
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Itsemääräämisoikeus sukupuoleen saisi jo toteutua, ihmisoikeusjärjestö vaatii.
Lue lisääSuomessakin on leikattu kriisin varjolla. Syy ei kuitenkaan löydy Etelä-Euroopasta.
Lue lisääTeknologiateollisuuden Jorma Turunen ja Metalliliiton Riku Aalto tuntuvat olevan periaatteessa yhtä mieltä valtion menojen leikkaustarpeesta. Tarpeen suuruudesta ja kohteista ei...
Lue lisääSuomen vientiteollisuutta edustavat järjestöt ovat pettyneitä poliittiseen päätöksentekoon. Hallitus jahkailee. Kun päätöksiä syntyy, ne ovat vääriä. Tai ainakin riittämättömiä ja...
Lue lisääKansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 6. helmikuuta Eduskunnassa kiivailtiin taas tällä viikolla Kreikan ”tukemisesta”. Viikkolehti kertoo selvityksestä, joka kertoo ketä todella...
Lue lisääAkavan puheenjohtaja Sture Fjäder on huolestunut Kuntaliiton julkaisemista tutkimustuloksista, joiden mukaan kunnat eivät kykene järjestämään asukkailleen muita palveluita, jos sosiaali-...
Lue lisääSijoittajat maksavat siitä, että saavat lainata Suomelle rahaa.
Lue lisääKuntien mielestä sote-lakiesityksen hallintomalli ei ole toimiva. Tämä käy ilmi Kuntaliiton tekemästä kyselystä. Kuntien enemmistön mukaan malli aiheuttaa ongelmia kansanvallalle...
Lue lisääHallitusohjelmassa sovittu asia hautautui selvityksiksi.
Lue lisääMerialueen ammattikalastajien kokonaissaalis oli viime vuonna noin 148 miljoonaa kiloa. Saaliita on tilastoitu vuodesta 1980 ja määrä on suurin tilastointiaikana.
Lue lisääTuloksen ja liikevaihdon laskusta huolimatta omistajat saavat osingon päälle vielä lisäosingon.
Lue lisääPTT:n selvityksen mukaan infrahankkeita kannattaisi toteuttaa taantuman aikana ja matalan korkotason vallitessa.
Lue lisääLapin kansallispuistoissa käytiin viime vuonna miljoona kertaa.
Lue lisääPääkaupunkiseudun HSL-alueen lähiliikenteen Flirt-junat vaihtavat väriä. Uusi väri on violetti. Värinvaihdos johtuu siitä, että HSL ottaa tilaajavärityksen käyttöön nyt myös...
Lue lisääPunaisen Ristin vapaaehtoiset kohtaavat yhä enemmän ihmisiä, jotka tarvitsisivat ystävän lisäksi myös muuta tukea.
Lue lisääSuurin syy oli työkyvyttömyyseläkkeiden väheneminen.
Lue lisääVasemmistoliitto vaatii hallitusta tukemaan Kreikkaa lainaehtojen muuttamisessa.
Lue lisääSuomi on niiden neljän EU-maan joukossa, joiden rahoitusvarat ovat suuremmat kuin velat, kerrotaan keskiviikkona julkistetussa kirjassa Hyvinvointivaltio 2010-luvulla – mitä...
Lue lisääTeknologiateollisuus haluaisi leikata yliopistoista puolet pois. Professorit ja tieteentekijät tyrmäävät avauksen.
Lue lisääKokemusasiantuntijat kannattaisi ottaa vahvemmin mielenterveystyöhön mukaan.
Lue lisääVasemmistoliiton Lapintie arvioi, että kokoomus ja perussuomalaiset haluavat vain lyödä Kreikkaa.
Lue lisääKomission mukaan kysymys on arvoista Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välille parhaillaan neuvoteltava vapaakauppa- ja investointisopimus TTIP on Euroopan komission mukaan...
Lue lisääSuomalaisten yritysten suhdannenäkymät vuoden 2015 alkupuoliskolle ovat yhä vaatimattomat. Teollisuuden odotukset ovat hieman parantuneet edellisestä tiedustelusta, mutta suhdannekehityksestä ennustetaan silti vain välttävää, kertoo EK:n suhdannebarometri.
Lue lisääJHL:n puheenjohtaja muistuttaa, että julkisen talouden hoito on aina politiikkaa ja valintoja.
Lue lisääTuore tutkimus purkaa myyttejä liittyen muun muassa julkisen sektorin ja palveluiden alasajoon.
