Mistä kirjoittaisin tänään? ETNOn (Etnisten suhteiden neuvottelukunnan) foorumista, joka käsitteli maahanmuuton ja median suhteita vai Moskovan mielenosoituksista, joita voi seurata suorassa lähetyksessä netin kautta? Vai kiinnostavatko nämä ketään minun esittämänäni?
Tällä viikolla ilmestyi 150:s Spektrin numero. Se tarkoittaa, että olen 150 kertaa kiusannut lukijoita pääkirjoituksillani. Kuukausi sitten tapasin yhden heistä Imatralla. Nuori nainen kysyi, kuinka minulla riittää aiheita ja vakuutti – kohtelias kun oli – että häntä kiinnostaa lukea mietteitäni ajankohtaisista asioista.
Tällä viikolla ilmestyi 150:s Spektrin numero.
Jäin pohtimaan. Mistä minä tiedän, mikä ihmisiä kiinnostaa? Palautteet ovat hyvin ristiriitaisia. Jotkut syyttävät minua siitä, että annan hyvin ruusuisen kuvan elämästä Suomessa. Toiset taas eivät siedä tapaani kirjoittaa epäkohdista ja olemassa olevista ongelmista (kriitikoitteni ilmaisu on ”ainaiset haukut Suomea vastaan”).
Sama liittyy Venäjä-aiheisiin juttuihin – aina löytyy joku tyytymätön. Onneksi suurin osa palautteista on kannustavia, vaikka esittäjät arvostelevatkin argumenttejani. Perusteltu kritiikki auttaa kehittymään ja vie eteenpäin, avaa uusia näkökulmia. Ja usein myös auttaa löytämään mielenkiintoisen asian, josta tulee jatkossa hyvä jutunaihe tai syntyy hieno aloite.
Esimerkiksi yksi uusi imatralainen, Slava Polichenko, tutustuttuaan Suomen venäjänkielisten järjestöjen liittoon, ensiksi lehtemme kautta, lähti tutkimaan paikallista kansalaiselämää ja ryhtyi kehittämään omaa toimintaansa. Aktiivisena ihmisenä hän pyrkii kotoutumaan Suomeen mahdollisemman hyvin, antamalla yhteiskunnalle jotain sellaista, mikä yhdistäisi suomalaisia ja venäläisiä positiivisella tasolla.
Vuonna 1880 Pietarissa perustettiin pyöräilijöiden seura, johon kuului noin 100 pyöräilijää. Siihen aikaan moinen harrastus kuului harvoille, mutta kiinnostus oli laajaa. 130 vuotta sitten pietarilaisen seuran seitsemän jäsentä lähti Pietarista Imatrankoskea kohti, joka sijaitsi 270 virstaa Pietarista.
Löydettyään sen ajan lehdistä aiheeseen liittyviä kirjoituksia, Polichenko lähti kehittelemään kansainvälistä urheilutapahtumaa Imatralle. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna innostuneet venäläiset ja suomalaiset pyöräilijät lähtevät Pietarista Viipurin ja Svetogorskin kautta Imatralle, jossa järjestetään pyöräilyfestivaali. Sen aikana eri ryhmät tekevät useita muitakin maiden välisiä matkoja sekä osallistuvat perhetapahtumiin. Toivon mukaan uusi festari onnistuu ja luo uusia avauksia sekä kaupungille, alueelle että kaikille muille.
Uskoisin, että tämäntyyppiset aloitteet yhdistävät meitä, koska Slava ei pysty järjestämään kaikkea yksin. Hän sai tukea ihmisiltä rajan molemmilla puolilla. Tuntien, miten hommat saadaan pyörimään Pietarissa ja opittuaan, kuinka toimii suomalainen yhteiskunta, hän sai mukaan hyvin erilaisia toimijoita.
Taannoin julkaistiin taas kerran tutkimus, joka koski syrjintää työmarkkinoilla. Kerroin pojalleni, että venäläisniminen työnhakija verrattuna suomalaisnimiseen joutuu lähettämään kaksikertaisen määrän työhakemuksia saadakseen kutsun työhaastatteluun. Hän katsoi minua säälien ja lausui: ”Nelinkertaisesti, äiti”.
Olisi hyvä tarkistaa jonkun ajan kuluttua, muuttuuko tilanne tässä suhteessa. On se harmillista resurssien haaskaamista, jos jätetään käyttämättä siirtolaisten tieto-taitoja. Törmäsin netissä juttuun, jossa päiviteltiin, että suomalaisten matkailuyrittäjien venäjänkieliset verkkosivut ovat usein heikko esitys — tai niitä ei ole ollenkaan. Maassa on lähes 60 000 asukasta, joiden äidinkieli on venäjä. Luulisin, että joka kunnasta löytyisi edes yksi osaaja, jolla olisi kiinnostusta markkinoimaan omaa kuntaansa.
Palaan vielä Imatraan. Kaupungin johto tekee paljon kehittääkseen yhteistyötä rajanaapurin kanssa ja tietysti panostaa matkailuun. Luulisin, että venäjänkielisten (heitä asuu Imatralla yli 700) työttömyys on hyvin alhainen ja mahdollisuus päästä töihin on vähintään kantaväestön tasolla. Onko näin? En tiedä, mutta toivon parasta.
Sitä paitsi huoltosuhde kaupungilla on aika surullinen jo nyt ja ennusteet eivät lupaa parannusta tulevaisuudessakaan. Mutta mahdollisuuksia on, samoin aktiivisia ihmisiä, joiden toiminta luo ja voi luoda jatkossakin uusia työpaikkoja. Esimerkiksi Imatran suomalais-venäläiset perhevoimatkin tulivat tutuksi pelmeneistä, joita myydään ympäri Suomea. Sampikin tuli tutuksi samalla tavalla.
Kuinka kaupungin tiedottaminen tukee matkailua? Tällä hetkellä Imatran verkkosivulla toukokuun alussa tapahtumakalenteri käsitteli menneitä – siis vuoden 2011 tapahtumia. Toisaalta aika laajasti annetaan venäjänkielisille asukkaille sellaista tietoa, mitä tarvitaan jokapäiväisessä elämässä – ja venäjäksi.
Miksi kiinnitän huomiotani Imatraan? Se on tavallaan tavallaan lapsuuteni kaupunki – täällä ja Ruokolahdella vietin kesäni, täällä asuvat sukulaiseni. Viime vuosina olen tutustunut myös uusiin imatralaisiin, paljolti työni kautta. Toivon pääseväni joskus ihailemaan Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalin esityksiä, samoin romanssikonserttia, josta voi kasvaa uusi festivaali Imatra Big Bandin tapaan.
Lehtemme arkistosta löytyy paljon tietoa Suomen venäläisten elämästä ja myös jonkin verran imatralaisesta yhteisöstä. 150:een numeroon mahtuu moninainen kuva. Itse asiassa koko julkaisua voi pitää tietynlaisena aikajanana, jonka kautta voi tutustua yksittäisiin puoliin kasvavaa vähemmistöä. Mielestäni on tärkeä jatkossakin kirjata ylös eri vaiheet pitkästä ja monimutkaisesta prosessista, kuinka venäjänkieliset sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Ja voin vakuuttaa: mielenkiintoista on!
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
uutiskirje 
