Kuntavaalit ovat ovella ja porvarihallitus porskuttaa. Keskustan kannatus lienee hienoisessa alamäessä, mutta hallitusrintaman asemaa puolustaa toisaalta kokoomukselle ja vihreille ennakoitu vaalimenestys. Vaikka Sdp pitäisi paikan maan suurimpana kuntapuolueena, ei näistä vaaleista näytä muodostuvan kapinavaaleja, joissa hallituspuolueet merkittävästi menettäisivät asemiaan kunnissa seurauksena hallituksen valitsemasta valtakunnanpolitiikan linjasta.
Eikä kapinavaaleihin ollut edellytyksiäkään, onhan hallitus aina näihin aikoihin voinut porskuttaa hyvää vauhtia kulkeneen talouslaivan vanavedessä ja jakaa kaikkea hyvää kansalaisille. Enemmän rikkaille, vähemmän köyhille, kuten kunnon porvarihallituksen arvomaailmaan kuuluu. Ja ehkä heikoimmassa asemassa olevilta on hieman jopa nipsaistu pois, tai ainakin heidän asemansa on rauhassa annettu heikentyä suhteessa hyväosaisiin. Pääministerin mielestä ei kenelläkään ole syytä valittaa niin kauan, kun keskiluokka vaurastuu ja köyhätkin pysyvät joten kuten hengissä.
Vasta viime viikkoina hallitus on havahtunut menestyksen huumasta ja havainnut ympärillä vallitsevan, maailmanlaajuisen kriisin. Matti Vanhasen toisen hallituksen kantti mitataan vasta tulevina kuukausina ja vuosina. Vaikka talousasiantuntijat ja hallitusrintaman poliitikot ovat lähes joka käänteessä muistaneet muistuttaa, että Suomi lähtee talouskasvun hidastumisen ja mahdollisen taantumaan jaksoon vahvoista asemista, eivät puheenvuorot enää vakuuta. Vaikka esimerkiksi pankkimme ovat vahvoja, siis niiden vakavaraisuus on aivan toisella tasolla kuin ennen edellistä lamaa ja pankkikriisiä, eivät maailman myllerrykset tule jättämään rauhaan Suomea. Viisas varautuisi jo pahimpaankin.
Se ainakin on varmaa, että seuraavat kaksi, kolme vuotta tullaan elämään niukempia aikoja kuin 2000-luvun alkupuolella. Merkit työllisyyskehityksen heikentymisestä ovat ilmassa.
Perinteisellä ilmapuntaritoimialalla, rakentamisessa, ilmoituksia yt-neuvottelujen aloittamisesta, lomautuksista ja irtisanomisista tulee päivittäin. Kun talouskasvu hidastuu, myös kuntatalous on joutumassa ongelmiin. Hallitus laskee tuloveroastetta, mutta samaan talouskasvun hidastuminen, toimintamenojen nousu ja hallituksen kuntia kurjistava politiikka lisäävät painetta kunnallisverojen korotuksiin.
Hallitus pelaa myös toisenlaista uhkapeliä. Voimakkaammin kuin moni edeltäjänsä, se sivuuttaa poliittisen oppositio mielipiteen myös niissä kysymyksissä, joissa Suomen kansallinen etu edellyttäisi laajaa konsensusta.
Näin tapahtuu sosiaaliturvaa uudistavassa Sata-komiteassa, näin on tapahtumassa puolustuspolitiikan tulevien linjausten määrittämisessä. Muutoinkin viesti Arkadianmäen kivitalon käytävillä tapaamiltani oppositiokansanedustajilta puoluekannasta riippumatta on ollut se, että Vanhasen kakkosen ministereiden ylimielisyys on silmin nähtävää ja korvin kuultavaa.
Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on ilmiö monessakin mielessä. Hänen varsinaiset saavutuksensa lyhyellä uralla liittyvät Georgian kriisin rauhoittamiseen, missä ulkoministerimme Euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajana teki kelpo työn. Jopa niin kelvollisen, että Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy joutui väen vängällä ottamaan – EU:n puheenjohtajamaan ykkösmiehenä – aseman ”todellisena” rauhanneuvottelijana. Kunnia uhkasi matkata piskuiseen Suomeen ja Gallian kukko jäädä nuolemaan näppejään.
Ilmiö on myös Stubbin kansansuosio. Varsinkin nuoret kaupunkilaiset tuntuvat pitävät häntä jonkinlaisena uuden ajan airueena politiikassa. Ehkä Stubbin kolmen kohdan rautalankakiteytykset ja rento tyyli todellakin sopivat paremmin nykyaikaan kuin ulkopolitiikkaamme perinteiset harmaat pukumiehet.
Mutta pelkällä ulkomuodolla ja rennolla huulenheitolla ei ulkoministerin postia hoideta. Suurlähettiläiden Venäjä-näkemysten julkaiseminen sellaisenaan oli typerin ulkoministerin temppu Suomessa vuosikausiin. Mutta oli avoimuudesta jotakin hyötyäkin; kansalaiset saivat konkreettisen todisteen siitä, että jopa suurlähettilääksi asti voi edetä kovin keskinkertaisilla älynlahjoilla. Osa muistio-otteista ei antanut kovinkaan imartelevaa kuvaa kirjoittajistaan.
Stubbin kansansuosio alkaa muuten olla sitä luokkaa, että Jyrki Katainen joutuu möreyttämään ääntään entisestään säilyttääkseen asemansa kokoomuksen johtajana ja seuraavien eduskuntavaalien pääministeriehdokkaana.
uutiskirje 
