En kummarra ketään. En tee kunniaa, en mielistele, en nöyristele. Minulla ei ole herroja. En ole kansalainen, en uskollinen alamainen, en sätkynukke, työmyyrä, rikkaiden loisimisen mahdollistaja. En välitä teidän talouskasvusta tai kilpailukyvystä, en pääomasta. Minua ei kiinnosta teidän rahanne. En ole velkaa kenellekään.
Näillä puheilla alkaa Kaikki maailman kukat -pitkäsoitto.
En kumarra ketään, Jäbät vittuun, Luokkasota. Juuri ilmestyneen toisen albumin kappaleiden nimistä käy nopeasti ilmi, mikä on homman nimi. Selvisi se jo tosin ihka ensimmäisellä singlellä – Katalonia.
– Ei näin poppia ole Suomessa välttämättä ihan äsken tehty näin suorilla sanoituksilla, Sirkku myöntää.
– Sanat tulevat eri tavalla päin pläsiä tällaisessa musiikissa, kun ne eivät peity äänivallin taakse, Jere miettii.
Jeren (laulu ja kitara) ja Sirkun (laulu ja koskettimet) lisäksi Dragsvikin muodostavat Maiju (basso) ja Jussi (rummut). Jäsenistöllä on taustaa muun muassa Kuudes Silmä ja Hero Dishonest-nimisistä yhtyeistä, molemmat punkin piirissä isoja nimiä.
”Se ei vain ole enää vaihtoehto, että olisi hiljaa.”
Dragsvik sai alkunsa siitä, kun samoissa yhtyeissä viihtyneet Sirkku ja Jere halusivat tehdä popimpaa ja poliittisempaa musiikkia. Jo yhtyeen nimi kertoo, missä seisotaan. Eikä sekään aivan tyhjästä tulee, sillä Jeren sukua on aikoinaan ollut sekä Dragsvikin että Suomenlinnan vankileireillä.
Modernia työväenmusiikkia
Historiaa käsittelevät kappaleet ovat kuitenkin vähemmistössä. Dragsvik on tiukasti tässä ajassa ja ammentaa lähiympäristöstä. Sitä voi helposti kutsua moderniksi työväenmusiikiksi. Jere mainitsee lyyrisiksi esikuvikseen muun muassa Elvi Sinervon ja Aulikki Oksasen.
Kappaleessa on pohdiskelevaa otetta ja usein taustalla jokin suurempi tarina, mutta sanomaa ei kuitenkaan tarvitse etsiä suurennuslasin kanssa.
Mieluummin kuolen kuin raadan teille enää päivääkään.
– Kryptiset kielikuvat on riisuttu, asiat on sanottu aika suoraan, Sirkku toteaa.
– Ei meidän tarvitse piilotella ajatuksia minkään mystisyyden verhon taakse, Jere jatkaa.
– Se, miten joku kokee sen provosoivana… Jos sä teet hyväpalkkaista, rentoa ja merkityksellistä sisätyötä, niin et ehkä osaa samaistua matalapalkka-alojen realiteetteihin. Siihen, että näet aamulla fifty-fifty-vaihtoehtona, käveletkö varikolle vai hyppäätkö parvekkeelta, näin vähän kärjistetysti sanottuna. Että jos ei ole sitä kokemusta, niin varmasti näistä voi silloin provosoitua, Jere sanoo.
Moralismiin on helppo sortua, jos ei tiedä, mistä puhuu.
”Jos taistelun lopettaa, niin ne kusipäät voittaa.”
– Täytän tänä vuonna 38 ja olen ensimmäistä kertaa työpaikassa, jossa mua ei kyykytetä. Aiemmin sitä on saanut tuntea olevansa vain pelinappula, jota riistetään. En halua enää olla osa sellaista tai altistaa itseäni sille. En haluaisi ilmaista tätä näin kärkkäästi, mutta osaan arvostaa itseäni ja omaa osaamistani, Sirkku sanoo.
Luokkakierto ei toimi
Sirkulla ja Jerellä on molemmilla vahvasti työväenluokkaiset lähtökohdat.
– Ei ole kyllä kenelläkään ollut rahaa. Mä olen meidän suvun ensimmäinen ylioppilas ja se oli jo helvetin iso juttu, että musta leivottiin tällainen koulutettu ihminen. Eikä se ole ollut mitään sellaista nyrkki ojossa paasaamista, ne ovat vain olleet ne realiteetit, toteaa Jere.
Hänestä tuntuu masentavalta ajatella, miten paljon työtä ay-liike on työväenluokan elinolojen parantamiseksi Suomessakin tehnyt, ja miten kaikki tämä edistys ollaan romuttamassa.
Mitään luksusta kaikille Dragsvik ei silti todellakaan haikaile. Pikemminkin se puhuu rahan ja materialismin ylivaltaa vastaan merkityksellisen elämän puolesta.
– Ihmiset yrittävät kieltää luokkayhteiskunnan olemassaolon ja kuvittelevat olevansa ylemmässä luokassa kuin ovatkaan, Sirkku paaluttaa.
Luokkakierto ei enää toimi – jos on koskaan kunnolla toiminutkaan.
