Avainsana: Pikkujuttu

Aika herätä todellisuuteen

Arvioiden mukaan 600 000–800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille kodeissa, työpaikoilla tai muissa julkisissa rakennuksissa. Välitön kosteus- ja homevaurioiden korjaustarve...

Rovaniemeläisestä vuoden opo

Vuoden opo -titteli myönnettiin tänä vuonna Anu Turuselle Lyseonpuiston lukioon Rovaniemelle. Valinnan tekivät Suomen opinto-ohjaajat ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK...

Kuntatyönantaja viivyttää neuvotteluja

Kunta-alan työntekijöitä edustavat pääsopijajärjestöt ihmettelevät Kuntatyönantajan haluttomuutta tehdä omaa tarjoustaan neuvottelutuloksen syntymiseksi. Kuntatyönantaja näyttää järjestöjen mukaan olevan haluton turvaamaan kunta-alan...

Akava vaatii kuntalakia uusiksi

Akateemisten alojen keskusjärjestö Akava kannattaa kuntalain ripeää uudistamista. – Kuntalain uudistuksessa valtion ohjausta kuntien suuntaan on tiukennettava. Ohjausjärjestelmässä keskeistä on palveluiden...

Iron Skyn kuvaukset päättyivät

Suomalais-saksalais-australialaista yhteistuotantoa olevan Iron Sky -tieteiselokuvan kuvaukset ovat päättyneet Australian Gold Coastilla. Elokuva on nyt valmis siirtymään jälkituotantovaiheeseen. Iron Sky...

Chelsean Jose Bosingwa (vas.) ja Evertonin Diniyar Bilyaletdinov.

Lakeuden kutsu

Seinäjokea ja sitä ympäröivää Etelä-Pohjanmaan sydänaluetta on totuttu pitämään pesäpalloilun pyhänä maana. Vaikka alueen muinainen ykkösseura, jussipaidoissa esiintyvä Seinäjoen Maila-Jussit...

Juankoski juhlii koulujaan

Koillis-Savon seutukuntaan kuuluva Juankosken kaupunki juhlii 150 vuotta sitten alkanutta kouluopetusta ja 50 vuoden ikään ehtinyttä lukiotaan ajankohtana, jolloin kunnan...

Sakkoja putoamissuojauksen laiminlyönnistä

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut rakennustyömaan vastaavana mestarina toimineen työnjohtajalle 540 euron sakot työturvallisuusrikoksesta. Juustoportti Catering Oy:n rakennus-työmaalla helmikuussa 2009 tapahtuneessa...

Kokoomuksen työreformista

Opetusministeri Henna Virkkunen esitteli kokoomuksen työelämätavoitteita. Eläkeiän nosto oli edelleen esillä, mutta työelämän joustotavoitteena oli työehtosopimusten siirtäminen paikallisesti solmittaviksi. Työntekijä...

Energiaviisasta rakentamista

Sukelsin mielenkiintoiseen maailmaan, kun pääsin Oulun rakennusvalvonnan järjestämän seminaarin paneelikeskusteluun, jonka teemana oli energiaviisas rakentaminen. Asiantuntijaluennoissa etsittiin teemaan uusia käytännön...

Tulliliittojen fuusio kaatui

STTK:lainen Tullivirkamiesliitto ja SAK:lainen Tulliliitto tekivät keväällä 2010 jäsenistöilleen yhteisen jäsenkyselyn, jossa kysyttiin jäsenistön kantaa yhdistymiseen ja yhteisliiton keskusjärjestöön. Jäsenistöt...

Metsäkonealan neuvottelut jumissa

Metsäkonealan työehtosopimusneuvotteluissa ei ole saavutettu edistymistä. Metsäkonealan työehtosopimuskausi päättyi 31. tammikuuta. Puuliiton neuvottelijat luonnehtivat neuvottelujen tilannetta vaikeaksi siksi, että työnantajia...

”Kuntalaisten ääni saatava kuulumaan”

”Kuuluuko Asukkaan Ääni” -seminaarissa Oulussa puhunut Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Katja Hänninen toi kommenttipuheenvuorossaan esille puolueensa tavoitteen sitovasta kansanäänestyksestä ja valtakunnallisesta kansalaisaloitteesta.

Ääni huutaa erämaassa

Vasemmistoliitto on jo vuosia nostanut lapsilisän epäoikeudenmukaisuutta esiin eduskunnassa: vaatinut lakiin muutosta, joka estäisi lapsilisien leikkautumisen pois silloin, kun perhe...

Hereillä vaaleihin

Vaalityöhön on aikaa muutama kuukausi. Itse lähes 60 vuotta politiikassa olleena, jäsenenä ja lehden tilaajana tiedän varmasti, mitä kannatan. Vasemmistoliiton...

Vasemmistolainen täsmähaku Googleen

Haluatko tietää, mistä Vasemmisto puhuu? Kaipaatko asiatietoa puolueesta ja selvyyttä linjauksiin? Uusi vasemmistolainen täsmähakukone kohdentaa hakusi vasemmistolaisten verkkojulkaisujen ja toimijoiden...

Suorempaa demokratiaa Turkuun

Kaupungin kunnallispolitiikkaan osallistunut Seppo Säämäki esittelee Tampereella toimeenpantuja kokeiluja, joissa valtuuston kokouksia on voinut kommentoida reaaliajassa. Lauantaina 29.1. Turun pääkirjaston...

Vanhushoitoon tarvitaan lisää valvontaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen vaatii vanhustenhoidon valvontaan lisää resursseja. Kyllönen sanoo, että valtion tuottavuusohjelma on puristanut valvontaresurssit liian tiukoiksi. – Vanhustenhoidossa...

Kirjoittajan mukaan kapitalismin herruus on nykyisin ilmiselvää.

Hyvinvointivaltio on kuollut!

Hyvinvointivaltion tavoitteiksi on aikoinaan esitetty muiden muassa köyhyyden poistaminen, sairauksien ja työttömyyden tai muiden kriisien aiheuttamien ongelmien kompensoiminen sekä esimerkiksi...

Kuntien ICT-ratkaisut kirjavia

Kuntien ICT-ratkaisut ja toimintatavat eroavat huomattavasti toisistaan. Tämä ilmeni Keski-Suomen kuntien tietotekniikan rakenteita ja ratkaisuja sekä kehityssuuntia koskevassa selvityksessä. Selvityksen...

Liikunnalla kuntouttajia palkittiin

Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma palkitsi jälleen kolme omassa toimintaympäristössään kunnostautunutta hanketta työstä terveysliikunnan edistämiseksi. Huomionosoituksen kohteeksi valittiin Kunnonkeskus...

Sivu 102 / 133 1 101 102 103 133

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.