Lue lisääKasvun näkymät yhä heikot Teknologiateollisuudessa taantuman pohja on saavutettu, julistaa Teknologiateollisuus ry:n tuore suhdannekatsaus. Pohja on kuitenkin laakea, eikä nopeaa...
Lue lisääHyvät pitävät kiinni työturvallisuudesta, huonot eivät piittaa Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti ja Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi arvostelevat kovin sanoin...
Lue lisääPekonen ottaisi karkinmakuiset vesipiiput ja sähkötupakat pois alaikäisiltä.
Lue lisää”Hallituksen laskelmat ja vaikutusarviot ovat huteralla pohjalla.”
Lue lisääPositiiviseen reagointi on muita hitaampaa.
Lue lisääKaupan liitto on ennustanut hyvällä menestyksellä alati synkkeneviä talousnäkymiä aina tammikuusta 2011 lähtien. Ennustukset ovat toteutuneet, sanoo Kaupan liiton pääekonomisti...
Lue lisääKaupan liitto kavahtaa keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen työelämän laatupaketteja, jos niihin kytketään kiristyksiä osa-aikatyön teettämisen ehtoihin. Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala sanoo...
Lue lisääHoitosuositukset päivitettiin tuoreimman tutkimustiedon mukaiseksi.
Lue lisääLi Andersson suosittelee keskustelutukea perussuomalaisille.
Lue lisääHallituksen päätös luopua sekä kotihoidontuen että subjektiivisen päivähoidon uudistuksesta ilahduttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, joka aikanaan antoi kummastakin suunnitelmasta kielteisen...
Lue lisääVasemmistoliitto julkisti vaaliohjelmansa marraskuussa. Ohjelman kärkiteemat ja vaalikampanjan ilme ovat vuorossa maaliskuussa. Kansan Uutiset kysyy ehdotuksia vasemmistoliiton vaalilauseeksi. Vuonna 2011...
Lue lisääLuottamushenkilöiden oikeussuojaa on parannettava, vaati 20 000:ta työntekijää edustava lähetystö.
Lue lisääSAK tyrmää ansiosidonnaisen puolittamisen: on luotava uusia työpaikkoja, ei kuritettava työttömiä.
Lue lisääKeskimäärin suomalainen ostaa alkoholia matkallaan 105 eurolla.
Lue lisääRuotsalaisen nationalismin historia antaa karmeita esimerkkejä siitä, miten rasismia on harjoitettu tieteen nimissä. Tapio Tammisen teos Kansankodin pimeämpi puoli sai vuoden 2015 Tieto-Finlandian.
Lue lisääKreikkaa seurataan hermostuksensekaisella pelolla joka puolella poliittista kenttää.
Lue lisää”Takaan, että me teemme mielihyvin yhteistyötä kaikkien niiden kanssa, jotka ymmärtävät ay-liikkeen kantoja. Tätä ei viime vuosina ole aina ymmärretty”, sanoo puheenjohtaja Matti Harjuniemi.
Lue lisääPsykoterapeutti Armi Lindell palkkaisi kuntiin mielenterveyden ammattilaisia.
Lue lisääViikon kysymys Mun talous -hanke haluaa nostaa meneillään olevalla Puhu rahasta -teemaviikolla kouluissa keskusteluun oman talouden hallinnan kysymyksiä. Mistä on...
Lue lisääTalvivaaran vesi olisi puhdistettavissa. Jätettä ei tarvitsisi laskea luontoon.
Lue lisääSyriza ei määrittele vasemmistoliiton Venäjä-politiikkaa, vaan vasemmistoliitto tekee sen itse.
Lue lisääSuomen elinkeinoelämä tarvitsee 34 000 maahanmuuttajaa vuosittain jopa seuraavien 20 vuoden ajan, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn tuore analyysi. Määrä takaisi analyysin...
Lue lisääKansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 30. tammikuuta Kansan Uutisten Viikkolehti hengittää tällä viikolla Syrizan vaalivoittoa. Kerromme miten Alexis Tsiprasin johtama hallitus...
Lue lisääKunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee yli 190 000 sote-työntekijää. Kahden vuoden päästä heidän työnantajansa vaihtuu, jos eduskunta saa sote-uudistuksen putkeen aikataulussa. Sote-työntekijöillä on asiantuntemusta, jota ei ole varaa ohittaa valmistelussa.
Lue lisääEK:n pitkäaikainen johtaja Lasse Laatunen moittii pääministeri Alexander Stubbin (kok.) konsensuspuheita tietämättömyydestä. Laatunen puhui Palvelualojen ammattiliitto PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo...
Lue lisääSivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.