– On saatu ihmiset uskomaan siihen, että jos vain tekee tarpeeksi kovasti duunia, niin kaikki on mahdollista. Mikä varmasti on joskus jossain määrin pitänyt paikkansa, mutta ei enää. Mun suvussa ei ole yhtä ainoaa akateemisesti kouluttautunutta, mutta mulla on ollut mahdollisuus opiskella, vaikka ihan sairailla lainoilla. En ole varma, olisiko enää. Luokka periytyy jälleen todella vahvasti, Sirkku toteaa.
Positiivinen pohjavire
Miksi poliittinen toiminta pelottaa, kysyy Dragsvik levyllään. No miksi?
– Mun mielestä edellisellä presidentillämme oli iso rooli tässä tolkun ihmisyyden lanseeraamisessa. Niin moni alkoi ajatella tämän arvojohtajan aikana, että kuuliainen kansalainen on vaan iisisti eikä pidä mitään meteliä itsestään. Tarpeeksi kun sitä hokee, se menee läpi. Eli se pelottaa, koska ajatuksesta on tehty radikaali, vaikka se ei oikeasti ole radikaalia. Joka ainoa ihminen tässä maailmassa toimii poliittisesti. En tiedä kuinka paljon itseään saa kusettaa, että uskoo olevansa politiikan yläpuolella, Sirkku sanoo.
Dragsvikille passiivisuus ei ole enää vaihtoehto.
– Pitää tehdä se, mihin omat voimavarat ja kapasiteetti riittävät, mutta se ei vain ole enää vaihtoehto, että olisi vain hiljaa, Sirkku toteaa.
– Mitä hullummaksi meininki muuttuu, sitä enemmän se ihmisiä radikalisoi. Se on väistämätöntä. Loputtomiin ruuvia ei voi kiristää, Jere jatkaa.
– Aletaan olla pisteessä, että on paljon ihmisiä, keillä ei ole enää mitään hävittävää. Viimeisetkin tottelevaisuuden rippeet alkavat karisemaan, Sirkku sanoo.
Kritiikin säilä kohdistetaan välillä myös itseen ja omaan skeneen. Siihen, miten poseeraaminen ei vielä ole aktivismia.
– Siinä on kuitenkin se positiivinen pohjavire, että kutsutaan mukaan puolesta luokkamme oikeuden, että pelko pois, Jere jatkaa.
Biiseissä toden totta on ajan hengen vastaista yhteisöllisyyttä.
”Ei voi vaan olettaa, että muut hoitaa.”
– Ja toiveikkuutta. Että asioiden muuttaminen on mahdollista, Sirkku jatkaa.
Toivo on toimintaa
Entä missä toivo näinä aikoina lymyää?
– Ehkä se on vaan sellainen päättymätön taistelu, joka on vaan tehtävä. Kun jos sen lopettaa, niin sitten ne kusipäät voittaa, Jere pohtii.
Toivo on siis toimintaa.
– Kyllä mä ainakin ihan häpeilemättä tuon esille eri tilanteissa, että mä olen tätä mieltä tai oletko koskaan miettinyt. Se toivo on mulle siinä, että olen halunnut kohdata ihmisiä muuallakin kuin omassa kuplassa. Se lähtee siitä, että olen itse avoin ja puhun asioista, ehkä se rohkaisee muitakin. Sellainen arkisen poliittinen puhe pitäisi normalisoida, Sirkku miettii.
– Suomalainen hyssyttelymentaliteetti johtuu juuri siitä, että puhumisella on aikoinaan saattanut olla aika vakavat seuraukset. Mutta mitä pidempään me ollaan hiljaa tässä ajassa, sitä lähempänä menneisyyttä olemme jälleen, Jere sanoo.
– Ja ei oikeisto hyssyttele, Sirkku huomauttaa.
– Musa on hyvä tapa tavoittaa ihmisiä ja se on ollut aika merkittävässäkin roolissa suuria muutoksia ajaneissa kansalaisliikkeissä, Jere huomauttaa.
Molemmat toivovat, että Dragsvikin musiikki tavoittaisi uusia yleisöjä.
Mitä poliittiset popparit yhteiskunnassa muuttaisivat, jos saisivat nyt taikasauvan muuttaa yhden asian?
– Toivon, että tulevaisuudessa ihmisillä olisi edelleen mahdollista opiskella. Koulutus ei ole ihmisen arvoa määrittävä tekijä, mutta mahdollisuus koulutukseen on aika keskeinen asia, jolla vaikutetaan moniin muihin asioihin, Sirkku sanoo.
– Mä toivoisin, että ihmiset rohkaistuisivat ottamaan enemmän osaa ulkoparlamentaariseen toimintaan. Niin ja rikkaiden verotus tietty, Jere sanoo.
– Vähävaraisten kurittamiseen löytyy kyllä lakeja, muttei pääomaverotukseen, Sirkku huomauttaa.
– Olen muutenkin sitä mieltä, että maltillisuuden aika on ohi. Meillä on tällä hetkellä fasistista politiikkaa ajava äärioikeistohallitus, jota ei saada pelkällä parlamentarismilla kaadettua. Meidän kaikkien on oikeasti aktivoiduttava ja tehtävä enemmän. Ei voi vaan olettaa, että muut hoitaa vaan se muutos lähtee susta ja musta, yhdessä, päättää Jere.
uutiskirje 
