Köyhät ansassa 5
Vain yksi suomalainen seitsemästäkymmenestä sai 1800-luvulla päättää poliittisesti omista asioistaan.
Loput 69 saivat lämmittää hataria mökkejään ja kyntää kivisiä peltojaan vailla ääni- kuin muitakaan kansalaisoikeuksia.
Sosiaalinen marssijärjestys ylhäältä alas oli talollinen, lampuoti, torppari, mäkitupalainen, loinen ja kerjäläinen.
Vuonna 1875 maatalousväestön osuus oli 93 prosenttia kahden miljoonan väestöstä. Sosiaalinen liikkuvuus oli yksisuuntainen; alaspäin tilallisen pojasta tilattomaksi. Jos sosiaalisen kohoamisen kanavat olivatkin 1800-luvulla tukossa, vajoamisen väylät olivat apposen avoinna.
Heimojen väliset erot tunnustettiin ja tunnistettiin, mutta luokkaeroja ja niihin liittyviä epäoikeudenmukaisuuksia ei.
Kansakuntaa rakennettiin hartiapankkityyliin, ja sen nimissä köyhiä kehotettiin työteliäisyyteen ja säästäväisyyteen, mutta heille ei olisi haluttu maksaa käypää palkkaa tehdystä työstä.
J.V. Snellman kirjoitti Saima -lehdessä vuonna 1846:
”Miten voidaan katsoa jonkin kansan tulevan toimeen, kun jokaiselle yksilölle sanotaan: Sinun tulee elättää itsesi, mutta saat tehdä työtä vain niin ja niin monen neljännespeninkulman alueella, tämän alueen maasta et kuitenkaan saa etsiä tuottoa, sillä se ei kuulu sinulle siitä huolimatta, että se odottaa viljelijäänsä.”
Sivistyneistö ei antanut tosiasioiden sumentaa kirkkaita unelmiaan yhtenäisestä kansakunnasta, jossa suomen kielen lisäksi hyveitä olivat nöyryys, tasaisuus ja konstailemattomuus.
Johan Julius Frithiof Perander (1838–85) oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut ja julkaissut filosofi.
Vuonna 1869 Perander kirjoitti laajassa artikkelissaan ”Valtiolainojen vaikutuksista” muun muassa: ”Vanhassa yhteiskunnassa kyllä oli vaivannäkijää, vaan siinä ei ollut työmiestä. Työmies siinä ei ollut sankarina. Työmies ei siinä arvioinut ihmisvoimien vaikutusta, vaan turvasi luontoon ja eleskeli satunnaisen menestymisen toivossa…”
Säästöpankkiaatteesta Perander totesi:
”Niin kauan kuin kansa uskoo ainoastaan luonnon kasvua eikä käsitä koronkasvua pääomasta, ei säästöpankit voi mitään vaikuttaa. Vaan kun työmies on oppinut voimansa tuntemaan, kun hän yhteiskunnassa on saanut politiikkansa ja säästöt tehdään siinä täydessä tunnossa, että varallisuus syntyy työstä, silloin säästöpankkien aika on lähestynyt…”
Perander ennakoi, että työväenluokan havaitessa erityisen asemansa ja erityiset etunsa, se rakentaa omat sanomalehtensä, tekee vaatimuksia pääomaa vastaan ja vaatii yhteiskunnallisia laitoksia sille kannalle, ettei varojen hankinto jäisi ainoastaan rikkaiden käsiin, vaan että työmiehellekin työstä ajan pitkään huolen ja ahkeruuden avulla syntyisi pääomaa…
Peranderin jäämistöstä löytyi Marxin Das Kapitalin 1. osa. Toinen osahan ilmestyi Peranderin kuolinvuonna 1885 ja kolmas 1894.
uutiskirje 