Avainsana: Pikkujuttu

Wevelsiep KSL:n pääsihteeriksi

Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry:n edustajiston kokous valitsi keskiviikkona sivistysjärjestön pääsihteeriksi Anneliina Wevelsiepin. Wevelsiep on toiminut KSL ry:n pääsihteerinä ja...

Ajaako Paul onnensa ohi? Kuvassa Jaime Winstone ja Ashley Walters.

Pieni opettavainen tarina

Viisiosaisesta BBC-tuotantoisesta minisarjasta True Love (2012) nähdään toinen jakso. Lähtöeväät Dominic Savagen kirjoittamassa ja ohjaamassa sarjassa ovat olleet hieman poikkeukselliset.

Orson Wellesin rikosjännärissä merimies saa töitä rikkaan lakimiehen ja tämän hemaisevan vaimon (Rita Hayworth) jahdilla, mutta sotkeutuu pian murhajuoneen.

Huikea labyrintti

Kiehtova film noir -trilleri Nainen Shanghaista (The Lady from Shanghai, 1946) alkaa, kun ohjaaja Orson Wellesin esittämä seikkailija kohtaa New...

Sotatalvi on jännitysdraama miehitysvuosista Hollannissa toisen maailman-sodan aikaan, näkijänä teini-ikäinen poika (Martijn Lakemeier).

Sota nuorukaisen silmin

Hollantilaisfilmin Sotatalvi (Oorlogswinter, 2008) alussa eletään tammikuuta 1945. Hollanti on vielä saksalaisten miehittämä. Teini-ikäisellä Michielillä (Martin Lajkemeier) on huoneessaan lentokoneiden...

Pertti Kurikan Nimipäivät voitti selkeästi Suomen euroviisukarsinnat. Bändin kehitysvammaiset jäsenet Toni Välitalo (vas.), Pertti Kurikka, Kari Aalto ja Sami Helle edustavat maatamme Eurovision laulukilpailussa Wienissä parin viikon kuluttua.

Euroviisuja odotellessa

Eurovision laulukilpailut ovat jo ovella ja suomalaisittain riittää poikkeuksellista jännitettävää, kiitos urheiden esiintyjäpoikiemme. He muodostavat punkyhtye Pertti Kurikan nimipäivät. Yhtye...

Toisen maailmansodan jälkeen muinaisella kivikehällä suoritetun rituaalin jälkeen tapahtuu jotain selittämätöntä. Kuvassa Caitriona Balfe.

Uutuussarjassa näppärää aikamatkailua

Englantilais-amerikkalaisessa sarjassa Outlander – Matkantekijä (2014) on tavallaan kaksi johdantoa. Ensimmäinen esittelee naispäähenkilön (Caitriona Balfe) sairaanhoitajana kenttäsairaalassa toisen maailmansodan päätöshetkillä.

Ylikomisario Eugene Morton (Stanley Tucci, vas.) ja seriffi Dan Anderssen (Richard Dormer) ovat sarjan kantavia voimia.

Idyllistä painajaiseen

Epämukavasta jännityksestä pitäville TV1:n brittisarja Fortitude – ikiroudan kirous tarjoaa koukuttavaa katsottavaa. Heinäkuuhun jatkuvan sarjan kaikki osat ovat jo Areenassa.

Nickin (David Tennant) maailma on täydellinen, kunnes hän kohtaa jälleen Serenan (Vicky McClure), jota ei tiennyt enää kaipaavansakaan.

Haastavaa tunteiden kuohua

Juuri esitetystä Poliitikon aviomiehestä tuttu David Tennant ja Downton Abbeysta vieläkin tutumpi Joanne Froggatt nähdään avioparina viisiosaisen BBC-tuotantoisen minisarjan True...

Mahtavat Ambersonit on  Orson Wellesin ohjaama kronikka rikkaan amerikkalaissuvun noususta ja tuhosta. Kuvassa Anne Baxter ja Joseph Cotten.

Mahtisuvun alamäki

Orson Wellesin toiseen ohjaustyöhön Mahtavat Ambersonit (The Magnificent Ambersons, 1942) liittyy ikävä kuin myös näkyvä sivuluku. Lopullista esitysversiota lyhennettiin studion...

Vilar Lake rivin pankkina

LÄHTÖ 1: Oulun T76-kierroksen avauksessa paalun hevosista keulapaikasta kiihdytyksessä kisaavat etenkin Boulder Rail (1) ja Big Lebowski (2). Kovaa lähtevät...

Jelena on psykologinen trilleri, joka tutkii kysymystä kuinka pitkälle ollaan val-miita menemään rakkauden takia. Kuvassa Jelena (Nadezhda Markina).

