Avainsana: Normaali

Noin 2000 henkeä kokoontui tiistaina illansuussa Eduskuntatalon edustalle kynttilämielenosoitukseen ydinvoimaa vastaan .

Yli 2000 ihmistä vastusti ydinvoimaa

Noin 2000 henkeä kokoontui tiistaina illansuussa Helsingissä kynttilämielenosoitukseen. He muistivat Japanin luonnonkatastrofin uhreja ja vastustivat ydinvoimaa. Eduskuntatalon edessä pidettiin hiljainen...

Suomalaisen veronmaksajan kannalta ei ole yhdentekevää, sitoutuuko Suomi miljardien laina- ja takausjärjestelyihin samaan aikaan, kun vaaditaan suuria säästöjä julkiseen talouteen.

Selkeää vastausta ei tullut

Hallitus jatkoi tietynlaista kuurupiiloaan nykyisen eduskunnan viimeisenä istuntopäivänä. Välikysymyskeskustelussa pääministeri Mari Kiviniemeltä (kesk.) ei edelleenkään saatu riittävän selkeää vastausta siihen,...

Kunnissa haetaan tuloksellisuutta

KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt käynnistävät tuloksellisuuskampanjan, jonka perustana nähdään Kunta-alan tehtävien, toiminnan ja kuntatyön erityisluonne on, että siinä kohdataan koko...

Ydinvoima uuteen pohdintaan

Japanin Fukushiman ydinkatastrofi on nostanut jälleen ydinvoimakeskustelun pintaan myös Suomessa. Mannerlaattojen siirtyminen heijastuu meillekin, vaikka Japanin ydinvoimaloiden päästöt eivät suomalaisia...

Rakennusliitto hyväksyi sopimuksen

Rakennusliiton hallitus hyväksyi maanantaina yksimielisesti valtakunnansovittelija Esa Lonkan sovintoesityksen seuraavaksi työehtosopimukseksi. Sopimus tuo kaikille rakentajille 2,55 prosentin palkankorotuksen. Taulukkopalkat, urakkahinnoittelut,...

”Täytyy olla kyky yhteistyöhön”

– Meillä täytyy olla kyky yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa, puoluevaltuuston puheenjohtaja Harri Moisio sanoi avatessaan Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kaksipäiväisen kokouksen Helsingissä lauantaina.

Sivu 763 / 895 1 762 763 764 895

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.