20 000 delegaattia, 90 edustettua maata, 4 biljoonaa euroa. Siinä järjestäjän arvioita osallistujamääristä ja sijoituspääomista, joita oli koolla Cannesissa maaliskuun toisella viikolla Euroopan suurimmassa kiinteistö- ja asuntorahoitustapahtumassa.
Vuodesta 1990 järjestetty Mipim (Marché international des professionnels de l’immobilier) on vuotuinen tapahtuma, jossa kansainväliset kiinteistökehittäjät ja -välittäjät hierovat diilejä sijoittajien, rahastojen, ja varainhoitajien kanssa.
Tapahtuma tunnetaan myös yleismaailmallisemmin vetoavalla nimellä The Global Urban Festival. Osallistavasta nimestä huolimatta, kun festarilippujen hinnat nousevat jopa yli kolmen tuhannen euron, jää tavan kaupunkilainen tapahtuma-alueen näyttelyhallien, luksusjahtien, hotellihuoneiden ja ravintoloiden ulkopuolelle.
Kiinteistöbisneksessä pyörivät rahamäärät ovat valtavia. Vuonna 2025 maailman kiinteistöjen kokonaisarvo oli 390 biljoonaa dollaria. Tästä lähes 290 biljoonaa dollaria on asuinkiinteistöissä.
Rakennetun ympäristön merkitys voimistuu pääoma- ja maankorkotuloja painottavassa myöhäiskapitalismissa. Globaali kiinteistömarkkina on arvokkaampi kuin maailman osake- ja joukkovelkakirjamarkkinat yhteensä, ja se on neljä kertaa suurempi kuin koko maailman bruttokansantuote, arvioi kiinteistöalan palveluntarjoaja Savills.
Asumistutkijat käyttävät käsitettä finansialisaatio puhuessaan ilmiöstä, jossa maahan ja seiniin, ihmisten koteihin, sidottu kiinteä arvo saadaan tempaistua pääoman syvään, ylikansalliseen kiertoon, jotta se paremmin vastaa rahoitusalan tuottotarpeisiin.
Yksinkertainen esimerkki on paikallisten kiinteistömarkkinoiden avaaminen ulkomaiselle sijoituspääomalle. Näin esimerkiksi amerikkalainen varainhoitaja voi tehdä tuottoa asiakkaidensa sijoituksille suomalaisen kasvukeskuksen asukkailta louhittavista vuokrista. Hieman mutkikkaampi esimerkki on asuntolainojen arvopaperistaminen, eli paketointi joukkovelkakirjoiksi ja niiden myyminen eteenpäin.
Eksklusiivisilla kiinteistö- ja rahoitusmessuilla finansialisoituneen asuntojärjestelmän voitoista neuvotellaan asukkaiden päiden yli. Cannesin isojaossa päätettiin, kenen taskuun eurooppalaisten luoma arvonnousu virtaa.
Parlamentti äänesti puolesta
367 puolesta, 166 vastaan, 84 tyhjää. Näin jakaantuivat äänet Brysselissä 10. maaliskuuta EU:n parlamentin äänestettyä uusien, asunto-ongelmiin puuttuvien toimiensa hyväksymisestä samalla, kun Rivieralla hierottiin kiinteistökauppoja.
Asunto-ongelmat ovat arkipäivää eurooppalaisille. Viimeisen reilun vuosikymmenen aikana asuntojen nimellishinnat EU-maissa ovat nousseet yli 60 prosenttia, kasvaen nopeammin kuin kotitalouksien tulot. Keskimääräiset vuokrat ovat nousseet noin 20 prosenttia.
Asuminen aiheuttaa eurooppalaisille epävarmuutta, nuoret muuttavat omilleen myöhemmin, asunnottomuus on kasvussa jopa Suomessa, häädöt yleistyvät. Toimia todella tarvitaan.
Viime vuonna EU perusti asuntokriisiä käsittelevän erityisvaliokunnan ja nimesi ensimmäisen asuntokomissaarin. Yksi erityisvaliokunnan tehtävä oli raportoida keinoista Euroopan asuntokriisin lievittämiseksi. Valiokunta sai raporttinsa valmiiksi joulukuussa ja sen sisällöstä siis äänestettiin viime viikolla. Millä keinoin EU nyt lähtee vastaamaan asuntokriisiin?
Raportti vilisee korulauseita kohtuuhintaisen asumisen määrän lisäämisestä, asumisen kestävästä kehityksestä ja eurooppalaisten asuinolojen parantamisesta. Tarkemmalla luennalla käy kuitenkin ilmi, että konkreettiset toimenpiteet liittyvät enemmän asuntomarkkinoiden ja rahoituspääoman kasvutarpeiden kuin asukkaiden olojen vahvistamiseen.
