Avainsana: Pikkujuttu

Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Brasilian päävalmentaja Dunga (oik.) keskusteli joukkuen tähden Neymarin kanssa ennen kisojen alkua kesäkuun alussa.

Samba soi mollissa

Etelä-Amerikan mestaruuskisojen eli Copa American puolivälierissä Paraguaylle rangaistuspotkukisan jälkeen jatkosta tippuneen Brasilian futissiipi on tällä hetkellä täysin maassa. Viime kesänä...

Victory Bonsai rivin ankkurina

Raviviikko huipentuu sunnuntaina Suomessa syntyneiden lämpöisten Suur-Hollola-ajoon. Lauantain T76-kupongilla on sen kolme kovatasoista karsintalähtöä. LÄHTÖ 1: Avauskohde vaikuttaa kolmen kovan...

Villikunkku jaksaa rutistaa

LÄHTÖ 1: Vermon keskiviikon T65-ravien avauksessa Global Option (8) saattaa kiihdyttää keulaan eturivin uloimmaltakin radalta. Ainakin Erkki Pekka Mäkinen satsaa...

Hongkongin kansainvälisesti menestyneimmän ohjaajan John Woon suurteos Red Cliff oli valmistuessaan Kiinan kaikkien aikojen kallein elokuva.

Huikea kiinalainen toimintaeepos

Toimintaelokuvan perusainekset ovat hyvällä mallilla John Woon ohjaamassa näyttävässä historiallisessa sotaeepoksessa Red Cliff (Chi bi, 2008). Liikkuvan kameran energisyys, kuvakoon...

Trust on rehellinen nettiajan draamajännäri lähiöperheestä, jonka elämä kääntyy ylösalaisin kun teinityttären rakas virtuaaliystävä paljastuu pedofiiliksi.

Vaara vaanii verkossa

Amerikkalaisfilmissä Trust (2010) keskiluokkaisen perheen tytär saa 14-vuotislahjaksi uuden tietokoneen. Samalla alkaa ahkera chattailu netissä. Se saa nopeasti yhä intiimimpiä...

Lääketehtaan perijätär löydetään kuolleena. Hänen lapsuudenystävänsä, etsivä Joanna Locasto (Meagan Good) kutsutaan tutkimaan epäilyttävää tapausta.

Jännitystä ja saippuaa

Amerikkalaisen uutuussarjan Deception (2013) alkulämmittelyissä näytetään nopeilla takaumilla, miten läheisiä päähenkilö (Maegan Good) ja vainaja nuoruudessaan oikein olivat. Siinä syy,...

Teollisuuden investoinnit kasvussa

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) investointitiedustelun mukaan teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen kasvavat tänä vuonna yli neljään miljardiin euroon eli neljänneksen viime vuodesta.

Turun Vasemmisto: Ei leikata lapsilta!

Turun Vasemmistoliitto moittii pääministeri Juha Sipilän hallituksen toimintaa ristiriitaiseksi. Hallitusohjelma sisältää rajuja leikkauksia varhaiskasvatukseen: subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajaamassa, yli kolmivuotiaiden...

Nina Hoss tähdittää Christian Petzoldin palkittua draamaa naislääkäristä, joka on joutunut kärsimään haettuaan maastamuuttolupaa 1980-luvun DDR:ssä.

Tervetullut pikauusinta

Saksan merkittävimpiin nykyohjaajiin kuuluva Christian Petzold on ollut vieraana tänään sunnuntaina päättyvillä Sodankylän elokuvajuhlilla. Visiitin kunniaksi kelpaa pikauusintana esitettävä Barbara...

Hughesien perheloma Ranskassa saa karmean päätöksen, kun pieni Oliver-poika katoaa. Kuvassa James Nesbitt (vas.), Oliver Hunt ja Frances O’Connor.

Jälleen hyvä brittisarja

Englantilaisessa jännitys- ja draamasarjassa Kadonnut (The Missing, 2014) kolmehenkinen perhe lomailee Pohjois-Ranskassa. Auto menee rikki, edessä on matkan keskeytyminen. Tämä...

Huuhkajien peli Viroa vastaan ei mennyt ihan putkeen. Kuvassa Viron Artur Pikk ja Suomen Riku Riski.

Ammattiylpeys pelissä

Karsinnat vuoden 2016 EM-kisoihin jatkuvat Suomen osalta lauantaina Helsingissä, kun Huuhkajat kohtaa Unkarin karsintaprojektin kuudennessa ottelussa. Polku on ollut tuttuun...

Koivikon Kalle hallitsee

Vermon keskiviikon T65-raveissa vietetään amerikkalaista iltaa eli kaikki kohdelähdöt ajetaan mailin matkalla. Keulaan pääsevät hevoset ovatkin vahvoilla. LÄHTÖ 1: Avauskohteessa...

