sai haluamansa perustuslain. Hallitus sanoo järjestävänsä parlamenttivaalit ensi vuonna. Siitä huolimatta armeija saattaa johtaa Thaimaata käytännössä seuraavat 20 vuotta.
”Vuokramarkkinat seuraavat asuntojen myyntimarkkinoita.”
Media vaikuttaa huomattavasti eduskunnan kyselytunnin aiheisiin ja poliitikkojen julkiseen kilpailuun äänestäjistä. Median vaikutus päätöksiin on vähäinen.
Länsimaiden kulutuksesta raskaimmin kärsivät kehitysmaat.
Mielenosoituskulkueessa 3.9. poimitaan myös pokemoneja.
Lieksaan tullaan Persianlahdeksi nimettyyn turvapaikkakeskukseen, mutta sieltä myös halutaan muuttaa pois. Suurkaupunki Bagdadin elämään tottuneelle idyllisen järven rannalla, kahdeksan kilometriä...
Sateenkaarilipun historia yltää vuoteen 1896, jolloin Kansainvälisen osuustoimintaliiton (ICA) kokouksessa tehtiin esitys lipusta. ICA otti sateenkaarilipun käyttöön 1925. Tänään lippu...
Harva osasi kymmenen vuotta sitten aavistaa, miten tärkeinä sosiaalisen median yhteisöpalveluita tultaisiin pian pitämään. Se, joka tänään on ulkona sosiaalisesta...
Viime vuonna Elements-nimisen ravintolan omistaja Žanna Kimin ja sisustaja Fatima Misimova riitelivät maksusta jälkimmäiselle. Laskua saapui perimään Andrei Kotšuikov, joka...
Montako erityisen merkittävää paikkaa elämästäsi muistat? Mikä niistä tekee merkittävän? Minkälainen on paikka, jonne haluaisit vuosien jälkeen palata? Lapsuuteni Alavudella...
Filippiinien presidentiksi keväällä valittu Rodrigo Duterte julisti tavoitteenaan olevan yhteiskunta, jossa ei ole rikollisia, jossa kenenkään ei tarvitse öisin pelätä...
Turkin ja Saksan suhteet kärjistyvät. Viimeisimpiä esimerkkejä on natsikortin heiluttelu Turkissa. Hallitsevaa AKP-puoluetta lähellä oleva päivälehti Aksam julkaisi viikonvaihteessa etusivullaan...
Kokoomus ehdottaa työ- ja yrittäjyyspaketissaan sunnuntain tuplapalkan poistamista laista kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi. Kansanedustaja Juhana Vartiaisen mielestä sunnuntailisän pakollisuus on...
Kuuden Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen suomalainen mediatodellisuus näyttäytyy minulle häkellyttävän kärjistyneenä. Niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa ilmaisu on kärjekästä ja...
Sotarikosten ja ihmisoikeusloukkausten uhrit vaativat selityksiä.
Yhden prosentin tulohuipun muodostaa noin 70 miljoonaa ihmistä. Vuoden 2012 tulotilastojen mukaan heistä 38 prosenttia asui Yhdysvalloissa. Joskus vuosikymmeniä sitten...
Tulvia, myrskyjä ja muita luonnonkatastrofeja pakenee yksi ihminen vuoden jokainen sekunti. Ympäristöpakolaisten määrä on suurempi kuin sotien ja konfliktien tuottamien...
Vasemmistoliiton edellinen puoluesihteeri, torniolainen Marko Varajärvi loikkaa SDP:n jäseneksi. – En näe, että vasemmistoliiton linja tulisi uuden puoluejohdon myötä muuttumaan niin...
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen hämmästelee kokoomuksen ja yrittäjien ehdotuksia. Piirainen viittaa kokoomuksen esitykseen sunnuntaikorvausten poistamiseksi ja...
Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki epäilee Uuden Suomen kolumnissaan, että talouskuripolitiikka ei raportin jälkeen valitettavasti muutu.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.