Syksyn kirja
Veli-Pekka Leppäsen suositus kuluvan syksyn tietokirjoista on Tieto-Finlandiaehdokkaaksikin valittu Aapo Roseliuksen ja Oula Silvennoisen teos Villi itä (Tammi 2019), joka kertoo vuosien 1918-1920 Suomen heimosodista, vapaajoukoista ja Suur-Suomen havittelemisesta.
– Kirja on täynnä järkyttävää tavaraa, Leppänen sanoo.
– Se on syksyn paras ilman muuta.
Kriitikko, historioitsija Veli-Pekka Leppänen elää eräänlaisia juhlaviikkoja. Suomen Tietokirjailijat ry palkitsi hänet tietokirjallisuuden edistämisestä. Palkinto jaettiin neljättä kertaa eikä sitä jaeta joka vuosi, vaan tarvittaessa.
Samaan aikaan hän jää eläkkeelle.
– Freelancerille eläkkeelle jääminen on aika merkityksetön juttu, hän toteaa ja sanoo jatkavansa kirjoittamista vanhaan malliin.
Leppänen arvioi kirjoittaneensa lähemmäs tuhat kritiikkiä tietokirjoista, lähinnä Suomen 1900-luvun historiasta.
Ensimmäinen kritiikki käsitteli Aarne Saarisen Kivimies-muistelmia vuonna 1995.
– Tein tuolloin väitöskirjaani ja joku Helsingin Sanomissa oli kuullut tämmöisestä Leppäsestä, joka tutkii kommunisteja. Niinpä minua pyydettiin arvioimaan Saarisen kirja, Leppänen kertoo.
– Se oli hieno avaus, koko sivun juttu. Ja tekstikin oli mukiinmenevä.
Maksimaalinen sananvapaus
Leppäsestä tuli historioitsija poissulkemisen menetelmällä.
– Kun suljin pois kaikki aineet, joista en ollut kiinnostunut tai jotka olivat matemaattisia, jäi historia jäljelle, hän kertoo.
Väiteltyään tohtoriksi vuonna 1999 Suomen kommunistien historiasta Leppänen on elättänyt itsensä pääosin kirjoittamalla kritiikkejä. Hän on myös kirjoittanut muutaman tietokirjan ja editoinut kirjoja, kuten neljä osaa Erkki Tuomiojan päiväkirjoja.
– Kyllä minä tutkijaksikin vielä palaan, hän sanoo.
Leppänen toteaa saavansa käyttää maksimaalista sananvapautta kritiikeissään. Hän kirjoittaa pääasiassa Helsingin Sanomiin, Kanavaan ja Kansan Uutisiin.
– Voin kirjoittaa mistä haluan valtakunnan suurimpaan lehteen, hän sanoo.
Palautetta tulee paljon.
– On tärkeää saada merkkejä siitä, että on joidenkin kanssa vuorovaikutuksessa, varsinkin kun teen työtä yksin kotona.
– Ihmiset lukevat kirja-arvosteluja tarkkaan. Kriitikko onkin ikään kuin esilukija, koska monet valitsevat luettavansa kritiikkien pohjalta. Esimerkiksi Helsingin kirjastojen varauslistoille nousevat juuri arvostellut kirjat.
Riittävästi tietokirjoja
Tietokirjoista arvioidaan vain pieni osa.
– En haluaisi kuitenkaan narista tietokirjallisuuden kohtelusta, Leppänen sanoo.
– Suomessa tehdään varmasti tietokirjoja niin paljon ja niihin tarpeisiin, joihin suomalaiset tarvitsevat niitä.
Hän toteaa, että tietokirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden suhde on joskus kummallinen.
– Ei voi sanoa, että tietokirjallisuus on aina pienessä roolissa, hän sanoo ja kertoo esimerkin:
– Väinö Linna on ehkä luetuin suomalainen kirjailija. Silti Yrjö Varpion tekemä hyvä elämäkerta Linnasta ei myynyt valtavasti. Sen sijaan Pentti Saarikosken runoja painettiin muutamia tuhansia mutta Pekka Tarkan hänestä tekemä kaksiosainen elämäkerta oli bestseller.
Leppäsen leipälajissa historiassa syntyy nimiä, jotka myyvät hyvin kirjoja.
– Sitten on pidättyviä historiantukijoita, joilta voi tulla hyvää tutkimusta ja tekstiä, mutta jotka eivät osaa myydä tuotteitaan.
– Hyvää materiaalia jää paljon yliopiston seinien sisälle. Yliopistoissa tehtävästä tietokirjallisuudesta pitäisi saada suurempi osa leviämään, tehdä kansanpainoksia. Nyt tutkijat tekevät tutkimusta paljon toisilleen.
Elinvoimainen kirja
Leppänen ei ole huolissaan kirjasta eikä varsinkaan tietokirjasta. Kirjan kuolemasta puhuvat ovat unohtaneet, että aina on ollut ihmisiä, jotka eivät lue kirjoja.
– Isoilla ja pienilläkin kustantajilla on yhä tietokirjapuoli, hän muistuttaa.
– Kirjamessuilla näki taas kirjan elinvoiman. Paikalla on useita kymmeniä kustantajia ja kaikilla on paljon hyvää tarjontaa.
Suuret kustantamot huolehtivat siitä, että niiden tuotteita arvioidaan. Lisäksi Suomessa julkaistaan paljon kirjoja, joista juuri kukaan ei ole kuullut. Leppänen on pyrkinyt arvioimaan niitäkin.
– On nautinto löytää vaikkapa omakustanne tai pienen kustantamon tuntematon kirja, Leppänen sanoo.
Tällainen oli vaikkapa lääkäri Sari Anttilan omakustanne isoäidistään kirjailija Selma Anttilasta. Tai kielten lehtori Mirjami Niinimäen isoisästään, suomalais-venäläisestä teatterimiehestä kirjoittama uskomaton elämäkerta.
– Tällaisten arvosteluista on tullut paljon kiitosta.
Syksyn kirja
Veli-Pekka Leppäsen suositus kuluvan syksyn tietokirjoista on Tieto-Finlandiaehdokkaaksikin valittu Aapo Roseliuksen ja Oula Silvennoisen teos Villi itä (Tammi 2019), joka kertoo vuosien 1918-1920 Suomen heimosodista, vapaajoukoista ja Suur-Suomen havittelemisesta.
– Kirja on täynnä järkyttävää tavaraa, Leppänen sanoo.
– Se on syksyn paras ilman muuta.
uutiskirje 