Annos aikamme Moskovaa

Venäläisfilmin Jelena (Elena, 20111) vaikuttava aloitus osoittaa käsikirjoittaja-ohjaaja Andrei Zvjagintsevin pitkien otosten taituriksi. Tiettyä pysähtyneisyyttä huokuvat tuokiokuvat ovat huoliteltuja. Mieleen...

Nainen ja kamera

Ajat ovat toden totta muuttuneet, naurahtaa valokuvataiteilija Hannele Rantala (s. 1952) muistellessaan menneitä. Hän viittaa vuoteen 1974, jolloin hän pyrki...

Päämies on John Grishamin romaaniin perustuva trilleri mafiamiehen kuoleman todistajan suojelusta. Kuvassa Susan Sarandon ja Tommy Lee Jones.

Avaintodistaja vaarassa

John Grishamin menestysromaaniin pohjautuvaa jännärissä Päämies (The Client, 1994) on tiivistunnelmainen ja räjähdysherkkä johdantojakso. Jatkossakaan ei ole valittamista. Aloitusepisodin jäljiltä...

Naapurin ex-urheilutähti (Kevin Costner) tarjoaa apuaan kiukustuneelle koti-rouvalle, jonka aviomies on lähtenyt matkoihinsa sihteerikön kanssa.

Näinkin putsataan ilmaa

Kiukun parempi puoli (The Upside of Anger, 2005) on komediallisilla aineksilla ladattu tunnekylläinen perhe- ja rakkausdraama. Amerikkalaisfilmissä riittää ihmissuhteiden vipinää...

Odotuksia on kuvaus lontoolaisen perheen elämästä toisen maailmansodan aikana. Kuvassa Geraldine Muir ja Sebastian Rice-Edwards.

Sota lapsen silmin

John Boormanin kirjoittama ja ohjaama kiehtova brittifilmi Odotuksia (Hope and Glory, 1987) osoittaa, ettei sota välttämättä ole pelkkää kärsimystä, ihmishenkien...

Kilpajuoksu liigajunaan

Lauantaina käynnistyvä Ykkönen on viimeinen Suomessa tänä vuonna alkava jalkapallosarja. Ykkönen on kuitenkin monen mielestä tänäkin vuonna se kaikkein kiinnostavin...

Venice jatkanee voittokulkuaan

Seinäjoen T76-pelissä on jälleen tarjolla ylimääräistä rahaa jackpotissa, kun viime kerran vaikealla kierroksella ei täysosumia löytynyt. Nyt kannattaa tehdä vähän...

Nina Hoss tähdittää Christian Petzoldin palkittua draamaa naislääkäristä, joka on joutunut kärsimään haettuaan maastamuuttolupaa 1980-luvun DDR:ssä.

Tapahtuu 1980-luvun DDR:ssä

Wartburg on ensimmäinen selkeä merkki siitä, että saksalaisfilmissä Barbara (2012) ollaan silloisessa Itä-Saksassa. Eletään 1980-lukua, nimihenkilö (Nina Hoss) on lastenlääkäri...

Keväällä 1918 nuori jääkäri uhmaa esimiehiään ja lähtee viemään punaista naissotilasta kenttäoikeuteen. Matkasta tulee kohtalokas molemmille. Kuvassa kenttäoikeuden tuomari Emil Hallenberg (Eero Aho).

Käskyssä palataan vuoteen 1918

Leena Landerin vuonna 2003 ilmestyneeseen Finlandia-ehdokkuudella noteerattuun romaaniin pohjautuva historiallinen draama Käsky (2008) alkaa dramaattisuudessaan todella väkevästi. Naisista koostuva punaisten...

Salaisuus pinnan alla kertoo tiedemiehen vaimosta, jolle aaveet alkavat kummitella. Kuvassa Michelle Pfeiffer.

Pinnan alla jyrisee

Alkutapahtumien perusteella Robert Zemickisin ohjaama amerikkalaisjännäri Salaisuus pinnan alla (What Lies Beneath, 2000) on kuin maaseutuidylliin ja omakotitalomiljööseen sijoittuva muunnelma...

Braveheart – taipumaton on historiallinen seikkailuelokuva Skotlannin suurimmasta sankarista William Wallacesta. Kuvassa Mel Gibson.

Tanner tömisee, päitä putoilee

Tanner tömisee, miekat kalisevat ja päitä putoilee, kun skottipatriootit lähtevät taistoon englantilaisten tyranniaa vastaan. Näin 1200-luvulle sijoittuvassa historiallisessa seikkailueepoksessa Braveheart...

Puusepille neuvottelutulos

Puusepänteollisuuteen on saavuttu keskiviikkona myöhään illalla neuvottelutulos uudeksi työehtosopimukseksi. Neuvottelutuloksen mukainen sopimuskausi alkoi heti ja päättyy tammikuun lopussa 2017. Neuvottelutulos...

Sivu 16 / 133 1 15 16 17 133

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.