Uuden puheenjohtajan valintaan valmistautuvalla Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestöllä oli pääsiäisen alla myönteistä tiedotettavaa itsestään. Keskusjärjestön, eli käytännössä SAK:n jäsenliittojen yhteinen jäsenmäärä kasvoi jo toisena vuotena peräkkäin. Niin kuin KU:ssakin pienesti julkaistu uutinen kertoi, SAK:n liittojen yhteinen jäsenmäärä oli vuodenvaihteessa 1 047 021.
Sanomalehti Keskisuomalainen tiesi uutisoida jopa ”jäsenvyörystä liittoihin”. Ihan semmoisesta ei sentään taida olla kysymys, sillä jäseniä on liitoissa nyt tarkalleen 576 enemmän kuin vuosi sitten.
Parhaiten joukkojaan vahvistaneista ammattiliitoista Palvelualan ammattiliitto PAM kasvatti jäsenmääräänsä 3 800 jäsenellä ja huomattavasi pienempi Rakennusliitto noin 1 500 jäsenellä. Molemmissa jäsenmäärän kasvu jäi selvästi alle kahden prosentin, mutta sekin riitti paikkaamaan joissakin liitoissa tapahtuneen hienoisen jäsenkadon.
PAM:in ja Raksaliiton väki on varmasti tehnyt tosissaan jäsenhankintatyötä, mutta osaltaan ammattiliittojen jäsenmäärän kasvun voi hyvin selittää vanhalla sananlaskulla ”Hädässä ystävä tutaan”.
Hyvinä aikoina työpaikoilla on kuultu rehvakasta uhoamista tyyliin ”Minä kyllä osaan hoitaa omat asiani, enkä mitään liittoja tarvitse”. Uusi taloustaantuma ja sen myötä lisääntyneet yt-neuvottelut, lomautukset ja irtisanomiset ovat taas tylyllä tavalla muistuttaneet uhoajille, ettei järjestäytyminen ihan niin turha juttu ole, vaikka ammattiyhdistysliikekin on ollut aika voimaton lomautus- ja irtisanomisaallon vyöryessä.
Jäseniä ammattiliitoilla tilastojen mukaan riittää. Monet eri alojen ammattiosastoissa toimivat ay-aktiivit kuitenkin valittelevat, että porukkaa on vaikea saada osaston kokouksiin, ja vielä vähemmän ihmiset ovat valmiita ottamaan vastuulleen luottamustehtäviä osastoissa.
Monet tuntuvat ajattelevan, että riittää, kun työnantaja perii jäsenmaksut palkasta ja tilittää ne ammattiliitolle. Ikään kuin jäsenmaksulla saisi koko palvelupaketin ja se ”joku muu” hoitaisi hommat. Eihän se niin mene.
uutiskirje 