Kultakaivos kuivatti joen Chilessä

– Chilen vesihuolto heijastaa eturistiriitoja, kähmintää ja korruptiota, sanoo pienviljelijä Ricardo Sanhueza. Hän asuu Petorcan maakunnan samannimisessä kunnassa 220 kilometriä Santiagosta...

Jonesy palaa radoille

LÄHTÖ 1: Ylivieskan T76-ravien avaus on 4-vuotiaiden aloittelijoiden lähtö, jossa paljon riippuu siitä, pääseekö Tupla-Erkki (1) ravilla matkaan. Ravikuningas Erikassonin...

Elämän puu on elokuva maailman alusta ja lopusta, elämän tarkoituksesta ja yhdestä perheestä 1950-luvun Texasissa. Kuvassa Sean Penn.

Elämän puun mysteeri

Amerikkalaisohjaaja Terrence Malick on tehnyt nelikymmenvuotisella urallaan vain kuusi pitkää elokuvaa. Niiden huippu on hieno sotaeepos The Thin Red Line...

Kake karkaa keulasta

Vermon keskiviikon T65-ravien aikataulu muuttuu hieman, kun ravit alkavat kesäkuun alusta alkaen jälleen kello 18.30. T65-ravit kisataan lähdöissä 3-8 ja...

Hitler onnistui saamaan miljoonat saksalaiset kannalleen ja tielle kohti tuhoa. Josef Goebbelsilla (oik.) oli merkittävä vaikutus Hitlerin karisman syntyyn.

Vihaa uhkuva Hitler

Saksassa sanotaan yhä pohdiskeltavan paljon lähihistorian synkkää lukua: miten on mahdollista, että eurooppalainen sivistysvaltio luisui runsaaksi vuosikymmeneksi natsien hirmuhallinnon komentoon?...

Spike Leen (oik.) läpimurto-ohjauksessa Salin pizzeria Brooklynissa uhkaa joutua rotumellakan keskipisteeksi vuoden kuumimpana päivänä.

Hellepäivässä räjähtää

Spike Lee nousi kansainväliseen kuuluisuuteen läpimurtofilmillään Do the Right Thing – Kuuma päivä (1989). Yhdysvalloista viime aikoina kiirineiden rotulevottomuuksien valossa...

Kolmella Oscarilla palkitun elokuvan puolanjuutalaista pianistia esittää Adrien Brody.

Pianisti tuhon maisemissa

On helppo ymmärtää, miksi Roman Polanskin ohjaama Pianisti (The Pianist, 2002) menestyi hyvin festivaaleilla ja Oscar-mittelöissä (= paras ohjaus, käsikirjoitus...

Puheenjohtajakisasta vetäytynyt Luís Figo vertasi Blatterin valtakautta diktatuuriin.

Fifa-mafia ja viides virhe

Tänään koko jalkapalloilevan maailman edustajat pääsevät äänestämään itselleen johtajaa. Tosin näissä vaaleissa kandidaatit ovat luopuneet yksi kerrallaan, minkäänlaisia vaalikeskusteluja ei...

Suomen ravit Elitloppetin varjossa

Raviväen katseet kohdistuvat viikonloppuna Tukholman Solvallaan, jossa ravataan kolmena päivänä perjantaista sunnuntaihin. Kisat huipentuvat sunnuntaina kivikovaan kansainväliseen Elitloppet-ajoon. Suomesta on...

Eliittijoukot 2 on tiivistunnelmainen kronikka.

Armotonta menoa Riossa

Eliittijoukot 2 (Tropa de Elite 2, 2010) on jatkoa tiukkapotkuiselle brasilialaiselle rikos- ja poliisidraamalle Eliittijoukot (2007). Leffassa todetaan, että huolimatta...

Pikkukaupunkia myrkyttää huumerinki, jota naisylikonstaapeli koettaa saada aisoihin.

Erinomainen uusi brittisarja

Englantilaisten poliisi- ja rikossarjojen perinteikkäästi vahvaan kirjoon saadaan tervetullut piristävä lisä. Happy Valley, varjojen laakso (2014) esittelee 47-vuotiaan eronneen naisen...

Dnipron kannattajat juhlivat finaalipaikkaa Napolia vastaan käydyn toisen osaottelun ratkettua.

Eurooppa-liiga kaipaa remonttia

Eurokenttien kakkosturnauksen, Eurooppa-liigan finaali mitellään ensi viikon keskiviikkona Varsovassa. Turnauksen kestomenestyjä on ollut Sevilla, joka on vienyt mestaruuden vuosina 2006-07...

Sivu 15 / 133 1 14 15 16 133

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.