Uraa takana lähes 30 vuotta eikä mies suostu sanomaan, että jalkapalloilu on hänelle työtä.
– Se on harrastus, josta olen edelleen innostunut kuin pikkupoika, kuvaa Jari Litmanen, 41, suhdettaan jalkapalloiluun.
teksti Hannu Hurme
Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloilija kertoo miten hienolta tuntuu, kun polvi on leikkauksen – ties monennenko – jälkeen taas kunnossa ja takana on kaksi ottelua lähes vuoden tauon jälkeen.
– Takana on kaksi ottelua ja hyvältä tuntui, ehkä tässä kolmaskin peli vielä tulee, suostui Jari Litmanen jatkosuunnitelmistaan paljastamaan hänestä kertovan Kuningas Litmanen -elokuvan lehdistötilaisuudessa.
Litmasesta ei millään saa suoraa vastausta kysymykseen onko lähes 30 vuotta kestänyt ura ”paketissa”. Hän ei suostu myöskään sanomaan, että oliko viime kesän San Marinoa vastaan käyty maaottelu hänen viimeisensä.
– Mitään lopullista päätöstä uran jatkosta ei suuntaan eikä toiseen ole tehty.
Verhoa ei edes raoteta
65 elokuvateatterissa eri puolilla maata ensi-iltansa saanut Arto Koskisen ohjaama elokuva Kuningas Litmanen on henkilökuva komean kansainvälisen uran pelanneesta Jari Litmasesta. Dokumentin kohde on tunnettu siitä, että hän on läpi pitkän uransa pitänyt tarkasti huolta siitä, että julkisuudessa esiintyy vain jalkapalloilija Litmanen. Yksityishenkilö Litmasen hän on halunnut pitää julkisuudesta poissa. Ja tässä hän on onnistunut.
Niinpä Kuningas Litmanen -elokuvalta jälkimmäisen puolen aukaisemista odottava katsoja pettyy. Verhoa ei oikein edes raoteta. Vaimo ja lapset vain vilahtavat elokuvassa.
Litmanen on selittänyt yksityiselämästään vaikenemista sillä, että siinä ei hänen mielestään ole mitään ihmeellistä kerrottavaa, ei mitään muita kiinnostavaa,
– Elän hyvin rauhallista elämää. Käyn kaupassa kuten muutkin käyvät, raottaa Litmanen yksityiselämäänsä
Sitäkin antoisampi elokuva on Litmasen jalkapalloilijan uran kuvaajana. Suurin ansio tästä ei tosin lankea dokumentin kohteelle, johtuen päällimmäisiin luonteenpiirteisiinsä kuuluvasta pidättyväisyydestä. Tämän myönsi ohjaaja Koskinenkin.
– Ei Jaria ollut vaikea saada puhumaan. Eri asia kuitenkin oli mitä hän puhui.
Koskisen mukaan Litmanen oli huomattavasti avoimempi silloin, kun kamera ei ollut päällä. Parhaat otokset sai, jos kuvaaja ehti ottaa pikkukameran esille Litmasen ollessa spontaanisti vauhdissa. Katsojakin jää siihen käsitykseen, että tämä jättää paljon sanomatta kameralle.
Shokki ammattilaisuran aluksi
Litmanen kertoi kokeneensa yhden elämänsä suurimmista shokeista siirtyessään Hollannin Ajaxiin kesällä 1992. Loikka suomalaisen jalkapalloilun huipulta, juuri Suomen cupin voittaneesta joukkueesta juuri Uefa-cupin voittaneeseen joukkueeseen, jossa pelasi pelaajia Euroopan mestaruuskisojen pronssijoukkueesta, oli pitkä.
– Ero pelaajien, joukkueen ja harjoittelun tasossa oli aivan mieletön. Harvassa oli se viikko, ettei joutunut toteamaan kokeneensa taas jotain uutta.
Jalkapallokulttuurissa kaiken kaikkiaan oli myös Litmasta alussa hätkähdyttänyt ero.
– Hollannissa jalkapallokulttuuri oli syvempää ja monesti rajumpaa. Yleisö ymmärsi lajia ja ehkä siksi se oli hyvistä suorituksista huolimatta usein tyytymätön.
– Vallitsi kyllä, mutta -kulttuuri, mikä ei pelaajan kannalta ollut pelkästään negatiivinen asia. Se sai jalat pysymään maassa.
Laajempi juttu elokuvasta ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 28. syyskuuta.
uutiskirje 
