Arhinmäki haastoi Rinteen estämään verokikkailua
Fortumin verohyödyn estämisellä rahoitettaisiin lapsilisäleikkauksella kaavailtu säästö.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Fortumin verohyödyn estämisellä rahoitettaisiin lapsilisäleikkauksella kaavailtu säästö.
Asiantuntijuus ei riittänyt, Hannu Sahan professuuri ei saanut jatkoa.
Yhteistyö on piirihallituksessa sujunut koko ajan hyvin, sanoo piirin puheenjohtaja Pertti Keränen.
Kesäduunarikin tarvitsee työehdot kirjallisina.
Italialainen ohjaaja Alice Rohrwacher ei näe elokuvaa eliittitaiteena. – Pidän kovasti niistä köyhistä ja tyhmistä ihmisistä, jotka menevät elokuviin.
Millaisen työn ja tuskan takana suomalainen sana on ollut, kun se on synnytetty? Suomen vanhin sanataiteen festivaali Kajaanin Runoviikko herätti taas henkiin tämän peruskysymyksen, joka tuppaa arjen kielenkäytön keskellä unohtumaan.
Ugandalaistutkijan mukaan vesi voi olla paras keino torjua naisten silpomista.
Vapun aattona SDP julkisti keskustelukirjan Vasemmiston tulevaisuus. Se on yli kahdenkymmenen kirjoittajan voimin tehty artikkelikokoelma. Sen tarkoitus on pohjustaa SDP:n...
Luiz Ruffato kuvaa São Paulon todellisuutta niin kuin sen näkee.
Lomamatkani aikana luen pienen uutisen siitä, kuinka Norjassa on päätetty luopua sukupuolitetusta sosiaaliturvatunnuksesta. Yhdentoista numeron sarjasta, jossa viimeinen kertoo henkilön...
Kun pomo rupeaa hankalaksi, ei vierastyöläinen usein osaa tai edes uskalla hakea apua.
Mediassa on shokeeraavia uutisia ääri-islamistien kauhutöistä milloin missäkin maailmankolkassa. Niistä voi saada kuvan, että kyseessä ovat yksittäiset terroristisolut. Mutta kun...
Korruption vastaisella taistelulla on pitkä historia Brasiliassa ja muualla latinalaisessa Amerikassa. Viime vuosina Brasiliassa on nähty huimaavaa kehitystä melkein kaikilla...
Kirkkoon kuuluvatkin saavat valita, osallistuvatko uskonnon harjoittamiseen.
Euroopan vasemmistopuolue (EL) on tällä viikolla julkistanut nettisivuillaan uuden kannanoton Ukrainan tilanteesta. EL:n nimissä keväällä julkaistu Ukraina-kannanotto herätti runsaasti huomiota,...
Nousukausi vasta puolivälissä, mutta ennätykset on jo rikottu.
Uudet paljastukset NSA:n seurantalistoista eivät välttämättä ole peräisin Edward Snowdenin välittämästä aineistosta.
Aulis Sallisen Kullervo-ooppera tulee aikamme kuvajaisena Savonlinnan oopperajuhlien alkaessa perjantaina.
Syyskuussa Puuliitto kokee ensimmäiset edustajistovaalinsa uudella vaalipiirijaolla.
Pintaa syvemmältä Jalkapallon MM-kisat osuvat tänä vuonna samaan aikaan kuin muslimien paastokuukausi ramadan, jolloin muslimit eivät syö eivätkä juo ennen...
Viimeinen sana Usein paheksunta kertoo usein enemmän paheksujasta kuin paheksunnan kohteesta. Väitän, että puhe ”ongelmalapsista” ja -nuorista kertoo enemmän aikuisista...
Islamistinen Isis valtasi kesäkuussa vauhdilla joukon Irakin kaupunkeja. Viime sunnuntaina järjestö julisti valtaamilleen Syyriassa ja Irakissa sijaitseville alueille islamilaisen valtion...
Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 4. heinäkuuta Kansan Uutisiin on tullut paljon yhteydenottoja, ettei 27.6. tullut lehteä. Jos joku on vielä...
Talouskasvu hoiti 1990-luvulla syntyneen velkaongelman.
Kansainvälinen elektronisen urheilun liitto taipui kritiikin alla ja päätti hätäkokouksessa, että jatkossa myös naiset saavat osallistua videopelien MM-kisaturnauksiin.
Nuorilla miehillä suuremmat ulkonäköpaineet kuin naisilla.
Tampereen Vasemmistonuoret tukee aloitetta Särkänniemen delfinaarion sulkemiseksi ja haastaa muut poliittiset nuorisojärjestöt mukaan.
Kummankin kannattamien brittikonservatiivien linja on äärimmäisen oikeistolainen, kirjoittaa Jussi Saramo.
Biohajoava kate on uusiutuvasta raaka-aineesta valmistettua paperia.
Neljä viidestä suomalaisesta pitää kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä, kertoo ulkoministeriön teettämä tutkimus.
Tehy toivoo joustoja työuran loppuun.
Hessy Taft on nykyään 80-vuotias kemian professori New Yorkista. Hän joutui vauvana tahtomattaan ”täydellisen arjalaisen” mallikappaleeksi Natsi-Saksan propagandassa – mutta...
Suomi on solminut viimeksi Intian kanssa sosiaaliturvasopimuksen. Kuka saa Suomesta eläkettä, kehityspäällikkö Karoliina Nurmi Eläketurvakeskuksesta? – Nyrkkisääntönä pidetään, että kaikki Suomessa...
Facebookin yhdysvaltalaisten käyttäjien tunnetiloja tutkittiin salaa jo vuosina 2009–2012.
Valtiovarainministeriön työryhmä ehdottaa suomalaisten pörssiomistusten julkisuuden merkittävää heikentämistä.
”Ei listoille ensi kevään eduskuntavaaleissakaan.”
Pienimmässä eduskuntapuolueessa kiehuu. Sari Essayhin yli 60 000 ääntä eurovaaleissa käynnistivät kapinaliikkeen, jonka lopputuloksena kristillisdemokraatteja kymmenen vuotta johtanut sisäministeri Päivi Räsänen...
Antti Rautiaisen mukaan Sofi Oksasen kohutussa Venäjä-artikkelissa on paljon asiavirheitä.
Keinutuolifilosofiaa osa 1 Maailma potee eräänlaista kulkurin kuumetta, joka muuttuu heti paniikiksi, jos oleskelu uhkaa pidentyä. Maailman tapahtumien myllyn on...
Suomalaisista vain neljä allekirjoitti Transparency Internationalin vetoomuksen.
Työllisyyden kasvu johtuu lähinnä määräaikaisista ja osa-aikaisista työpaikoista.
Seija Matsson kuvitteli nuorempana ryhtyvänsä näyttelijäksi tai laulajaksi.
Uimavedet ovat virallisestikin harvinaisen kylmiä, mikä tuskin yllättää ketään.
Liperin +30,5 asteesta Saanatunturin -6,2:een.
YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco lisäsi kesäkuussa palestiinalaiskylä Battirin vaarantuneiden maailmanperintökohteiden listalleen. Israelin rakenteilla oleva Länsirantaa jakava muuri halkaisisi...
Lakimies perusti maksuttoman oikeusaputoimiston. Sosiaalisen median avulla on saatu oikeutta muun muassa omituisen pornolain uhreille.
Pärjääkö suomalainen runous ja sanankäyttö monikansallisten EU-myrskyjen paineissa, kysyy Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto.
”Libanon pitää kansainvälisen oikeuden asettamia velvollisuuksia pilkkanaan.”
Asunto-osakkailta ja omakotiasujilta vaaditaan tarkkuutta.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.