Avainsana: Normaali

Bensiiniauton vuotuinen polttoainekustannus nousee noin 38 euroa.

Työn verotus säilyy ennallaan

Ansiotulon verotuksen kiristyminen inflaation ja ansiotason nousun vuoksi estetään tekemällä veroperusteisiin 3,3 prosentin tarkistus. Lisäksi tuloverotusta kevennetään 0.2 prosenttiyksikköä, jolla...

AD 1790 oli nautittava rikossarja, joka esitettiin yhtä aikaa Ruotsissa ja Suomessa. Moniko hoksasi seurata komisario Dåådhia?

Helmiä tyhjälle kotikatsomolle

Viimeinen sana Suomalaiset – niin kuin oikeastaan koko maailma – ovat tavattoman innostuneita ruotsalaisista dekkareista. Väylän aukaisi Henning Mankellin komisario Wallander. Sitä...

Lehtori Pasi Korvonen on valmistelemassa oppilaineen siikojen lypsyä.

Siikakannat istutusten varassa

Ammatti- ja vapaa-ajankalastajien siikasaaliista suuri osa on istutettuja siikoja. Lehtori Pasi Korvonen ammattiopisto Liviasta arvioi, että Saaristomerelle pääsee vapauteen vähintään 100 000 istukasta ensi syksynä.

Kyläkaupan pihapiirissä on säilynyt merkki entisestä kunnasta.

Länsi-Turunmaasta tulee Parainen

Länsi-Turunmaan kaupunki muuttuu Paraisiksi vuodenvaihteessa. Nimestä on taitettu peistä vuosia. Kaupunginvaltuutettu Nina Söderlund (vas.) arvioi, että kunnallispoliitikot ovat nimenvaihtoon jo sopeutuneet. Sen sijaan liitoskuntien asukkaiden joukossa esiintyy edelleen kaunaa olla paraislainen.

Punkkirokotukset tarpeen myös Suomen puolella

On vakavasti harkittava, että ilmaiset rokotukset Kumlingen tautia vastaan ulotetaan lounaiseen saaristoonkin, esittää infektiotautien erikoislääkäri Jarmo Oksi Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.Ahvenanmaalla jo noin 85 prosenttia asukkaista on rokotettu ilmaisen palvelun ansiosta.

Luottamus talouteen vaisua

Sekä kuluttajien että elinkeinoelämän odotukset tulevaisuuden suhteen puhuvat samaa alavireistä kieltä. Joulukuun suhdannetiedustelun perusteelle Elinkeinoelämän keskusliitto kuvailee yritysten suhdannekuvaa ”varsin...

Sivu 710 / 900 1 709 710 711 900

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.