Saksa ja Ranska ajavat yhteisvoimin euromaille uutta ”kilpailukykysopimusta”, jolla velvoitettaisiin jäsenmaat muun muassa rajaamaan perustuslailla se, millainen alijäämä valtion budjetissa saa olla. Saksan perustuslakiin kirjattiin joitakin aikoja sitten, että alijäämä ei saa olla kuin 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta. Poikkeusoloissa raja voidaan hieman ylittää, mutta parempina aikoina alijäämä on vastavuoroisesti kurottava rajaa pienemmäksi.
Suomessa tällaisia määräyksiä ei ole perustuslaissa ollut. Niitä on sen sijaan ollut hallitusohjelmissa. Tämän vaalikauden alussa Vanhasen hallituksen ohjelmaan kirjattiin, että jos alijäämä uhkaa ennusteiden valossa muodostua suuremmaksi kuin 2,5 prosenttia kansantuotteesta, hallitus esittää viipymättä tarvittavat menojen vähentämistoimenpiteet ja muut toimenpiteet ylityksen välttämiseksi.
Kun tosipaikka tuli eteen viime vuoden budjettia tehtäessä, silloinen pääministeri Vanhanen totesi kirjauksesta, että ”se on vain yksi luku”. Talousarvioesityksessä alijäämä nousi kuuteen prosenttiin kansantuotteesta.
Velkaa otettu turhan takia
Suomessa hallitus antoi sen sijaan eduskunnalle syksyllä erillisen perustuslain muutosesityksen, jolla on tarkoitus jo ensi syksyksi muuttaa Suomen perustuslain vastaavaa kohtaa, mutta aivan muista syistä.
Perustuslakivaliokunta käsittelee parhaillaan esitystä, jonka mukaan valtion velanoton määrää eikä myöskään lyhennettävien velkojen määrää enää kirjattaisi talousarvioon. Talousarvion tulojen ja menojen on oltava tasapainossa, joten mahdollinen aukko toki täytetään lainalla. Eduskunta päättää erikseen lainanottovaltuuksien enimmäismäärästä.
Käytännössä valtio on normaalisti joutunut ottamaan vuoden lopussa lyhytaikaista lainaa enemmänkin kuin se olisi tarvinnut, jotta budjettiin kirjattu velkamäärä tulisi täyteen. Toisinaan velanoton määrää on sitä ennen alennettu lisäbudjeteilla.
Tilanne johtuu siitä, että valtion tulot kertyvät osin ennen menoja. Esimerkiksi osa talousarvion menoista on siirtomäärärahoja, jotka käytetäänkin vasta myöhempinä vuosina. Niinpä valtiolla oli esimerkiksi vuonna 2009 rahaa kassassa keskimäärin vajaat 9 miljardia euroa. Maksuvalmiutta varten ei tarvita lainarahaa. Ylimääräisiä kassarahoja voitaisiin käyttää myös velkojen enneaikaiseen lyhentämiseen.
Joustavammalla menettelyllä arvioidaan voitavan säästää velanhoitokustannuksissa jopa 20 miljoonaa euroa vuodessa.