Avainsana: Normaali

Emu on mekanismi, jolla välitetään globaalin talouden säännöt. Suomessa uusi ajattelu otetaan Raija Julkusen mukaan äärimmäisen vakavasti.

Kansanvakuutus sai väistyä, nyt vakuutetaan ansioita

Mitä suomalaisessa sosiaalipolitiikassa oikeastaan tapahtui 1990-luvulla? Oliko leikkauspolitiikka laman väistämätön seuraus? Vai oliko kysymys muustakin kuin lamasta? Antoiko lama vain oikeutuksen hyvinvointivaltion rakenteiden remonttiin? Kysymyksiin vastaa dosentti Raija Julkunen kohta ilmestyvässä kirjassaan Suunnanmuutos — 1990-luvun sosiaalipoliittinen reformi Suomessa (Vastapaino).

Hansi Harjunharja pukeutuu moitteettomasti roskiksista löytämiinsä vaatteisiin.

Roskisruualla voi elää hyvin

– Kaksi lukuvuotta elätin itseni dyykkaamalla. Tuli hyvin runsaasti elettyä, turkulainen sirkustaiteilija Hansi Harjunharja kehaisee. Harjunharja ei häpeä ruuanhakuretkiään pimeän aikaan.

Etelä-Korean erikoisjoukkojen sotilaat hyökkäämässä somalimerirosvojen kaappaamalle laivalle tammikuussa. Taistelussa kuoli kahdeksan merirosvoa ja viisi pidätettiin. Laivan kapteeni haavoittui vakavasti.

Somalimerirosvoille oma tuomioistuin?

Jo 95 prosenttia kaikesta kansainvälisillä vesillä tapahtuvasta merirosvouksesta on somalialaisten tekoa, ilmenee merenkulkualan tilastoista. Maailmassa joutui viime vuonna merirosvojen panttivangiksi...

SAK:n palkkalinja 3 prosenttia

SAK:n arvion mukaan työntekijöiden tulee saada tänä vuonna noin kolmen prosentin palkankorotukset, jotta ostovoima säilyisi. – Jos palkankorotuksissa seurataan EK:n palkkalinjaa,...

Vasemmistolaisuus kuuluu ay-toimintaan

Puoluetunnuksista luopuminen ay-toiminnassa on vähintäänkin kaksiteräinen kirves. Nykyisessä, politiikan vastaisessa ilmapiirissä tämänsuuntaiset ajatukset ovat ymmärrettäviä, mutta vaikuttamista poliittiseen päätöksentekoon ei...

Suurpopulisti Timo Soini.

Pop pop populismia

Viimeinen sana Aina neljän vuoden välein toiveikkaana odottaa, että kansa olisi vihdoin oppinut äänestämään oikein. Parin viime eduskuntavaalien jälkeen on...

Hosni Mubarakia pilkkaavia julkisteita on viime aikoina näkynyt runsaasti Kairossa.

Demokratialle annettava mahdollisuus

Välimeren etelärannikolla kuohuu. Diktatuurit natisevat liitoksissaan. Tunisiassa kansalaisten demokratialiike suisti maan diktaattorin vallasta. Demokratia-aalto etenee nyt samaan tapaan kuin tapahtui...

Mokuso. Mokuso jame. Rei.

Kansan Uutisten Viikkolehti perjantaina 4.2.2011 Mokuso. Mokuso jame. Rei. Aivan. Näin alkavat Hontai Judon alkeisryhmän harjoitukset Helsingissä. Judoa harrastamalla saa...

Uusien tilausten määrän kasvua odotetaan myös vuoden 2011 ensimmäisellä puoliskolla.

Kasvu jatkuu loivana

EK julkisti varovaisen myönteisen suhdannebarometrin Elinkeinoelämän keskusliiton torstaina julkaisema suhdannebarometri vahvistaa viimeaikaisten talousennusteiden nousujohteista virettä. Suhdannenousu on jatkunut, mutta melko...

SAKKI ry valitsi vuoden amikset

Ammattiin Opiskelevat - SAKKI ry on valinnut vuoden 2011 Ammattiin Opiskelevaksi Emilia Nikkisen Lappeenrannasta. Vuoden Amisoppilaitokseksi valittiin Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu.

SAK haluaa ihmiskaupan kuriin

Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö Suomessa on lisääntynyt. SAK:ssa kehitystä seurataan huolestuneina.Yhä yleistyvät työvoiman pitkät alihankintaketjut ja vuokratyö tarjoavat mahdollisuuksia työntekijöiden hyväksikäytölle...

Teollisuuden ammattiliiton Teamin puheenjohtaja Timo Vallittu pitää neuvottelujen katkeamista kummallisena.

”Helvetin kummallista puuhaa”

Kemian neuvottelujen katkeamisen takana EK:n varjo? – Tämä on helvetin kummallista puuhaa, puuskahtaa teollisuuden ammattiliiton Teamin puheenjohtaja Timo Vallittu kommenttinaan kemianalojen...

Kansalaisen asiointitiliin kirjaudutaan joko omilla pankkitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla.

Kuka tarvitsee asiointitiliä?

Viikon kysymys Suomalaiset voivat jatkossa vastaanottaa kuntien ja valtion virastojen viestejä ja ilmoituksia sähköisesti niin sanotun ”kansalaisen asiointitilin” kautta. Tammikuun...

Immanuel Wallerstein vieraili Suomessa maaliskuussa 2008.

Epätasaisen vaihdon synkkä salaisuus

Kapitalismin perustekijät 3 Espanjalaiset ja portugalilaiset löytöretkeilivät 1400-1500-luvuilla Atlantin ja Intian valtamerillä Jumalan nimissä, jotta vääräuskoiset ohjattaisiin takaisin oikealle tielle.

Sivu 773 / 895 1 772 773 774 895

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.