Raportin mukaan ongelma on, että kohtuuhintaisen ja sosiaalisen asuntotuotannon investointimahdollisuudet eivät ole riittävän houkuttelevia sijoittajille. Euroopan asuntomarkkinoita tulisi avata entisestään ja sääntelyä purkaa.
Sivulla yhdeksän raportti toteaa, että Euroopan asuntoinvestointien ekosysteemin täysi potentiaali on hyödynnettävä. Tämä on silmänisku rahoituspääomalle. Kohtuuhintainen asuntokanta, jota ei vielä ole revitty täysin mukaan rahoitusalan dominoimaan peliin, on pian vapaata riistaa.
Virallisia raportointivaatimuksia asuntojen tarjoajille tulisi valiokunnan mukaan karsia, ja korvata vapaaehtoisella, markkinakäytäntöihin perustuvalla ohjeistuksella, jotta investointeja voidaan tehdä helpommin, ilman hankalia merkintä- tai tiedonantovelvoitteita ja byrokratiaa.
Raportti kehottaakin rakentamisen ja maankäytön sääntelyä purettavan hallinnon eri asteilla. Jäsenvaltioita kannustetaan yksinkertaistamaan ja nopeuttamaan kansallisia, alueellisia ja paikallisia suunnittelu-, kaavoitus- ja lupamenettelyjä sekä rakennusmääräyksiä.
Asuntopoliittinen polku on selvä. Vapaan markkinatalouden unionissa ei lähdetä haastamaan taloustieteen perinteistä doktriinia siitä, että tarjontaa lisäämällä ja sääntelyä purkamalla saamme kyllä lopulta vastattua asuntokysymykseen.
Lisää sijoituspääomaa pöytään (Mipim, mon chéri), lapio maahan ja erityisryhmien avustusta heille, joiden palkka ei riitä markkinavuokriin. Näillä samoilla eväillä on eurooppalaisten asuntokysymystä ratkottu jo vuosikymmeniä. Mutta miksi eurooppalaisten asuminen sitten on niin viheliäisesti kriisissä?
Kodit ylikansallisina sijoituskohteina
Asumisen finansialisaatio on ollut asumistutkimuksen kuumin aihe sitten 2007–2008 finanssikriisin. Tuo kriisihän tunnetusti sai alkunsa amerikkalaispankkiirien tuutattua umpisurkeilla ehdoilla myönnettyjen, arvottomien asuntolainojen johdannaisia kansainvälisille joukkovelkakirjamarkkinoille. Rahoitusmarkkinat jäätyivät, useiden maiden asuntomarkkinat romahtivat, miljoonat menettivät työnsä ja kotinsa.
Finansialisaation ja asuntokriisin yhteys on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Pelkkä google-scholar haku termeillä financialization and the housing crisis antaa yli 30 000 osumaa.
Uusin osuma on Turun yliopiston tutkijan Özlem Çelikin toimittama erikoisnumero alan arvostetussa vertaisarvioidussa Housing Studies -lehdessä, otsikolla ”Cracking the housing crisis: financialization, the state, struggles, and rights”.
Erikoisnumeron artikkelit analysoivat, kuinka juuri finansialisoitunut asuntojärjestelmä aiheuttaa asuntokriisin ja kuinka asukkaat ja aktivistit kamppailevat kotiensa puolesta. Kun kodit ovat ylikansallisia sijoituskohteita, pääoman globaalit kasautumistarpeet dominoivat paikallisia asuinoloja. Asuntojen äärimmäinen hyödykkeistäminen aiheuttaa vuokrien nousua, asumisen kasvavaa epävarmuutta, häätöjä, ja asunnottomuutta.
Eurooppalaisten asuminen ajautuu toistuvasti kriisiin, koska markkinatalous ajautuu toistuvasti kriisiin. Kapitalistinen asuntojärjestelmä synnyttää asunto-ongelmia, ja finansialisaatio syventää niitä.
Kuinka EU sitten aikoo puuttua finansialisaatioon, tähän asuntokriisin keskeiseen ajuriin?
Raportin vastaus selviää sen sivulta 12: ”The role that increased financialisation and speculation are playing in the housing crisis overall needs to be better understood, particularly given the absence of data and transparency in this area.”
Jotenkin erityisvaliokunta päätyi tulokseen, että finansialisaation ja asuntokriisin yhteyttä ei vielä ymmärretä, dataakin puuttuu. Finanssisiskot ja -veljet Rivieran auringon alla tuskin ehtivät lukea EU-raporttia, mutta jos ehtivät, niin viesti heille oli selvä.
Jatkakaa.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori (Helsingin yliopisto, Kaupunkitutkimusinstituutti Urbaria) ja pohjoismaisen Nordic Urban Political Economy (NUPE) tutkijaverkoston puheenjohtaja.
uutiskirje 